Modeselektor + Apparat = Moderat. (Kuva: Olaf Heine)
Tämä on kahdeksas kerta, kun kirjoitan Moderatista All Earsiin, mutta erinomaisuuksista sietääkin huudella. Tällä kertaa aiheeseen kirvoittaa bändin uusi albumi sekä ensi viikon Flow Festival -keikka.
Moderat on siis saksalaisten IDM-velhojen Modeselektorin ja Apparatin projekti, joka yhdistää molempien konkareiden parhaat puolet virheettömän täydellisesti. Gernot Bronsertin ja Sebastian Szaryn Modeselektor on pioneeritason mestari bassorikkaassa ja nyrjähtelevässä klubimusiikissa, kun taas Sascha Ring eli Apparat on taituri fiilispitoisemmassa post-rockahtavassa kokeellisessa pop-ambientissa. Poppoo teki 2000-luvun alkupuolella yhdessä Auf Kosten der Gesundheit EP:n, jonka jälkeen projekti laitettiin jäihin. Kuuden vuoden jälkeen kolmikko kohtasi jälleen, ja Moderatin debyyttialbumi näki päivänvalon 2009.
Tuosta albumista kehittyi minulle pakkomielle, ja Moderat yhdessä tuntui paremmalta kuin Modeselektorin ja Apparatin kaikki omat tuotokset yhteenlaskettuna. Yhtyeen kappale Rusty Nails oli minulle kiistatta vuoden 2009 tärkein kappale. Bändi kipusi vähitellen kaikkien aikojen lempibändieni joukkoon. Matkustin katsomaan bändiä kahdesti Saksaan, kerran Tanskaan ja kerran Serbiaan. Näihin aikoihin Moderat keräsi mainetta ja kunniaa yhteistyölleen myös Radioheadin lämppärinä. Kun kiertueiden jälkeen Modeselektor ja Apparat jatkoivat taas omillaan, en uskaltanut edes toivoa toista levyä ilmestyväksi pidemmälläkään aikataululla. Niin kävikin, että tulevan toisen albumin ensimmäinen single Bad Kingdom oli jo pihalla, kun havahduin uutiseen II -albumista.
Ikuinen suosikki Rusty Nails:
Moderat - Bad Kingdom
Nyt II:n julkaisuun on enää muutama hassu päivä (TÄLLÄ VIIKOLLA), ja levystä löytyy versio jo Spotifystakin. (Spodariversiossa on 9/11 biiseistä.) II on taattua Moderattia eli levy, jota kuunnellessa tekisi mieli fiilistellä kaikkia biisejä samaan aikaan, koska ei osaa päättää, minkä kappaleen haluaisi kuulla eniten. Ensimmäinen sinkku Bad Kingdom on oiva jatko Rusty Nailsin hengessä, enkä yhtään ihmettele, jos se dominoisi tämän vuoden lempikappaleissani. Apparatin päätähuimaavat vokaalisuoritukset (this is not what you wanted / not what you had in mind!!!!!) pistävät jokaisella kuuntelukerralla kiemurtelemaan kylmien väreiden saattelemana. Tämä reaktio ei tosin rajoitu hittibiiseihin vaan Moderatin materiaali on jälleen ihan yleisesti sillä sielukkuuden tasolla, että biisien upeutta on fiilisteltävä silmät kiinni ja antaumuksella – oli bändi sitten livenä lavalla edessäni tai ei.
Vaikka minimalistiset elektroniset artistit eivät yleensä keikoillaan räjäytä tajuntaa visuaalisella ilotulituksella, Moderatin kohdalla musiikin voima on vahva. Erityiskehaisu Flow Festivalille esiintymisslotin valinnasta, sillä Nokia Blue Tent on luultavasti soundillisesti vahvin lava yhtyeelle, ja perjantai-illan viimeinen (?) esiintymispaikka puolenyön aikaan palvelee Moderatin musiikkia erinomaisesti. Ainakin oma skenaarioni illan päättymisestä on se, että olen puolenyön aikaan enemmän kuin valmis jumittamaan lempimusiikkini parissa. Vieräytän väsymystiloissani ehkä kyyneleen jos toisenkin, sillä heräsin aamulla kuudelta töihin ja sieltä juoksin suoraan Suvilahteen, missä en ole juuri ehtinyt hengähtääkään, koska perjantaihin on mahtunut jo niin monta upeaa keikkaa. Moderat on jälleen yksi maailman kauneimmista asioista, joten aamuyöllä nukahdan sänkyyni hymy huulillani. Eli suuri kiitos vaan Flow Festival tästä jo etukäteen!
Moderat esiintyy Helsingin Flow Festivalilla ensi viikon perjantaina (9.8.2013). (00:00, Nokia Blue Tent)
Let in the Light on toinen suosikkini tulevalta levyltä:
Aivan lopuksi on myös pakko kehaista yhtyeen Bad Kingdom -videollakin nähtyä visuaalista ilmettä! Ekan ja tokan levyn kannet näyttävät seuraavilta! Whoaaaa:
Eilen kirjotiin Mykki Blancosta, jonka keikkaa odotan Flow'ssa aivan järjettömästi. Yksi syy odotukseen on se, etten kyennyt katsomaan Roskilden keikkaa kokonaan, koska täsmälleen samaan aikaan viereisellä lavalla esiintyi toinen yhtä kova kova nimi eli Disclosure. Luonnollisesti myös Disclosure tulee ensi viikolla Flow'hun, ja onneksemme Suomessa ollaan oltu vähän viisaampia aikataulujen laatimisessa, sillä Helsingissä on mahdollista nähdä molemmat keikat kokonaan – jos siis on useamman päivän festarilippu.
