lauantai 31. toukokuuta 2008

Stepa @ Yo-talo 30.5.2008

Ilta oli juurikin sitä mitä odotin. Tupa täynnä nuoria, asiansa osaavat Stepa, Jodarok ja Hannibal, paljon vierailijoita ja huonostikäyttäytyvä hip-hop-yleisö.

Allekirjoittanut puutui meininkiin jo ennen yhdenkään varsinaisen esiintyjän aloittamista. Ovet aukesivat poikkeuksellisesti yhdeksältä, mutta silti OG Ikosen räbäytystä saatiin odotella yli pari tuntia. Omaan korvaan setti oli aika yhdentekevä, se ei herättänyt mitään tunteita. Vielä ennen pääesintyjää lavalla vierailivat Hannibal ja Jodarok, joiden ansiosta minäkin heitin sauvani nurkkaan ja yhdyin jammailevaan yleisöön. Meininki oli iso, paikoitellen liiankin, koska se houkutteli paljon urpoja heilumaan lavalle, mistä ei näyttänyt nauttivan kuin asianomaiset känniääliöt itse.

Stepa, tuo verbaalisesen ilmaisun pikkujättiläinen, oli ihana. Lapin läänin scarface on tämän hetken ehdottomasti kiinnostavin uusi nimi Suomen hip-hop kentällä. Eilen aina yli kymmenpäiseksi (peräti 15?) kasvaneesta esiintyjäjoukosta moni häviää Stepalle monellakin saralla. Mies on rento ja rehellinen, ovela ja sarkastinen, sopivan vaatimaton sekä nuorukaisena hänellä riittää tuoreita ideoita ja paljon sanottavaa. Debyyttialbumilta MC ja sitä edeltäneeltä Aromii-mixtapelta löytyy vielä kymmenienkin kuuntelukertojen jälkeen uusia oivalluksia. Arvostusta tihkuu esimerkiksi USAsta Suomeen lainatulla äitidissauksella biisissä Sun äitis, mahtavaa!

Stepa

Itse keikasta jäi puuttumaan kaikki isoimmat suosikkini (mm. Järjestelmällistämättömyydellänsäkään ja Pakko tehä rahhaa), muttei settilista silti tylsäksi jäänyt. Kaikki seuraavaksi parhaimmat kappaleet sentään esitettiin ja joukkoon lisättiin pikkubonuksia: vanha julkaisematon kappale, vinyylibonarina julkaistu 90 prossaa, Tykopaatin Ei sen kuulu kuplii sekä Hannibalin ja Sopan avustuksella vedetty Kaupunkilaiskanoja ja maalaisnautoja. Viimeisin kappale synnytti ehkä parhaan meiningin itsessä kaikista illan kappaleista, ja olisinkin ollut tyytyväinen, jos ilta olisi päättynyt siihen. Lavalle kuitenkin rymisti vielä jo esiintyneiden miesten lisäksi koko Tampereen hip-hop-skene (Laiska Leppone, Armo Murha, Tykopaatti, Opaali, Majakka jne.). Idea toimi tovin, mutta Stepan ja muiden varsinaisten esiintyjien jäädessä taka-alalle hommassa maistui show'n varastus, ja koko homma läsähti reisille. Kun Tampere-meininki oli vasta pääsemässä vauhtiin, lähdin kotiin vähän ennen kolmea. Myöhään meni.

torstai 29. toukokuuta 2008

Nopeita

Nyt pitäisi olla lukemassa kovaa vauhtia pääsykokeisiin, ja mikä olisikaan parempi pakokeino velvollisuuksista kuin tänne kirjoittaminen. Koska aika on kortilla sekä luku- että kirjoitusajan suhteen, heitän muutamia nopeita mielipiteitä viime aikoina ilmestyneistä levyistä:

MattiP: Save the King (cd/10")
- Varmasti yksi vuoden kovimmista julkaisuista, jonka biiseistä jokainen uusi on napakymppi. KING:istä päälle vielä papukaijamerkki. Joillekin jo ennestään tutuissa kappaleissakaan ei ole mitään vikaa ja ne on upotettu kokonaisuuteen yllättävänkin saumattomasti.

YUP: Vapauden kaupungit
- Ei oikein iske, ainakaan heti. Tuttua YUP:ta, joka ei tarjoile mitään uutta. Muutamia joukosta erottuvia biisejä, mutta tällä hetkellä tuntuu huonommalta kuin vaikkapa viimeisin edeltäjänsä. Lukuisat lisäkuuntelut, haastattelut ja live-kokemus saattavat avata materiaalia.

Crystal Castles: Crystal Castles
- Hypetetty duo, jonka debyytti ei tarjoile mitään uutta, jos on seurannut hypetystä pidemmänkin aikaan. Demoilta ja sinkuilta tutuista kappaleista osa on kokenut uudelleensovittamista, välillä onnistuneesti, välillä vähemmän onnistuneesti. Paikoitellen CC:lle ominainen säröinen soundi on jopa siloiteltu pois, mistä en ilahtunut. Välillä menee liialliseksi kikkailuksi. Jos bändi on uusi tuttavuus, suosittelen tutustumaan. Itse biiseissä ja bändin omaperäisessä soundissahan ei siis mitään vikaa ole, päinvastoin! Yhdyn hypetykseen.

