perjantai 29. huhtikuuta 2011

Hammonds, Harrington & Destroy

Roskilde Festival on ehkä tämän blogin hehkutetuin festari vuodesta toiseen, vaikka muuallakin käyn, ihan tosi. Tänä vuonna mulla on edessä kuudes kerta näillä tanskalaisilla festareilla, mutta ensimmäinen kerta, kun voin nähdä kaikki warm up –bändit. Menen siis kerrankin ajoissa.

Varsinainen Roskilde Festival järjestetään torstaista sunnuntaihin (30.6.-3.7.), mutta bileet alkavat jo edellisenä lauantaina 25. kesäkuuta, kun leirintäalueen portit aukeavat. Pohjoismaiset suurelle yleisölle tuntemattomat bändit soittavat sunnuntaista keskiviikkoon, ja kerrankin voin huoletta ennakkohehkuttaa näitä lämppäreitä ilman vaaraa siitä, että joutuisin pettymään ja missaamaan jonkun niistä! Jes!


Arvaatte siis varmaan, mistä bongasin tämän tanskalaisen neverheard-bändin, joka on ehkä paras uus löytöni tältä vuodelta! Hammonds, Harrington & Destroy soittaa juurikin sellasta musiikkia, josta on helppo innostua täysillä ja tykätä pitkään. Tarttuvat biisit ovat kaikki kivassa punkahtavassa altsurock-linjassa keskenään, mutta vivahteet vaihtelevat kappaleesta riippuen jossain Flogging Molly –henkisen ryyppyhoilaamisen ja trendikkään surffituulahduksen välillä.

Eka ep on vasta tekeillä eli yhtään julkaisua yhtyeeltä ei ole vielä ilmestynyt. Perustan siis ihastukseni neljään bittiavaruudesta löytyvään biisiin, jotka voi kuunnella esim. tästä alta.



Ps. Päivitetyn Roskilde-infopaketin voi tsekata täältä.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Siinai & Shine 2009

Onhan tässä digitaalisen välikuoleman aikana muitakin keikkoja katseltu. Eilen arvioitua White Liesia edeltävänä päivänä eli viime perjantaina kävin Club YK:n uudella Pop Up –klubilla katsomassa viimein Siinain livenä. (Viimein ja viimein... Tais olla bändin kolmas keikka…?) Perjantaisesta keikasta valitettavasti kuuli bändin nuoreuden ja tuoreuden siinä, etteivät jäsenet vielä soittaneet täydellisesti yhteen. Kokonaisuus oli siitäkin huolimatta sen verran hyvin hanskassa, että se oli lähinnä pikkujuttu, joka varmasti hioutuu kuntoon keikkoja soittaessa. Siinai vaikuttaa muutenkin erittäin potentiaaliselta ja kiinnostavalta bändiltä, jonka luulen innostuttavan muitakin kuin niitä, jotka fanittavat jo valmiiksi tyyppien muita bändejä. Siinaissa siis soittaa Joensuu 1685:sta, Zebra and Snakesta ja Äänijännitteestä tuttuja muusikoita, minkä meinasin aluksi jättää mainitsematta, mutta pakkohan noi nimet oli tiputella, koska niiden takia jengi ehkä kiinnostuu kuuntelemaan biisejä alta.


Shine 2009
Oon viimein löytänyt naisellisen puoleni ja käyttänyt vain pieniä käsilaukkuja,
 joten ei ollut taaskaan kamera mukana ja tää Shine 2009 -foto on siis viime vuoden Jyrockista.
Viikkoa aiemmin samaisessa paikassa ensimmäisellä Pop Up –klubilla esiintyi Shine 2009, joka ei valitettavasti vieläkään ollut livenä muuta kuin tylsä. Bändin lavaolemus ja musiikkityyli eivät sovellu ehkä parhaiten perinteiseen livemusiikin kokemukseen, jonka kaavaa noudattaen yleisö seisoo tanssilattialla silmät tapitten kohti korotettua lavaa, jolla bändi soittaa musiikkia. Toiseen tarkoitukseen Shine 2009 vaikuttaa kuitenkin täydelliseltä. Kuunneltuani tulevan debyyttilevyn kappaleet ensin livenä ja sitten Soundcloudista (via Stop, shake, honey, go), sain kesäsuunnitelmiini ensimmäisen kohdan, jonka todella haluan toteuttaa. Ensiksi menen kauppaan kolmas toukokuuta tai sen jälkeen ja ostan Shine 2009:n Realism-debyytin. Sitten lähden mökille, nappaan mankan mukaan laiturin nokkaan, laitan levyn soimaan ja rentoudun. Jos on vesi on tarpeeksi lämmintä ehkä jopa pulahdan järveen. Täydellistä kesätaustamusa-ainesta!


Tällä viikolla Pop up -klubin kolmas osa tarjoilee lavalla Villa Nahin, mutta itse ehkä teen jotain muuta, koska meni ihan oikeasti viimeistä senttiä myöten rahat levykauppapäivänä.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

White Lies @ The Circus

Nyt kun suurin vaalihämmästys alkaa hiipua, voisin jakaa pari sanaa lauantaisesta White Liesin keikasta ja vähän muustakin.