Viime vuonna elektronisen musiikin piireissä kohistiin kahdesta nuoresta tuottajaveljeksestä, jotka miksasivat ensimmäisen singlensä autossa. Kaksikko oli Disclosure, ja automiksailut olivat tapahtuneet joitain vuosia aiemmin sillä, ensimmäinen virallinen julkaisu (Offline Dexterity 7") tuli ulos jo 2010 Moshi Moshilta. Tuolloin kundit olivat vasta 16 ja 18 vuoden ikäisiä. Vuonna 2013 Disclosure on lyönyt läpi kaikissa muissakin piireissä. Kesän alussa julkaistu Settle-debyyttialbumi ylsi jopa Britannian albumilistan ykköseksi, ja yhtyeen lukuisat hitit ovat raikaneet taukoamatta niin vaatekaupoissa kuin klubeillakin. Brittilässä keväällä matkaillessa tuntui, ettei Disclosurea päässyt karkuun edes ruokakauppoihin.
Nostetta siis on.
Nyt seuraa paljastus: vaikka fiilistelin viime syksynä paljonkin The Face EP:tä, tämän vuoden megahitin White Noisen putkahtaessa talvella musablogosfääriin tuntui se vähän… pliisuilta. Lopullisen punaisen langan siihen ja muihin nettihitteihin löysin vasta Settleä kuunnellessani, jolle ne istuivat täydellisesti. Noista kädenlämpöisistä tuntemuksista ollaan tultu kauas, ja vaikka hitit onkin kuultu useasti, ne tuntuvat kestäviltä. Settle ei valitettavasti ole kuitenkaan kokonaisuutena tyydyttänyt aivan toivotulla tavalla. 14 (intro+13) biisin järkäleeltä olisi voinut helposti karsia muutaman kappaleen pois, ja käteen olisi jäänyt kultakimpale. (Spotifystakin löytyvällä deluxe-versiolla on 18 biisiä.) Lukuisista kuunteluista huolimatta painan edelleen skip-nappia esimerkiksi Stimulationin kohdalla, mikä saa kuuntelukokemuksen tuntumaan rikkonaiselta.
Vaan eipä sillä, voin silti luvata Disclosuren löytyvän henkilökohtaisilta vuoden lopun listoiltani, ja lähdin vähän muutenkin harhailemaan aiheesta, koska en tullut tänne kertomaan kaksikon ainoasta virhearvioinnista vaan ylistämään taas keikkakokemusta Tanskanmaalla. Nimittäin: Roskilde + lämmin kesäilta klo 22:00 + näkökentän täysin peittänyt savukonesavu + hyvä ja bassorikas äänentoisto + rutosti tanssivaa yleisöä + pidennetty ja äärimmäisen tiukka festarisetti = kaikki hype-noste-ennakko-odotukset lunastettu. Toivotaan, että ensi viikon sunnuntai-illassa saavutetaan sama hurmos!
Disclosure esiintyy ensi viikon sunnuntaina (11.8.) Helsingin Flow Festivalilla. (Black Tent, 20:00)
Loppuun vielä parit Disclosure-liitännäiset suosikit:
Moikkamoi ja pahoittelut blogihiljaisuudesta! Facebook-sivullamme jo paljastettiinkin syy siihen: reilu viikko sitten valmistunut All Ears Magazine -musiikkilehti. Näillä näkymin kymmenen kappaleen painoksesta ei ole tulossa uusintaerää, mutta muutama kappale on vielä vailla omistajaa, joten lupaan että täällä arvotaan ainakin yksi kappale! Sitä ennen kuitenkin on tiedossa toisenlaista skabaa liittyen tapahtumaan, josta olen tosi innoissani. Kyttäilin kiertuetta jo alkuvuodesta, ja Stereotype tekee aivan älyttömän kulttuuriteon tuodessaan nää kuusi artistia Suomeen. Tietenkin just sillon kun oon itse Briteissä. Kaksi onnekasta lukijaa kuitenkin voittaa itselleen lipun keikoille sekä artistien myynnissä olevista paidoista vapaasti valittavan t-paidan! Tsekkaa osallistumisohjeet postauksen lopusta!
Stereotype-ilta on osa Set It Off -kiertuetta ja se järjestetään Helsingin Adamsissa keskiviikkona 22.5.2013. Täyteen pakattu ohjelma muistuttaa enemmin minifestivaalia kuin tavallista klubi-iltamaa, ja sanonpa vaan, että 14 euron lippuhinta tästä kattauksesta on halpa! Vaikka kaikkien artistien promokuvat näyttävätkin hipstereiden tusinatumblauksilta, musiikki puhuu puolestaan. Tapahtuman kuusi karismaattista nuorta yhdistelevät sykkiviä, elektronisia rytmejä sympaattisiin pop-melodioihin. Kaikkia esiintyjistä on ylistetty varauksetta maailman seuratuimmilla musiikkisivustoilla sekä blogeissa, ja heille on povattu pian tapahtuvaa kansainvälistä läpimurtoa. Yhtyeiden yhteiskiertue viekin heidät Helsingin lisäksi toukokuun aikana yli kahdellekymmenelle huippuklubille Euroopan suurimmissa kaupungeissa.
Tapahtuman pääesiintyjä on James Blakeen ja The Weekndiin verrattu, vasta 17-vuotias floridalainen superlahjakkuus XXYYXX, jonka About You oli ehkä yksi viime vuoden parhaita biisejä. Eikä vain mun mielestä, sillä biisiin videoa on katsottu YouTubesta ihan just yhdeksän miljoonaa kertaa. Viime syksynä, ensimmäisella euroopankiertueellaan hän myi loppuun yli 30 esiintymispaikkaa. Itse rakentamiaan syntetisaattoreita musiikin tekemiseen käyttävä XXYYXX on hiljattain myös remiksannut mm. Usheria.
Tribaalinaamioon esiintymisissään pukeutuvan Slow Magicin oikea nimi ei ole tiedossa, ja hän haluaa välttää myös tuotantonsa lokerointia, määritellen sen ainoastaan "mielikuvitusystäväsi tekemäksi musiikiksi". Tunnelmalliset kappaleet kuljettavat yleisön paikasta toiseen, aurinkoisille rannoille, ulkoavaruuteen, tai suoraan tanssilattialle.