Asa: Loppuasukas
- Herran tähänastisen uran paras levy, ehkä jopa paras suomalainen hip-hop levy. Voisin antaa pelkästään maanläheisistä kansanmusiikista lainailleista taustoista täydet pojot, mutta myös sanoituksien puolesta mm. Davidsm aiheuttaa minussa megalomaanista ihannointia. Ei sillä, että ymmärtäisin tälläkään levyllä puoliakaan, mitä Masa räppäilee, mutta tässä kappaleessa on tehty jotain ennenkuulumatonta.

Reino & The Rhinos: Tähän tyyliin
- Toivoin tämän tulevan puun takaa ja tönäisevän kumoon niin kuin Raappana viime vuonna teki, mutta tämä jättikin olon tyhjäksi. Harmillisen tylsä ja väritön levy. Ei huono, muttei tästä löydy mitään ihmeellistä.

Guillemots: Red
- Kokonaisuutena ei yllä edeltäjänsä tasolle. Levyllä on kuitenkin tehty rohkeita ja odottamattomia ratkaisuja, ja ällistyttävän hyvät hittibiisit (vrt. Trains to Brazil, Annie Let's Not Wait) löytyvät tältäkin Guillemots-levyltä: Kriss Kross & Get Over It.

Nyt kipin kapin kirjan ääreen. Yritän pysytellä siellä pääsykokeisiin eli ensi keskiviikkoon asti, mutta sikäli mikäli pääsen huomenillasta katsomaan Stepaa ja ylihuomenna Errorsia, keikkaraporttia on luvassa varmasti viikonlopun aikana. Todennäköisyydet tälle ovat korkeat, sillä kotona en enää käytä sauvoja ollenkaan, vaikka liikkuminen onkin vielä lähempänä ontumista kuin kävelyä.

keskiviikko 28. toukokuuta 2008

Roskilde-tärpit osa 3

Sillä aikaa, kun vielä lajittelen loppuja kiinnostavia esiintyjiä ryhmiin, joissa ne olisi järkevää esitellä, isketään tänne pois alta nämä itsestäänselvät tsekattavat. Seuraavat tulisi tsekata siitä huolimatta, onko niitä nähnyt aikaisemmin tai kiinnostaako esiintyjä muuten niin paljoa. Jos ei koko keikalle löydy kiinnostusta, tsekkaa ainakin sen verran, että voit kotopuolessa kertoa kavereille ;-)

Josko sitä lähtisi liikkeelle kaikista selvimmällä eli Radioheadilla. Näin pari Radiohead-aiheista tatuointia omistavana ei varmaankaan tarvitse esittää edes neutraalia otetta tähän aktiin. Radiohead on maailman paras bändi, ja se siitä. Musiikkinerot ovat valinneet tämän kesän festivaalikeikkansa ekologisesti kunnostautuneimmista vaihtoehdoista, ja tämä jäi kesän ainoaksi mahdollisuudeksi nähdä Radiohead Pohjoismaissa. Varaudu kuitenkin, ettei kyseessä ole maailman paras keikka, koska bändi on parhaimmillaan pienemmillä areenoilla. Paine festivaaliyleisössä nimittäin nousee korkeaksi Roskilden hyvistä turva-aidoista huolimatta, eikä Exit music (for a film):n kaltaiset kappaleet ole parhaimmillaan, kun ympärillä jyllää pitti.


Toisena mainittakoon musiikilliseen kehitykseeni voimakkaasti vaikuttanut The Hellacopters. Legendaarinen ruotsalainen kitaravetoinen katurock-bändi on ilmoittanut lopettavansa toimintansa tämän kiertueen jälkeen. Vaikka arvailla voisi, että ruotsalaiset a) poikkeavat hyvästelemässä Suomenkin esimerkiksi syyskiertueen merkeissä b) tekevät comebackin joskus tulevaisuudessa, en aio ottaa riskiä. Vaikka The Hellacoptersin parhaimmat vuodet ovatkin jo takana eikä uusi materiaali ole jaksanut kiinnostaa vuosiin, aion nostalgisoida No Song Underheardia kyynel silmässä. High Visibility kuulostaa muuten edelleen ihan yhtä hyvältä levyltä kuin vuonna 2002! Silloin se soi soittimessani tauotta, ja koko kesän kohokohta oli, kun näin yhden lempibändeistäni ensimmäistä kertaa ensimmäisessä Provinssissani.

Yhdeksi pääesiintyjäksi kiinnitetty Neil Young pitää tsekata jo pelkästään klassikon statuksensa vuoksi. En varmastikaan pysty tarjomaan Youngille
ansaitsemaansa arvostusta, koska olen perehtynyt miehen materiaaliin vain pintapuolisesti, mutta aion olla silti paikalla. Roskilde on kerännyt joka vuosi yhtä isoja legendaarisia nimiä festivaaleillensa, ja täällä päässä alkaa ihmetyttää, kuinka pitkälle niitä edes enää riittää. Viime vuonna menneitä vuosikymmeniä edusti The Who, ja sitä edellisenä Bob Dylan ja Roger Waters. Jälkimmäinen heitti kyseisenä vuonna niin ikimuistoisen päätöskeikan festivaaleille, etten uskalla jättää katsomatta enää yhtään näitä vanhoja konkareita.