Kun liput White Liesin ensimmäiselle Suomen klubikeikalle tulivat myyntiin, olin innoissani ja säntäsin lippuluukulle heti. Olin kerran aiemmin yrittänyt trion sisäkeikalle Milanossa, mutta se peruttiin vain tovia ennen ilmeisesti sikainfluenssan vuoksi. Sitten tuli bändin toinen albumi Ritual, joka ei vaan auennut lukuista yrityksistä huolimatta. Olin niin pettynyt, että odotukset Circuksen keikasta olivat mitättömät ja harkitsin jopa lipun myymistä. Keikan jälkeen olen kuitenkin tyytyväinen, etten niin tehnyt.

White Lies
Tällä kertaa en ottanut valokuvia, joten täs teille
kuva White Liesista Roskilde Festivalilla kesällä 2009.

On Ritual sitten totaalinen floppi tai ei, White Lies oli kovimmillaan Circuksen lavalla, kun vertailukohteina on pari hyvää festarikeikkaa. Kyllä, siis kovimmillaan juuri sen keikkapaikan lavalla, josta olen kuullut pelkästään huonoa. Soundit olivat kunnossa ja tilaa oli sopivasti, vaikka keikka olikin loppuunmyyty. Valopuolikin oli tuki tyylikästä esitystä, joskin spotit kohdistuivat lähinnä vokalisti Harry McVeighiin. Yleisökin oli fiiliksissä. Tunnelma oli jopa oudon hyvä suomalaiseksi klubikeikaksi. Hysteerisiä kiljahduksia voi perustella naisvoittoisella yleisöllä, mutta bongasin väkijoukosta kyllä kyynelehtivän lätkäjätkänkin!

Keikka herkisti minutkin. Lopussa soitetut Death ja Unfinished Business saivat odotetusti yleisön yhtymään massiiviseenkin kuorolauluun, ja samalla kylmät väreet menivät selkää pitkin ja kyyneleet nousivat silmiin. Yllättävintä setissä oli kuitenkin se, että suurin osa Ritualin biiseistä kuulosti erinomaisilta, välillä jopa paremmilta kuin debyytin hitit. Vaikuttaisi siltä että Ritual on sävelletty lavaystävälliseksi paketiksi, jossa kovat bassot ja uljaat synat näyttelevät isoa roolia. Tästä toki vihjaa myös se, että aiemmin festareilla kvartettina esiintynyt trio olikin hakenut Circukseen lisävahvistusta uudesta keikkajäsenestä ja paisunut peräti kvintetetiksi.



Settilista oli rakennettu hyvinkin kaavamaisesti, jossa joka toinen biisi oli debyytiltä ja joka toinen uudemmalta, mutta tällä kertaa se toimi. Vaikka viimeisenä soitettu Bigger Than Us villitsikin yleisön, otettiin vanhemmat kappaleet silminnähden paremmin vastaan. Iloisin yllätys setissä olikin ehkä debyytin päätösraita  The Price of Love, joka lukeutuu omiin suosikkeihini. Silti keikan jälkeen päässä soivat uudet biisit ja kotimatkalla teki mieli kuunnella Strangersia ja Bad Lovea. Keikasta jäi hyvä jälkimaku  sekä yleisön että bändin puolesta, ja sain viimeinkin varmistuksen sille, ettei White Lies ehkä jäänytkään yhden levyn hypebändiksi.

Record Store Day
Yeasayer: End Blood 7", Gil Scott-Heron & Jamie XX: We're New Here Box Set, Clinic: Ladies Night 10", Warpaint: Undertow/ Warpaint 7", Radiohead: Supercollider/ The Butcher 12", V/A: A Rekords Rekords Record 10", 22-pistepirkko: Birdy/ Birdy Dub 7", ZZ Top/ Mastodon: Just Got Paid 7", Arctic Monkeys: Don't Sit Down 'Cause I Moved Your Chair/ Brick By Brick 7" ja Franz Fedinand Covers E.P. KAIKKI JÄRJETTÖMÄN KOVIA!
Toinen ilon asia lauantaina oli Record Store Day. Vaikka levykauppapäivä onkin järjestetty jo muutamina edeltävinä vuosina, lauantai oli ensimmäinen kerta kun todella innostuin tästä spesiaalipäivästä muiden spesiaalipäivien joukossa. Lauantaina julkaistujen erikoispainoslevyjen lista oli niin pitkä, että alkoi aivan ahdistaa. Loppukuu pitääkin elää kitsaasti, koska toppuuttevaan sävyyn kirjoitetusta ostoslistastani ei ollut paljoakaan hyötyä, kun astuin Stupidon ovista sisään lauantaiaamuna. Kannattaa vielä kysellä levykaupoista RSD-levyjen saatavuutta, koska kaikki omat ostokseni osoittautuivat voittamattomiksi.