Tsiigaa alta myös musavideo Feel Flows -biisiin! Se palkittiin viime kuun lopulla London Independent filmifestareilla parhaana kotimaisena (elikkäs siis brittiläisenä) musiikkivideona, ja oli myös ehdolla parhaaksi lyhäriksi.
Viime vuonna XXYYXX:n lämmittelijänä Eurooppaa kiertänyt Giraffage, eli 23-vuotias Charlie Yin, yhdistelee elektronista R&B:tä ja dream poppia kokeelliseen electronicaan, luoden kappaleita, joissa tarttuvat rytmit kohtaavat rikkaita äänimaailmoja. Hän on tuotannollaan hurmannut maailman tärkeimmät musiikkiblogit Pitchforkista XLR8R:iin sekä The Faderista Gorilla vs Beariin. Lisäksi mm. Roskildessa viime kesänä esiintynyt Giraffage pisti viime viikolla uusiksi ehkä kaikkien aikojen lempibiisini: StardustinMusic Sounds Better With Youn!!!
Niva-nimen takaa löytyy Tukholman dream pop -mestari Christian Niva, joka on menestynyt myös tuottajana, laulajana ja dj:nä. Hän aloitti uransa julkaisemalla kaksi EP:tä Quietboy-nimellä, ja siirtyi näiden jälkeen käyttämään omaa nimeään. Feverish Dreams -debyyttijulkaisua ovat ylistäneet muun muassa The Guardian ja Pitchfork, ja hän remixasi menestyksekkäästi myös Blackbird Blackbirdia, joka muuten on mukana myös useilla kiertueen keikoilla. Valitettavasti ei kuitenkaan Suomessa.
BEAT CULTURE (USA)
18-vuotiaana jo kolme albumia julkaissut, kokeelliseksi popiksi musiikkinsa luokittelevan yhdysvaltalais-korealaisen Beat Culturen musiikissa voi kuulla vaikutteita Animal Collectivesta ja Burialista. Hän luo kappaleita, joissa tunnelmalliset rytmit kohtaavat tarttuvia, vahvasti käsiteltyjä vokaalikoukkuja. Viime aikoina hän on kiertänyt aktiivisesti esiintymässä eri puolilla Yhdysvaltoja, ja toiminut muun muassa Grimesin lämmittelijänä.
Chicagolaisen Nick Zancan eli Mister Liesin musiikkia on yritetty lokeroida mm. chilloutiksi, loungeksi tai downtempoksi. Häntä on verrattu mm. Boards of Canadaan ja ylistetty XLR8R-, Brooklyn Vegan- ja Consequence of Sound- ja Pitchfork- blogeissa.
Pääsylippu + t-paita -comboa tavoitellessa sun tarvii ainoastaan kertoa meille, mikä näistä Set It Off -kiertueen esiintyjistä kiinnostelee eniten. Lyhyt perustelu olisi kiva, mutta ei pakollinen.
Vastataksesi ota meihin yhteyttä joko alla kommenttikentässä, Facebookissa, Twitterissä tai maililla contact@allearsblog.fi! Jos vastaat kommenteilla tai sähköpostilla, muistathan liittää vastaukseesi yhteystietosi. Mikäli voittajat löytyvät sosiaalisesta mediasta, heihin otetaan yhteyttä sitä kautta.
Kilpailu päättyy maanantaina 20.5.2013.
Huomioithan, että tapahtuma on kielletty alle 18-vuotiailta.
All Earsin Pelkkänä korvana -sarjan toisessa osassa eräs Suomen tämän hetken kiinnostavimmista sooloartisteista kertoo meille rakkaasta harrastuksestaan. Kyseessä on tietenkin Samae Koskinen, joka julkaisi maaliskuussa järjestyksessään neljännen albuminsa, Hyvä päivä. Itselleni levy on osoittautunut J. KarjalaisenEt ole yksin -levyn ohella kevään 2013 viralliseksi soundtrackiksi. Jos et ole vielä jostakin kumman syystä kuullut tätä pientä mestariteosta, tee itsellesi palvelus, kävele hetimmiten lähimpään levykauppaan, osta tämä levy ja vietä sen parissa hyvä päivä (epäilevät tuomaat voivat kuunnella albumin ensin Spotifysta ja toistaa sen jälkeen edellä mainitun operaation). Levy sisältää sellaisen täyskädellisen pieniä helmiä (Tuu esiin aurinko, Spoon River, Läski mulkku), että heikompaa hirvittää. Jo nyt uskallan väittää, että levy tullaan näkemään tänä vuonna useammankin musiikkikriitikon vuosilistoilla. Aivan varmasti ainakin omalla listallani.
Samae Koskinen. Kuva: Aki-Pekka Sinikoski
Samae Koskinen ja NHL13
”Mä oon Sami Kalevi Koskinen, tunnetaan myös nimellä Samae, syntynyt 16.10.1978 Riihimäellä. Teen musiikkia, kirjoitan lauluja ja esitän niitä. Osaan myös työskennellä studiossa ja tehdä ruokaa. Pienet remonttihommatkin onnistuvat. Pidän koirista, oluesta ja kävelystä kaupungilla. Sister Flon lopetettua aktiivisen treenaamisen mä muutin Riihimäeltä Tampereelle ja siellä tapasin vaimoni. Muutimme Helsinkiin hänen työnsä perässä, mutta en ole katunut sitä hetkeäkään; kaupunki on hieno ja täynnä mahdollisuuksia.
Mulla on Viaplay ja katselen lätkäpelejä satunnaisesti, sillä harvoin jaksan valvoa öisin. Mä innostuin lätkäskenestä taas uudestaan viime vuonna, kun olin ajelumatkalla Kaliforniassa. Kävin katsomassa San Jose Sharks – St. Louis Blues -matsin ja sen jälkeen oon lukenut blogeja ja seurannut NHL:ää tiiviisti. Jouni Niemisenblogi Hesarin nettisivuilla on helkkarin hyvä. Twitterissä seuraan paria suomalaista toimittajaa, jotka pääsevät työnsä puolesta seuraamaan NHL:ää lähietäisyydeltä.