Nick Cave on myös paikanpäällä. Vaikka monien muiden tapaan olisin mieluiten nähnyt herran The Bad Seedsin kanssa, ei auta valittaa, kun pääsee todistamaan miehen livenä Grindermanissa. Tästä sivuprojektista en oikeastaan osaa sanoa hölkäsenpöläystä, sillä olen kuullut siltä vain viisi kappaletta, mutta siinä on Nick Cave!!!!!11 Eikä ne viisi kappalettakaan huonoja ole olleet, päinvastoin.

Neilin ja Grindermanin tapaan liian vähälle huomiolle ovat jääneet myös sekä Goldfrapp että My Bloody Valentine. Joskus shoegazing-kaudella MBV:n Loveless oli kovassa pyörityksessä, mutta muu materiaali oli jäänyt käymättä läpi ennen kuin löysin tänä keväänä kirpparilta tuon Isn't Anything -vinyylin. Vaikka Loveless oli aikanaan varmasti tärkeämpi levy kuin jälkijunassa tulleena voin ikinä edes ymmärtää, on se hieno teos. Vaikka comebackit ovat yleensä arveluttavia, en silti malta olla käyttämättä tätä mahdollisuutta hyväksi. Syystä tai toisesta minun on vaikeampi läheä tutustumaan jo tärkeän ja mittavankin uran rakentaneisiin artisteihin ja bändeihin kuin tuoreisiin lupauksiin. Tästä samaisesta syystä Goldfrappinkin materiaali on jäänyt muutamia hittejä ja uudempia kappaleita lukuunottamatta tuntemattomaksi. Kaikki merkit viittaavat siihen, että kyseessä on pidettävä duo, joten on kai korkea aika alkaa sivistää itseään ennen keikkaa, jolle on kuitenkin kaiken musiikillisen uskottavuuden (minkä?) nimissä mentävä.

Aika headliner-vetoisella linjalla mentiin tällä kertaa, joten jos sitä lupailisi ensi kattaukseen vähän maanalaisempaa materiaalia. Laskelmieni mukaan olisi vielä kymmenkunta esittelykertaa tehtävä, että saisin sanottua jotain kaikista esiintyjistä, joista sanottavaa löytyisi. Tässähän tulee ihan kiire. Vaan en minäkään ole vielä matkojani kuntoon. Tai edes miettinyt, koska ja millä sinne aion tupsahtaa. No worries.

MYSPACE-LINKIT:
- http://www.myspace.com/radiohead
- http://www.myspace.com/hellacopters
- http://www.myspace.com/neilyoung
- http://www.myspace.com/grinderman
- http://www.myspace.com/mybloodyvalentine
- http://www.myspace.com/goldfrapp

tiistai 27. toukokuuta 2008

ESC 2008

Kyynärsauvat ovat vaikeuttaneet elämää siinä määrin, että sekä Ladyfestit että lauantainen Plutoniun 74:n keikka Telakalla jäivät väliin. Vaan musiikinnälkään kelpaa ruoka kuin ruoka, ja niinpä lauantai-ilta meni kuitenkin ihan leppoisasti Euroviisuja katsellessa. Onneksi polvi kuitenkin osoittaa toipumisen merkkejä, ja uskoisin löytäväni itseni taas yleisöstä ensi viikonlopun koittaessa.

En voi olla sanomatta Euroviisuista muutamaa sanaa. Teräsbetonin alhainen sijoitus ei tullut yllätyksenä. Olihan se nyt alusta asti oli selvää, että eurooppalaisen musiikkimaun, balkanilaisten äänestyskäyttäytymisen ja keskiverron vokaalikoukkuisen edustuskappaleen (huom. suomenkielisen sellaisen!) summa ei voi olla suuri tai edes hyvä. Kisojen taso oli muutenkin huonontunut viimevuotisesta. Vaikka voittaneen Venäjän Dima Bilanin kappale ei huonoimmasta päästä ollutkaan, olisi joukosta löytynyt parempiakin tsipaleita, kuten Israelin balladi Boaz Maudan esittämänä tai se ainoa "oikeasti hyvä kappale" eli Sébastien Tellierin (Ranska) Divine.

Vaan suotakoon Venäjälle ensimmäinen voitto, ja euroviisuhenkisesti lämpimät onnittelut naapurimaahan.

torstai 22. toukokuuta 2008

/o\

Jestas, mitä vastoinkäymisiä on tullut tänään vastaan. Päivä alkoi siitä, kun Ilosaarirock julkaisi aikataulunsa. Totutusti kolmen keskikokoisen lavan ohjelmistosta löytyvät ne parhaat, ja ne menevät aina päällekäin, kun taas jokatoinen tunti jää täysin bändittä, koska rekkalavalta tai päälavalta ei niin kiinnostavia esiintyjiä löydy. Pahimmat päällekkäisyydet:
1. Converge - Oceansize - Raappana (Ei taida silti olla epäselvää, että Convergeahan sitä on mentävä katsomaan)
2. Cult of Luna - Venetian Snares (Veikkaan, että tulee tsekattua vähän Cult of Lunaa ja vähän enemmän Snaresia.)
3. Ozric Tentacles - Mad Caddies (Niin, en todellakaan tiedä?!)
4. Mike Patton - Comeback Kid (Ei saatana, joudunko oikeesti valitsemaan näiden kahden väliltä?!)
Vaan joo, onhan siellä joskus vielä huonomminkin nuo menneet.