Kaverillani oli se ihan eka EA Sportsin julkaisema peli, NHL 94, jota pelattiin PC:llä. Me pelattiin paljon vastakkain – toisella oli joystick ja toisella näppäimistö. Kuunneltiin Sentencediä ja Impaled Nazarenea. Mä huomasin, että valitsin usein Hartford Whalersin (nyk. Carolina Hurricanes), jolla pelasin sitten kaudenkin läpi, kun faija lainasi PC:n hiihtolomaksi koululta, jossa oli töissä. Ykköskenttään kuuluivat Geoff Sanderson, Andrew Cassels ja Pat Verbeek. Maalissa oli Sean Burke.
Kuva: Samae Koskinen
Mun mielestä 2K Sportsin lätkäpelit olivat hyviä realistisuudessaan, mutta niitä ei enää tehdä. Onneksi EA Sports on petrannut paljon ja varsinkin tätä uusinta on ilo pelata. NHL 12 oli yksi bugisimmista keksinnöistä ikinä ja sen kanssa meni monesti hermot. Usein peli jäätyi jo heti latausruutuun, mutta silti sitäkin oli pakko pelata! Mä oon pelannut pääasiassa EA Sportsin NHL-pelejä Playstation 3:lla. Niiden pelit ovat parantuneet vuosien varrella helkkaristi ja epäolennaisuuksia on karsittu. NHL 13:n luistelusysteemi onkin omaa luokkaansa, kun momentumilla on merkitystä – yhtäkkiä ei vain voi pyrähtää täyteen vauhtiin. Mulla oli myös Xbox, mutta annoin sen Jussi Lehtisalolle, kun kävi mulle tarpeettomaksi.
Tää uusin peli on sofistikoitunein näkemys aiheesta, ja pienellä twiikkaamisella (=peliasetusten kustomoinnilla) siitä saa todella todentuntuisen kokemuksen. 2K Sportsin peleistä on napattu onnistuneesti se, että slidereilla (=eri vaikeustasoilla) saa muuteltua pelituntumaa. Tällä hetkellä mulla on käytössä tämmöset sliderit. Näillä peliin saa toivottua kaaosta, kun kiekonhallinta vaikeutuu ja moket eivät olekaan jumalia. En ole löytänyt varmaa tapaa tehdä maalia, joskin hyvän laukojan rannelaukaukset menevät maskin takaa aika helposti sisään. Mä en diggaile hirveästi nettipelaamisesta, vaan pelaan NHL-kautta Be A GM -pelimoodilla. Mä nautin tietystä realismista, joten en harrasta hirveästi treidejä (=pelaajasiirtoja) – ainakaan epätodennäköisiä semmoisia. En simuloi pelejä, vaan pelaan kaiken kuuliaisesti läpi.
Kuva: Samae Koskinen
Mä pelaan vuosittain ainakin yhden kauden, parhaimpina vuosina useita. Varsinkin nyt, kun pelaan 8-minuuttisilla erillä, pelaamisessa kestää aikansa. Oon jo silti saavuttanut kauden puolivälin. Mulla ei ole mitään suosikkijoukkuetta, vaan pelaan aina vähän millä sattuu, mutta tänä vuonna HBO:n loistavan 24/7-dokumentin ansiosta pelaan New York Rangersilla. Ainoa iso pelaajasiirto, jonka oon tehnyt on se, että hankin Scott Hartnellin Philadelphiasta muutamaa kovaa prospectia (=tulokasta) vastaan. Kausi ei ole mennyt mitenkään hyvin; mulla on hirveästi loukkaantumisia avainpelaajilla ja killunkin pudotuspeliviivan tuntumassa.
Hankin pelin joka vuosi heti ilmestymispäivänä. Yhtenä vuotena olin niin nälkäinen saamaan pelin haltuuni, että kyttäsin Hyvinkään Anttilassa rullakoita. Hirveällä säkällä päällimmäisenä oli uusin NHL-peli, jonka julkaisupäivään oli viikko. Nappasin sen kenenkään huomaamatta ja kävin maksamassa sisustuspuolen kassalle, joiden myyjät eivät välttämättä ole niin kartalla pelien julkaisupäivämääristä. Sain pelin ostettua ja poistuin paikalta helvetin onnellisena. Nykyään EA Sportsilta saa vissiin karenssia, jos jostain myydään peliä ennen julkaisupäivää, heh heh. NHL-pelisarja antaa mulle sisältöä elämään ja nautin kovasti sen pelaamisesta. Sen parissa voin hetken olla ajattelematta työasioita tai muita murheita. Ja pidän tietystä jatkuvuudesta. Että on joku juttu, jota odottaa joka vuosi."
Tällä viikolla biisipoimintoihin pääsi paljon "pakollisia" vanhojen tuttujen bändien uusia sinkkuja, koska en ole juuri ehtinyt metsästää tuoreempia bändejä. Onneksi Jamppu heitti joukkoon omat hyvin jamppumaiset biisitärppinsä. Pahoittelen, ettei blogi ole päivittynyt kuin satunnaisesti ja sunnuntaisin. Syy siihen on kuitenkin blogiin liittyvä, ja musiikkiaiheisia tekstejä on tullut oikeasti kirjoitettua useita päivässä. Tämä vielä salaisuutena pidettävä projekti valmistunee tämän kuun aikana – tai ainakin vappuna on deadline. Viimeistään silloin lisää tästä.
Aurinkoista kevään alkua kaikille, Mira.