Toisen kerran elämä vittuili töissä täysin ulkomusiikillisen tapaturman välityksellä. Hommasin nimittäin itteni liikuntakyvyttömäksi, kun muljautin polvilumpioni pois paikaltaan. Siihen sitten itse sen tuuppasin takaisin. Ei ollut kovin herkkua.

Ja päivän huipennukseksi tuli mailia The Mars Voltan nettikaupasta, etteivät postita The Bedlam in Goliath -vinyylejä ulkomaille rikkoutumisen pelossa. Heh heh. Eiköhän sen jostain kuitenkin joskus saa.

No, onneks hyvät ja huonot asiat yleensä ilmenee sykleissä.

keskiviikko 21. toukokuuta 2008

Festarikesä

Tässä sitä nyt taas ollaan persauki, sillä käväsin ostamassa Ilosaarirockiin lippuni. Viime vuonnahan se myytiin loppuun jo kesäkuun ensimmäisellä viikolla, ja tälläkin hetkellä näyttäisi olevan Tiketin eniten myyvä tapahtuma. Viime viikolla tuli myös sijoitettua Sigur Rósin Kulttuuritalon keikkaan. Liput tulevat Suomessa myyntiin huomenna, mutta niitä sai faniennakkona Sigur Rósin sivuilta heti keikan varmistuttua.

Tein eilen laskelmia, kuinka monta tämän vuoden Roskilde-esiintyjistä esiintyy kesällä myös Suomessa. Muistaakseni Suomesta löytyy tasan 15 esiintyjää, nyt kun jo hehkuttamani Santogold, Liars ja Yeasayer ilmoittivat keikoistaan. Jätin laskuista pois suomalaiset esiintyjät. Hienointa tässä on kaiketi se, ettei samoja nimiä satu yhtään festareille, joille olen Suomessa menossa, ellen sitten päädy kaikesta empimisestäni huolimatta Provinssiin. Pitää kaiketi tähdentää, että helpottihan se viime vuonna kohtuullisen paljon, kun pystyin hyvällä omalla tunnolla jättämään artisteja Tanskassa väliin "sillä näinhän ne jo Provinssissa". Toisaalta tänä vuonna saatan feidata Flow'n lauantaipäivän, koska suurin osa esiintyjistä on jo nähty. Päätökseni oikeastaan riippuu viikon päästä julkaistavista Blockfest-esiintyjistä. Niitä odotellessa kannattaa käydä äänestämässä kotimaista lempiesiintyjää festeille.

Tuntuu kuin tämän kesän suunnitelmissa olisi vähän festivaaleja, kiersinhän viime vuonna yhdeksät festivaalit. Vaan eiköhän sitä taas lukemat nouse samoille korville, vaikka kuinka yrittäisin pitää itseni kotona. Lähdinhän viime vuonna Provinssiin ja Puntalaankin muutaman tunnin varotusajalla :-D

Jos siellä on vielä päättämättä, minne suunnata tänä kesänä, suosittelen Ilosaarea lämpimästi. Siellä on helposti tämän kesän parhaat esiintyjät, halvin lippu eikä laulurinteen meininki ole ikinä jättänyt kylmäksi. Jos ei Joensuuhun asti mieli lähteä, seuraava vaihtoehto on Flow festival, joka ei kaupunkifestivaalina kuitenkaan sykäytä yhtä voimakkaasti.

tiistai 20. toukokuuta 2008

Sleepercar

Eilen päättämättömyydessäni kuuntelin musiikkikirjastoani shufflella. Sieltä pärähti Yaphet Kottoa ja päivän suunta oli selvillä. Reitti kävi screamon kautta post-hardcoreen ja siitä vielä fiilistelemään rokimpaa Spartaa. Selasin 2003 vuoden Provinssi-kuvat esiin ja nostalgioissani reisirummuttelin Wiretap Scars -albumia. Mahtavan debyytin jälkeen Porcelain maistui puulta muutamia raitoja lukuunottamatta ja Threessiä en ole edes jaksanut kuunnella. Mitähän jäbät puuhaa nykyään? Onko Sparta vielä hengissä? Tätä miettiessäni At the Drive-inin pikkuveljeltä pamahti juuri sopivasti uusi ilmoitus MySpaceen: "Sleepercar -musiikkivideo ennakkokatselussa". Uutta materiaalia?

Ei. Sleepercar on Spartan keulahahmon Jim Wardin uusin projekti. Sparta elää vielä, mutta Ward on nyt päättänyt käydä käsiksi vuosien varrella kirjoitettuihin alt-country-biiseihin. Kyllä, entiseltä ATD-i-kitaristilta tuli ulos viime kuussa vaihtoehtokantria. Vaikka kantri olikin joskus kirosana korvilleni, ei tässä sentään ole kyse mistään dollypartonmaisesta meinigistä. En osaa oikeastaan verrata Sleepercaria yhteenkään yhtyeeseen, koska en ole alt-country-musiikkiin perehtynyt tarpeeksi Wilcoa ja Bonnie 'Prince' Billyä lukuunottamatta. Wardin ulinavokaalit tekevät Sleepercarista rosoisempaa kuin Wilco, mutta balladit eivät yllä lähellekään Bonnie 'Prince' Billyä - mutta kyllä kappaleista sitä americanaakin löytyy.