!!! - One Girl/One Boy
Jo kappaleen nimen perusteella voi odottaa tarttuvaa ja seksikästä kesäkaveribiisiä, johon jammailla auringon paistaessa – ja juuri siitä onkin kysymys !!!:n uudella sinkulla. Jotain tuntuu vielä uupuvan, mutta tunnelma on äärimmäisen svengaava, ja nostaa odotuksia tulevaa Thr!!!er-albumia kohtaan. Levy julkaistaan vappuaattona, juuri sopivasti kesäbiisimarkkinoille. Paina play, jos olet ikävöinyt !!!:n funkkibassoa, groovaavia biisejä ja tanssittavaa meininkiä. (Mira)
Daft Punk - Get Lucky(feat. Pharrell Williams & Nile Rodgers) (TEASER)
...ja jos puhutaan seksikkyydestä, groovesta ja kesäbiisistä, olisi ollut väärin laittaa tämä ennen !!!:ä, sillä tämän jälkeen One Girl/One Boy olisi kuulostanut... noh, ei miltään – ja kyseessä on vain minuutin teaser! Apua! SEX OVERLOAD! Paina play, jos PAINA NYT VAAN PLAY. En ole jaksanut riehua tulevasta Daft Punk -levystä yhtään, mutta sitten tämä tuli vastaan... enkä voi lopettaa kuuntelemista. Loop loop! (Mira)
Shine 2009 - Eurozone
Uusi Shine 2009 -biisi! Paina play, jos tykkäsit duon debyytistä. Eurozonen kelluva äänimaailma koukuttaa ja tekee ehkä kaikista parhaan Shine 2009 -biisin tähän mennessä. Hyvä hyvä! (Mira)
Queens of the Stone Age - My God Is The Sun
Kuulostaa siltä, että tässä voi levollisin mielin odotella kesäkuun alussa julkaistavaa ...Like Clockwork-albumia. Paina play, jos Queens of The Stone Agen hittibiisit ovat miellyttäneet korvaasi tähänkin asti. (Mira)
Kurt Vile - KV Crimes
Kurt Vilen uusi albumi on aivan jäätävän kova ja minun korvaani kalskahtaa ainakin tulevaisuuden klassikolta. Lyö laudalta jopa Vilen aiemmat viiden tähden mahtavuudet! Paina play, jos pidät power popista, unisuudesta, kitaroista ja hyvistä riffeistä. (Jamppu)
Chelsea Light Moving - Burroughs
Tämä Thurston Mooren uusi mainio noise-bändi ei ole saanut juuri mitään huomiota Suomessa. Itse olen fiilistellyt levyä nyt hetken (kiitos Miran) ja odotan innolla Kuudennen Aistin keikkaa! Paina play, jos pidät raffista noisesta, Sonic Youthista, Thurstonista ja Nykistä. (Jamppu)
Townes Van Zandt - Colorado Girl
Olen viime aikoina palannut kuuntelemaan vanhoja folk- ja countrysuosikkejani. Erityisesti on tullut fiilisteltyä renttuamericanan mestaria Townes Van Zandtia. Paina play, jos pidät kauniista biiseistä, melankoliasta, texmex-viboista, pitkistä roadtripeista ja aavikoista. (Jamppu)
Tällä viikolla kuunneltiin taas aika monipuolisesti musaa. Tässä postauksessa liikutaan jossain kokeellisen popin, suomiräpin, indiediskohittien, suomirockin ja dubstepin hyvässä välimaastossa. Ajattelimme että seitsemän poimintaa saa riittää tällä kertaa, mutta jos hyvän musan jano ei näillä sammu, niin kannattaa myös kuunnella kotimaiset uutuuskappaleet The New Tigersiltaja Pää kiiltä.
Pikku Kukka - Jos ei sua täällä olisi
Ihana Pikku Kukka tekee selvää jälkeä uudella singlellään. Aino Vennan ohjaamalla tunnelmallisella musiikkivideolla ryyditetty melankolinen kaunokki esittelee trioksi kutistuneen yhtyeen, joka soi koostaan huolimatta täyteläisesti ja avarasti. Ehdoton plussa jousista! Paina play, jos hyvät melodiat, pianovetoisuus, stemmalaulaminen ja rummuttomuus kiinnostavat. (Mikko)
The Hearing - Swallow Pintandwefallista tuttu Ringa Manner valmistelee paraikaa soolodebyyttiään The Hearing -aliaksen alla. Swallow on vahva käyntikortti ja ensisingleksi moitteeton. Kummitusmainen ja tarttuva kappale tuo itselleni mieleen jostain syystä James Blaken. Yhden naisen yhtyeenä operoiva The Hearing on varmasti elämys myös keikkaolosuhteissa. Suosittelen vahvasti, vaikken itsekään ole vielä nähnyt liveolosuhteissa! Paina play, jos looppailu, Pintandwefall ja Tune-Yards kutkuttavat kuulohermojasi. (Mikko)
Loost Koos - Dängä Dängää All Earsistakin tutun Loost Koosin uusi biisi on hiton kova. Tulevalta Enter the Wincave -mixtapelta irroitettu ensisingle enteillee paluuta räpimmän materiaalin pariin. Särren intensiivisen räppäilyn johdolla etenevä raita on härkäsellä biitillä varustettu potkuri, jota tekee mieli soittaa repeatilla uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan... Ja uudestaan. Kuten Särre asian laidan parhaiten kertosäkeessä tiivistää: Sämplet bängää / biitti bängää / Lostarit slängää / dängä dängää / meil on radiohitti / dj luuppaa se radio rikki. Hiton kova. Paina play, jos Lostareiden edellinen albumi ei ollut omaan makuusi tarpeeks rrräp. (Mikko)
Tove Lo - Habits
Ruotsalaisen Tove Lon uutuusbiisi Habits kuulostaa niin paljon ruotsalaiselta popilta, ettei kotimaasta voi erehtyä. Sen sanat tekevät siitä samaan aikaan kiinnostavan, kornin ja taatun hitin. Ensimmäiset kolme riviä menevät näin: "I eat my dinner in my bathtub / then I go to sex clubs / watching freaky people getting it on." Paina play, jos haluat kuulla, miltä Ke$ha luultavasti kuulostaisi, jos hän olisi tukholmalainen. (Mira)
Tunng - So Far from Home
Luulin englantilaisen kokeellisen folkpopin ihmeryhmän jo hajonneen, kun nokkamies Mike Lindsay muutti Islantiin ja rupesi Cheek Mountain Thiefiksi. Vaan ei, kymmenen vuotta sitten perustettu Tunng on vielä entisensä! Uusi biisi putkahti ulos tovi sitten ja viidennen Tunng-albumin (Turbines) on määrä ilmestyä kesäkuussa. Paina play, jos haluat kuulla, onko aika muuttanut Tunngin söpöä poppista. (Ei ole.) Suositellaan erityisesti Sufjan Stevensin musiikista ilahtuville. (Mira)