Viimeksi kuulin Wardista Bobby Byrdin kanssa tehdyn spoken word/ outoilu -levyn yhteydessä, vaikka häneltä lienee tullut soolo-ep:kin sen jälkeen. Meinasin aluksi kirjoittaa, että mies on koko ajan vain kauempana juuristaan, mutta ehkä tässä onkin kyse juuri niiden etsimisestä, onhan tässä kyse kuitenkin texasilaisesta kaverista.

Nyt tuli höpötettyä jo vähän liikaa yhdestä miehestä, onhan tässä mukana neljä muutakin. Yhtyeen debyytti, West Texas, ei ole kovin vahva, muttei huonokaan. Se on hyvä kokonaisuus, mutta perinteisimmät kantrivollotukset jäävät mitäänsanomattomiksi. Jos olisin törmännyt tähän tietämättä, että Jim Ward löytyy vokaaleista, en olisi kyllä tunnistanutkaan - sen verran on miehen laulu kehittynyt kaikista valittelevimpia ralleja huomioimatta. Jos "Sparta meets Wilco" kuulostaa hyvältä lähtökohdalta, pyöräytä ihmeessä alta sinkkubiisi A Broken Promise, ja päätä sen jälkeen tutustutko debyyttiin syvemmin. Se on levyn paras biisi. Toisaalta, jos oikea kantri maistuu, tsekkaa vaikkapa Heavy Weights.



http://www.myspace.com/sleepercarwesttexas

keskiviikko 14. toukokuuta 2008

Why? @ Kuudes Linja 12.5.2008 & Levykauppa Äx

Lähtö Helsinkiin venyi siinä määrin, että ehdin perjantaina ihailla kulttuuria myös Tampere Art Factory 08 -tapahtumassa. Ilmaisessa ulkoilmatapahtumassa oli mm. Swäg-miehistöstä tuttua porukkaa soittamassa bassotäytteistä ambienttia. Illemmalla löysin itseni Groovesta Dub-a-delik-klubilta esimerkiksi TV-Resistorin ja saksalaisen Kissogramin tähdittämän Hang the Dj!:n sijaan. Kaikista mahdollisista ennakkoasenteista huolimatta ilta oli varsin mallikelpoinen ja Groovessa oli oikeasti hyvä meininki. Lauantaina feidasin Helsingin toistamiseen ja lähdin Mouhijärvelle mökille kera kavereiden, levareiden ja kasan dubstep-levyjä, mikä oli luultavasti paras ratkaisu ikinä.

Maanantaina löysin sentään itseni Kutoselta ajoissa. Lämpännyt Ponytail kuulosti mukavan chilliltä maanantai-iltamusiikilta, mutta siinä jokseenkin levottomassa epämaanantaimaisessa tilassa se jäi valitettavasti taustamusiikiksi tuttuja moikkaillessa. En ollut aiemmin käynyt Kuudennella linjalla, ja se oli mielestäni varsin viihtyisä peruspaikka. Salin koosta johtuen siellä saa varmasti tiiviin tunnelman aikaan keikalla kuin keikalla.

Why?

Anticonin oma indie-hopiksi kuvailtu kalifornialainen Why? oli valitettavasti vaisu livenä. Symppispisteitä lähtee kyllä esiintymisasuna toimineille verryttelyhousuille ja ulapalla olleelle basistille, mutta soitantopisteet jää ikävästi miinukselle. Vain muutama biisi (Song of the Sad Assassin ja Rubber Traits) toimi livenä, eikä asiaa parantanut, että yksi tämän kesän kesäbiisiehdokkaista, The Hollows soitettiin ensimmäisenä pois tieltä, ja sekin löysästi. Harmillista, koska Alopecia on paikoitellen älyttömän hyvä levy, ja toivoin keikalta enemmän. Olisi kai ollut parempi vaihtoehto jäädä Tampereelle katsomaan Disco Ensembleä, ja jättää Why? livenä rauhaan, koska se nähtävästi toimii levyllä paremmin - toisin kuin Disco Ensemble.

Tiistaina oli pakko käydä tutustumassa Helsingin tuoreeseen Levykauppa Äxään. Ketjuhan on ollut olemassa muutamia vuosia (pian kolme vuotta?), ja olen Jyväskylässä käynyt ostoksilla ennenkin, mutta tää puhalsi jalat alta. Kuukausi sitten avattu liike oli isompi kuin olisin voinut kuvitella - ja voi jeesus niitä vinyylivalikoimia. Sitä oli kuin lapsena karkkikaupassa, vaikka karkki ei ole koskaan oikeastaan maistunutkaan. Koska mukanani oli kaveri, jota ei pahemmin levyt kiinnostaneet, en jäänyt kauppaan asumaan, vaikka taisi siellä melkein pari tuntia vierähtää. Mukaan lähti sekä vinyyleitä että cd-levyjä (Bonobo, Panda Bear, Modern Life is War, Klaxons (French EP!), Efterklang jne.) ihan naurettavan halvalla. Pitänee lähteä joskus Helsinkiin ihan vain levyostoksille.