Kastle - Make You Stay (feat. JMSN)
Kastle on amerikkalainen tuottaja, jonka debyyttialbumi julkaistaan tässä kuussa. Make You Stay on toinen maistiainen tulevasta. Paina play, jos haluat kuulla tunnelmallisen sadepäivän dubstep-balladin, jonka kiipparisoolo ja r'n'b-vokaalit tihkuvat seksiä. (Mira)
Suomen Karvapääkuninkaat 1968 - Miesten maailma
Mulla on aina ollut vähän vaikeuksia kirjottaa kavereiden bändeistä, eikä Karvakunkuista kirjottamista helpota se, että niiden laulaja-kitaristi on kirjottanut tähänkin postaukseen mun biisivalintojen ylle. Mikko ei kuitenkaan edes vihjannut tästä biisistä, vaan olen ihan aidosti fiilistellyt Miesten maailmaa läpi viikon. Se on äärimmmäisen tarttuva suomirock-kappale, joka tuo mieleen Egotripin, ja laittaa mut toivomaan, että olisin mies vain samastuakseni paremmin tähän kappaleeseen. (Sellasia terveisiä Mikolle että mäkin olen ns. kokannut tällä viikolla mikropitsan ja makaroonia. Ehkä alitajuisesti tän biisin inspiroimana?) Paina play, jos olet mies, etkä aina tunne kuuluvasi joukkoon. Tai tykkäät muuten vaan radiopotentiaalisista suomenkielisistä rokkibiiseistä. (Mira)
Heido! Maaliskuun postaustahti on ollut nolon olematonta, ja siitä isot pahoittelut! Musiikinkuuntelua ei toki olla lopetettu, ja joka viikko ollaan viikkopostauksetkin tehty. Ne vaan ovat vielä luonnoksina Bloggerissa, ja tulee sitten perästä päin jahka muutamat kommentit on lisätty :-D Tällä viikolla kuunneltiin kuitenkin esimerkiksi seuraavaa:
J. Karjalainen - Mennyt Mies
J. Karjalaisen paluubiisi räjäytti sosiaalisen median jo vuodenvaihteessa, mutta aika ei ole kuluttanut Mennyttä miestä lainkaan. Tämä tuleva klassikko avaa perjantaina julkaistun uuden Et ole yksin -albumin. Se on levykauppavierailun arvoinen paketti, jonka voi kuunnella myös Spotifysta. Paina play, jos haluat kuulla tämän vuoden parhaan suomenkielisen kappaleen. (Mira)
Only Real - Backseat Kissers
Kävipä niin, että tällä viikolla buukkasin lennot ja hoidin festariliput toukokuun puolivälissä järjestettävälle The Great Escape -festivaalille Brightoniin. Niinpä viikon soittoni ovat pyörineet hyvinkin paljon tämän soittolistan ympärillä. Only Realin Backseat Kissers on yksi niitä kappaleita, joka aiheutti "mikäs tämä on"-fiiliksen ja pakotti pistämään biisin alusta. Backseat Kissers kuulostaa keväiseltä ja freesiltä hyväntuulen biisiltä, ja koukkuja löytyy niin kitarariffeistä kuin laulumelodioistakin. Paina play, jos haluat kuulla chillwave-vivahteilla ja lontooaksentilla sävytettyä puhelaulua eteeristen pop-melodioiden päällä. (Mira)
Kimberly Anne - Bury It There
Kimberly Annen bongasin jostain netin syövereistä pari kuukautta sitten. Ilokseni myös hänet kiinnitettiin TGE:n ohjelmistoon. Söpö tyttö laulaa koskettavasti ja oivaltavasti tunteista, jotka ovat tuttuja useimmille meistä. (Never gunna be your princess/ Just another girl in the room/ Never gunna be the one your heart consumes/ And I’m bigger than this usually/ I’ll get over it eventually.) Paina play, jos pidät androgyyneistä lauluäänistä. Kimberly Annen matalahko ja käheä soundi ei ole tutuinta naisääntä, vaan kappale kuulostaa siltä, että sen esittäjä voisi olla myös mies. Bury It There on tarttuva ja mukanalaulukelpoinen hieno pelinavaus. (Mira)
The Midnight Beast - Love Bites
Nähtävästi The Midnight Beast on jonkinnäköinen YouTubesta tuttu viraalihittien tekijäpoppoo, joka suhtautuu musiikkiin ja videoihin huumorilla. Huumorimusiikki ei ehkä ole omin juttuni, mutta Love Bites kolahti jo paljon ennen kuin näin musiikkivideon, joka kieltämättä toi kappaleeseen aivan uuden ulottuvuuden :--D Tämän biisin kohdalla mietin aika pitkään, viitsiikö tätä postata tänne, mutta kappale on tarttunut niin lujasti päähäni, että tämä on ollut luultavasti mun kuluneen viikon kuunnelluin kappale. Paina play, jos pystyt suhtautumaan musiikkiin ennakkoluulottomasti. Love Bites on sellainen biisi, jota ei ehkä olettaisi bongaavansa All Earsista – tai muistakaan musiikkiblogeista. Älä kuuntele, jos huumorimusiikki, autotune, Skrillex ja klubiräppi saavat sinut oksentamaan.Video kannattaa jättää myös katsomatta, jos zombit ja veri ällöttää. (Mira)
Pimeys - Pimeys
Aiemminkin All Earsin sivuilla noteerattu tulokasyhtye Pimeys on julkaissut uuden singlen tulevalta debyytiltään. Kappale kantaa yksinkertaisesti yhtyeen omaa nimeä. Pianovetoinen kaunokki on lumet sulattava toiveikas tunteilupala, josta ei yksinkertaisesti voi olla pitämättä. Kyllä miehetkin osaa herkistellä! Paina play, jos nyt ei kannata jossitella - kuuntele ja nauti! (Mikko)
Rakkaat lukijat! Tänään All Earsissa alkaa uusi ja jännittävä juttusarja, joka kantaa nimeä Pelkkänä korvana. Juttusarjan idea on varsin yksinkertainen: istutamme aina tasaisin väliajoin jonkun mielenkiintoisen ja ajankohtaisen artistin All Earsin piinapenkkiin ja pyydämme häntä kertomaan meille ihtohimostaan. Intohimo voi olla vaikkapa jokin harrastus kuten ruoanlaitto tai kiinnostava työ, jota artisti harjoittaa siviilissä (ehdotuksia artisteista voi muuten lähettää blogimme sähköpostiin!). Homman ydin on syventää siis teidän ihanien lukijoiden ja artistien välistä suhdetta.