KUVAT: http://www.flickr.com/photos/foonk/sets/72157605053258384/

http://www.myspace.com/whyanticon - Why?
http://www.myspace.com/ponitayl -Ponytail
http://www.levykauppax.fi - Levykauppa Äx

perjantai 9. toukokuuta 2008

Roskilde-tärpit osa 2

Tällä kertaa luvassa viisi bändiä, joista JOKAINEN ON PAKKOTSEKKAUS. Sikäli kun viime vuonna oli tarvetta yhdistää festivaaleilla esiintyneet Klaxons, New Young Pony Club, CSS, Datarock, Goose ynnä muut elektroonista rockia ja poppia soittavat yhtyeet new rave -termiin, olisi tänäkin vuonna uusille genreille käyttöä. Täällä päässä nimittäin tuntuu, että nyt on pinnalla uusi aalto kokeilevia altsurock-bändejä, jotka muistuttavat yhtä paljon toisiaan kuin viime vuoden "new rave" -aktit. Viime vuonna odotin Klaxonsia eniten koko festivaaleilta, mutta seuraavista en osaa valita sitten millään kiinnostavinta.

Lähdetään liikkeelle vaikka MGMT:stä, koska parivaljakko saapuu Suomeen tovi ennen (23.6.) Tanskankeikkaansa. Jos siis ikää, aikaa ja rahaa löytyy, ostappa äkkiä lippu Tavastialle. Muita kesäkeikkoja MGMT heittää mm. Radioheadin lämppärinä. Brooklyniläisten miekkosten soundissa on paljon syntikoita ja kepeitä melodioita. Sitä on vaikea kuvailla, mutta "elektroonisvaikutteinen välillä psykedelian puolelle karkaava indie pop/rock" ei liene kaukana totuutta. Esimerkiksi Weekend Warsin perusteella vaikutteita on otettu 70-luvunkin suunnilta. Hehkutettu sinkkubiisi Time to Pretend ei ole yhtyeen parhaimmistoa. Sen sijaan Kids tulee varmasti olemaan kova kilpailija vuoden kesäbiisin tittelistä soittolistallani.

Tarkista itse: http://www.myspace.com/mgmt

Tyyliltään eniten samoille kulmille osuva Yeasayer (,jonka meinaan jatkuvasti kirjottaa Yeahsayer) itseasiasssa tulee myös samoilta huudeilta, Brooklynistä. Synasoundien sijaan Yeasayer yhdistelee psykedeeliseen altsu-/ indierokkiinsa tuulahduksia afrikkalaisesta ja itämaisesta musiikista. Etnisiä soundeja kammoksuvien kannattaa kuitenkin antaa miehille mahdollisuus, koska ne ovat lähinnä lisämausteita länsimaiselle pandabearmaiselle kokeelliselle rokille. Lisäksi 2080 oli ehdottomasti yksi parhaita viime vuonna julkaistuja biisejä ja se on pakko kuulla livenä!

Tarkista itse: http://www.myspace.com/yeasayer

Panda Bear alias Noah Lennox tuli mainittua edellisen yhteydessä. Seuraava esiteltävä Roskilde-akti, Battles muistuttaa enemmän miehen emäbändiä, Animal Collectivea. Leikkisät häröilyt voisi paikoitellen yhdistää myös Dan Deaconiin(, josta lisää jossain tulevassa Roskilde-tärppikirjoituksessa!). Battles on matikkarokahtavaa kokeellista jammailua, joka saattaa vallanmainiosti vetää Roskilden parhaan keikan tänä vuonna. En aseta isoja odotuksia newyorkilaisille (yes, kolmen suora), mutta Battlesin jokseenkin erikoisen tarttuva instrumentaalimusiikki luo varmasti ison tunnelman ympärilleen oikein esitettynä. Kuvitelkaapa vaikka Atlas livenä, huh! YouTubesta videoita katselleena pelkoni taitaa olla aiheellinen.

Tarkista itse: http://www.myspace.com/battlestheband

Instrumentaalibändistä toiseen. Hyvät naiset ja herrat, saanko esitellä, Holy Fuck! Tästä saisi väännettyä hauskoja sanaleikkejä, joihin en kuitenkaan sorru. Tälläkin kertaa kokeellinen musiikki tulee Pohjois-Amerikasta, mutta eri kaupungista, ja jopa maasta, Holy Fuckin ollessa Kanadalainen lo-fi-yhtye. Jäseniä on löytynyt yhtyeeseen mm. Enonista (eihän sitäkään taida kovin moni Suomessa tietää, jos jätetään laskuista muutamat kaverit). Battlesiin nähden musiikki on vähemmän progressiivista ja enemmän elektronista. Joistakin kappaleista tulee mieleen happoja vetänyt Jesse ilman syntikoita. Suosittelen tutustumiskappaleeksi pienimuotoista hittiä Lovely Allenia, vaikka se eroaakin pillun verran muusta materiaalista.

Tarkista itse: http://www.myspace.com/holyfuck

Etelärajan läpi takaisin Amerikkaan aina seuraavalle etelärajalle asti. Losangelesilainen Liars kiertää MGMT:n tapaan lämmittelemässä Radioheadia tänä vuonna. Post-punk- ja noise-hönkäisyjä lukuunottamatta tämäkin menee tähän new weird america-porukkaan. (Taisin löytää kaipaamani genren?) Mahtavan videon siivittämä Plaster Casts of Everything on oudolla tapaa raskas ja junnaava noise-ralli mutta myös koukuttava ja hieno kappale. Yhtyeen self-titled debyytiltä löytyy vastapainoksi kuitenkin rauhallisempaakin materiaalia. Last.fm:n mukaan naapuribändejä olisivat Deerhunter, Animal Collective ja Battles, mutta sen verran noiseksi tämä ajoittain menee, etten lähtisi vertailemaan mihinkään. Tästä joko tykkää tai sitten ei.

Tarkista itse: http://www.myspace.com/liarsliarsliars

Sikäli mikäli Foalsiin liittyvät Roskilde-huhut pitävät paikkansa, pitää bändi liittää kaltaistensa pariin, vaikka Briteistä tuleekin. Jos britit varmistuvat festivaaleille, saattaa siitä tulla tämän "genren" ensimmäinen "tsekkaa, jos aikataulut sallivat" -esiintyjä, sillä Foalsin blocpartymaiset ratkaisut eivät viehätä yhtä paljon kuin amerikkalainen ennakkoluuloton hulluus. Saas nähdä.

torstai 8. toukokuuta 2008

Penniless @ Yo-talo 7.5.2008

Viimein tää päivä koitti. Harmikseni muuta ohjelmaa olisi ollut Alas / Slam it feat. Headhunter -bileet Helsingissä, ja telkkaristakin ois tullut lätkää, mutta ei mulle kyllä ollu hetkeäkään epäselvää, mitä tehdä, kun Penniless tuli pitkästä aikaa Tampereelle. Viimeksi ne kävi 2005, jolloin olin vielä nippanappa alaikäinen, joten en oo päässyt koskaan vielä tsekkailemaan livenä.

Jos et ole kuullut bändistä, häpeä. Penniless (entinen Penniless People of Bulgaria) on sellaset melkein 20 vuotta sitten perustettu rock-bändi Nakkilasta. Sittemmin on jäsenistö jonkin verran vaihtunut, ja viimeiset kymmenen vuotta siinä on vaikuttanut kolme Alisaaren veljestä + Kimmo Kurittu ja Mikko Pere. Levyjä on julkaistu usealla mantereella, mittavat Eurooppa-rundit on tehty ja Roskildessa on esiinnytty. Ja silti hävyttömän pieni määrä tuntuu tietävän näistä sen enempää.

Onhan tätä tapahtumaa taustoitettava vielä vähän lisää. Meikälle Penniless tuli tutuksi Anolan myötä 2001. Lainasin sitä perä toisensa jälkeen kirjastosta, koska kukaan muu ei tuntunut lainaavan sitä. Tituleerasin sen silloin maailman parhaaksi levyksi enkä epäröinyt sen asemaa vielä viittä vuotta myöhemminkään. Enää en osaisi sanoa yhtä parasta levyä, mutta Anola kuuluu ehdottomasti henkilökohtaisiin klassikoihin. Kun The Attraction vuosi sitten putkahti ulos, muistan tokaisseeni näin: "Ei tää kyllä Anolaa huonompikaan levy ole." On se ehkä vähän, muttei paljoo. Nakkilalaiset on vaan aina kolahtanut ihan vitusti, reippaasti enemmän kuin vaikutteensa (Weezer, Smäsärit...). No, en kyllä edes tykkää Weezeristä. Mut asiaan, klassikkobändi ekaa kertaa livenä.

Minimoin missattavan lätkän minuuttimäärässä lähtemällä paikalle tasan yhdeksitoista. Ei noi tyttöbändit muutenkaan iske, ja muutenkin on ennakkoluuloja kaikkia kuiturastapäisiä kohtaan (itelläkin oli sellaset joskus). No siis, satuin paikalle sopivasti Euforian viimeiselle kappaleelle, jossa feattas Pennilessin vanhempi laulajaveljes Pekka Alisaari. Ei siinä kyllä oikeastaan laulua ollut koko kappaleessa, ja se kuulosti ihan hyvältä. Ehkä annan seuraavalle tyttöbändille mahdollisuuden. No, siinä sopivasti alko päätä jomottaan, mutta pisteet sille, kuka ikinä valitsikin roudausmusiikin: Radioheadin In Rainbows oli paras särkylääke siihen orastavaan pääkipuun.

Penniless

Penniless. Speechless. No, siis. Niin... Yhtä hittikimaraahan se oli koko keikka, vaan jos ois ollu eri settilista, niin olishan se ollut silti. Mukavan tasaisesti tuli biisejä koko tuotannolta - uusimmalta luonnollisesti enemmän. Pisti kyllä mietityttään, oiskohan toi bändi edes voinut heittää meikälle huonoa keikkaa. Siinä oli jotain rumpuongelmaa eikä kitaratkaan oikeen tahtoneet pysyä vireessä, mutta jätkät rokkas. Oli ihan äärimmäisen rentouttavaa irrottaa ajatukset arjesta, ja katsella sitä aurinkoista lavaolemusta, koska veljeksistä + Kimmosta huomas heti, että yhteissoitto on niiden lempiharrastus. Tupla-encoret setin päälle, ja jos musta ois ollu kiinni ni oisin siinä vielä toisen tunnin mielelläni seisonu. Keikan jälkeen tuntui siltä, että viiden euron lippu oli liian vähän, joten ostinpa sitten vielä levyhyllyyn yhden levyn, yhden ep:n ja kuusi sinkkua... Tän takia vois lähtee myös kuukauden päästä Klustermukseen.