Juttusarjan korkkaa mielettömän karismaattisen esiintyjän maineessa oleva Ville Ahonen, joka kertoo suhteestaan esitystaiteeseen. Minä ja Ville Ahonen julkaisee odotetun seuraajan vuoden 2010 esikoisalbumilleen 1.3.2013. Albumi kantaa nimeä Mia ja se on lyhyesti kuvaillen aivan vitun upea. Levy löytyy myös Spotifysta. Levynjulkkareita juhlitaan peräti kahdella keikalla ja ne pidetään Helsingin Koko Teatterissa huomenna lauantaina 2.3.2013. Jälkimmäinen klo 22 alkava keikka on
jo loppuunmyyty, mutta tätä kirjoittaessa aiemmalle klo 20 alkavalle
keikalle on lippuja vielä hieman jäljellä. Lippuja voi ostaa Tiketistä.
Ville Ahonen ja esitystaide
"Mä oon Ville Ahonen, 28-vuotias helsinkiläistynyt muusikko ja esiintyvä taiteilija. Muutin kohta 10 vuotta sitten Hyvinkäältä Helsinkiin. Mä olin silloin... nyt tää lähtee heti harhailemaan... olin kova pasifisti ja hirveän ehdoton. Hyvinkäällä oli tasan yksi jätkä, joka meni sivariin. Kaikki muut meni inttiin ja mä menin kanssa, mutta aseettomaan palvelukseen. Se olisi kestänyt 11 kuukautta, mutta tajusin pian, että se on perseestä ja lähdin sieltä nopeasti pois. Mä en pystynyt enää jäämään Hyvinkäälle, kun siellä oli kituuttanut liian pitkään. Muutin systerin kämppään Kallioon asumaan pimeästi ja se muutti siitä pois. Mä asuin siinä, enkä tuntenut koko kaupungista ketään. Eikä mulla ollut mitään suunnitelmaa. Ajattelin vaan, että voisin hakea levykaupasta duunia.
Minä ja Ville Ahonen. Kuva: Ilkka Saastamoinen
19-vuotiaana päädyin Ylioppilasteatteriin. Siellä oli tietyssä määrin aika samanhenkisiä ihmisiä ja yhteinen seksuaalinen ja henkinen vapautuminen. Se oli tärkeä yhteisö siinä vaiheessa elämää. Sitä kautta mä ajauduin tekemään teatteria. Sieltä olen saanut aika paljon ystäviä ja sen myötä ylipäätään ajauduin tekemään esitystaidetta. Tuomas Skopa (Minä ja Ville Ahosen basisti ja Sydän, sydän -yhtyeen laulaja-kitaristi) oli siellä muutamassa kesäproggiksessa. Ainakin Valasmyrskyssä ja Lex Mania -nimisessä kesäesityksessä Mustikkamaalla 2004. Sydän, sydän julkaisi silloin ensimmäisen levynsä ja kaikki lauloivat esityksessä Pappa sanoi, että -biisiä. Me ei Tuomaksen kanssa hirveen hyvin tutustuttu vielä silloin. Se oli vähän outsider, koska ei ollut Ylioppilasteatterin jäsen. Se oli ihmeellinen jätkä. Tuomaksen kanssa me ollaan todella läheisiä ystäviä. Nyt tuntuu oudolta, että tehtiin sitä proggista koko kesä tutustumatta toisiimme.
Kun olin Ylioppilasteatterilla, siellä oli ohjaajana Minna Harjuniemi ja sellainen muusikko kuin Laura Murtomaa. Ne teki orkesteriteatteria, minkä kautta Tuomaskin ajautui sinne muusikkona. Toiminta perustuu siihen, että välillä 30-päinen ihmisjoukko laulaa tai soittaa esimerkiksi näyttämörakenteita. Mitenköhän mä osaisin sitä kuvailla? Siihen aikaan se oli uutta musiikkiteatteria, joka sai paljon huomiota teatteripiireissä. Se oli siihen aikaan tosi freesi juttu.
Sitten ajauduin Toisissa tiloissa -ryhmään, joka on Esa Kirkkopellon koolle kutsuma kollektiivi. Siinä on eri alojen taiteilijoita: kuvataiteilijoita, performanssitaiteilijoita, muusikoita, teatterintekijöitä, ohjaajia, esitystaiteilijoita, näyttelijöitä... Hyvin monenlaista jengiä. Esan teokset perustuivat sellaiseen jälkiturkkalaiseen näyttelijäntyön estetiikkaan ja se yhdisteli filosofiaa, biologiaa, teatteria ja fysiikkaa. Aika pitkälle ajateltua toimintaa. Mä olin siellä lähinnä vain yhtenä toimijoista.