Penniless.biz
MySpace

tiistai 6. toukokuuta 2008

Sing When You're Winning

Voi vittu 1: Pomo hommas itellensä TAAS vatsahaavan. Se herätti mut tänään seittemältä. Katotaan miten menee suunnitelmat uusiks.

Voi vittu 2: Disco Ensemblen Magic Recoveries vinyylin julkaisu siirtyi.

Hell yes 1: Flow 2008: Múm, CSS, Crystal Castles (haha, tiesin koko ajan!), Jamie Lidell, The Roots, Dj Funk, Sébastien Tellier, Ane Brun, Rusko & Caspa... Ja törkeen kova liuta kotimaisia: Tes La Rok, Jesse, Eero Johannes, Raappana, Asa, 22-pp, LCMDF, Michael Black Electro, Huoratron, Joose Keskitalo jne jne. Törkeen hieno lähtölaukaus taas. Eritoten hienoa, että paikkaillaan noita viime vuoden epäonnistumisia Sébastienin ja Múmin muodossa. Kyllähän järjestäjä viime vuonna sanoi, että Múm esiintyy sitte 2008, mutta enhän mä uskonut.

Hell yes 2: Löysin kauan kadoksissa olleet kalliit ja kunnolliset korvatulppani!

Hell yes 3: Löysin kirpparilta yhteensä kympillä:
(Björk: Selmasongs cd, My Bloody Valentine: Isn't Anything lp, The Blood Brothers t-paita)


Voitolla ollaan.

maanantai 5. toukokuuta 2008

Nine inch nails: The Slip

Hahah, juuri kun eilen sain viimein kuunneltua pari kuukautta sitten netissä ja tovi takaperin fyysisenä julkaistun ambient-järkäleen kokonaan, Trent heittää jo uutta matskua pihalle. Luulin, että jokunen viikko sitten julkaistu sinkku Discipline olisi ollut vain yksittäinen kappale, mutta olisihan tämä pitänyt arvata. Jos NiN väsää kymmenessä viikossa neljä levyä (Ghosts I-IV), saa miehet varmasti levyllisen aikaan parissakin kuukaudessa.

Itse levyä en ole vielä päässyt kuuntelemaan, mutta voisin heti heittää lisäpisteet torrent-jakelusta, Ghosts I-IV:n lataaminen kun takkuili pahasti helmikuussa bändin omien sivujen kautta. The Slip'hän on edeltäjänsä tavoin ennakkoon netissä julkaistu, tällä kertaa tosin täysin ilmaiseksi, eikä maksuvaihtoehtoakaan edes tarjottu. Formaateissa on edelleen valinnan varaa, ja häviöttömät .FLAC ja .m4a -möhkäleetkin valuvat torrenttina perille kohtuuajassa. Vinyylinä ja cd:nä pihalle heinäkuussa.

Sisällöstä enempi jahka sen saa kuunneltuakin. Discipline ainakin kuulosti ihan perusmatskulta.

Vapunaika

Jees, paljon on tapahtunut, mutta vapunjuhlinta vei vähän liikaa huomiota, joten en oo ehtinyt tilittämään mistään. Bonnie 'Prince' Billy tulee Suomeen ja vielä Tampereelle, jes! Disco Ensemblen kolmonen on streamattavana MySpacessa, siistiä! (Onkin siitä arvostelu työnalla, mut viivytän sen julkaisua kunnes vinyyli kolahtaa luukusta.) Ilosaaren liput tuli myyntiin, huomenna varmistuu Flow'n ohjelmistoa (Hätäisimmät voi tsekkailla Last.fm:stä tsekkailla, mitä tulevan pitää!) ja tällä viikolla pitäis lähteä vaihteeks kulttuurimatkalle Helsinkiin.

Vappupäivänä kävin tsekkaamassa Matti Johannes Koivun päiväkeikalla Yo-talolla. Ajankohtaan, hienoon ilmaan ja yleiseen ohjelmaan nähden oli aika yllättävää, että talo oli täynnä. Ei siellä kyllä kavereita ollut ja tuttujakin yksi, mutta helpostihan sitä tällanen pieni kukkamekkoinen yksinäinen tyttö uusia tuttavia saa. Itse keikka oli aikalailla sitä mitä odotin. Matti Johannes veti tasaisen vahvasti setin läpi. Välillä kävi siskokulta avittamassa ja välillä mies heitti suloisen itseironisiakin välispiikkejä. Ai ai ain kun nuori ois pysäytti ja sävähdytti eniten. Pitänee kyllä tutustua paremmin miehen omaankin materiaaliin.

Matti Johannes Koivu

Seuraavana päivänä kiinnostavan tarjonnan puutteessa lähdettiin porukalla samaiselle Yo-talolle, koska webbisivuilla kerrottiin siellä esitettävistä musiikkityyleistä löytyvän "hardstyle, jungle, techno beats, dubstep...". Dubstepistä ei ollut kyllä tietoakaan, mutta hardstyle kyllä pauhas vähän liiankin kanssa. Ei ollut kiirettä tanssilattialle, ja tietää jatkossa välttää ton tyyppisiä bileitä. Not my cup of tea.

Loppu viikonloppu menikin sitten itse lauleskellessa. Karaokea. Heh.