Välillä se oli selkeästi esiintyjän työtä, välillä taas enemmän meditatiivista itselle tekemistä, joka muistutti jopa joogaamista. Koko se ajattelu ja tekeminen oli todella poikkeuksellista, enkä ole vastaavaan aiemmin tai jälkeen päin ajautunut. Olin kollektiivissa monta vuotta aktiivisena jäsenenä. Keikkailtiin ympäri Suomea, tehtiin Kiasma Teatteriin esityksiä ja järjestettiin erilaisia happeningejä ympäri Helsinkiä. Esa kutsui niitä esityksiä harjoitteiksi. Me oltiin esimerkiksi sieniä, pilviä... oli vuoristo ja jotain shamaanista lämmittelyä. Haettiin suhdetta aliseen ja yliseen maailmaan ja etsittiin tasapainoa näiden välillä. Mentiin tällaiseen... tilaan. Jotkut vertasivat sitä butoon. Semmoista tarkkoihin mielikuviin perustuvaa toimintaa. Toiset luulivat, että harjoitteissa mentiin transsiin, mutta se ei kuulunut siihen. Se perustui sellaiseen sisäiseen toimintaan.
Sitten on Und er libet. Siihen ajauduin... rakkauden myötä. Siinä on kiinnostavaa sakkia: tanssijoita, äänisuunnittelijoita ja mitä kaikkia... Masi Tiitta
(Minä ja Ville Ahosen kosketinsoittaja) on siinä kanssa. Masi opiskeli
Sibelius-Akatemiassa säveltämistä, mutta lopetti opinnot ja rupesi
tekemään esitystaidetta. Nyt sillä on sooloteos tulossa Zodiakiin.
Und er libetiin päädyin esiintyjäksi neljään proggikseen. Esimerkiksi
Bakkantit-trilogiassa (2007-2010) olin mukana ja sellaisessa kuin Gisellen keveys ja kuolema (2011). Se oli
kiinnostavaa, koska se ryhmä päätyi tekemään aika tilallisia ja
äänikeskeisiä esityksiä. Käytettiin esimerkiksi noise-musiikkia 15
minuutin kohtauksessa. Kiasman penkit tärisivät ja katsottiin
kuinka pitkälle tuollaista voi viedä. Bakkantit 2 -esitys taas alkoi 15 minuuttia kestävällä tekno-osuudella, joka oli Masin ja Heidi Lindin kädenjälkeä. Siinä oli neljä esiintyjää, jotka jorasivat itsensä
henkihieveriin ja pyrkivät vielä jotenkin nauttimaan siitä.
Toisissa tiloissa -ryhmän aikaan tuli tehtyä paljon kehollista esiintyjän työtä, kun taas Und er libetissä työskentelin paljon tanssijoiden kanssa, ja tuli tanssittua, mikä tuntui tosi oudolta. Liikkumattomuus tai tanssiminen väkivaltaisella tavalla raa'an teknon tahtiin... todella äärimmilleen vietyä liikettä ja fyysistä rasitusta. Tanssijoillahan on vuosien koulutus ja ne voivat tehdä liikkeet paljon ergonomisemmin. Mulla ei taas ollut mitään tietoa, kuinka paljon mun kehoni voi tuollaista kestää. Sen myötä mulle on kehittynyt aika oma staili liikkua. Sitä pyrkii käyttämään myös tässä rockjutussa. Vaikka juuri tuossa uudessa musiikkivideossa.
Suhteestani rockiin ja esiintyjyyteen… Esiintymisen pitää olla itselle
merkittävää, jotta se motivoi, jotta siitä ei tule pelkästään paha
mieli. Mä oon esitystaiteessa ja teatterissa toimimisen myötä oivaltanut
sen, että esiintymistään voi artikuloida ja jäsentää tarkkaankin. Itse
en keikkojani kuitenkaan sen enempää suunnittele tai harjoittele, mutta
siinä lennossa olen tietoinen siitä, mitä teen ja mitä siinä hetkessä on.
Mun täytyy vaan olla kosketuksissa omaan sisäiseen todellisuuteeni,
kokemukseeni siitä tilanteesta. Tuntea, nähdä ja kuulla se. Mun entinen
keikkamyyjä sanoi, että sun pitää Ville puhua ja hymyillä enemmän
ihmisille, että tuo sun livejuttu olisi enemmän auki. Ymmärrän sen.
Onhan se joskus kiinnostavaakin, jos esiintyjä toimii niin. Mutta vain
silloin, jos se on luontevaa ja spontaania. Mä en hymyile, jos mua
ei hymyilytä. Mulle tärkeintä on sen tilanteen läpi eläminen sellaisena
kuin se on."
Minä ja Ville Ahonen keikalla:
01.03.2013 Stupido Shop, Helsinki 02.03.2013 Koko Teatteri, Helsinki 08.03.2013 Dynamo, Turku 09.03.2013 Telakka, Tampere 15.03.2013 Musta Kynnys, Jyväskylä 16.03.2013 Monttu, Pori 29.03.2013 Kahvila Soppi (soolo), Rauma 30.03.2013 Bar Kuka (soolo), Turku 17.05.2013 45 Special, Oulu 18.05.2013 3” Kuppila, Raahe 24.05.2013 Suisto, Hämeenlinna 25.05.2013 Korjaamo, Helsinki 07.06.2013 Bar 15, Seinäjoki
Uusi maistiainen tulevalta Black Lizardin samannimiseltä debyytiltä on tästä aamusta lähtien ulkona! Mahtava sinkkubiisi Love is a Lie lähtee liikkeelle tavaramerkkimäiseen tapaan jylisevällä kitarasumulla, josta purkautuu esiin melodinen ja tarttuva riffi. Sitä ohjailee tykyttävä rumpukomppi tamburiineineen ja jalkojen alla rynnii säröinen kitaramatto.
Upea laulumelodia, lyriikat, sovituksen intensiteetti ja loppupuolen tremolo- ja melusoundit nostavat tämän kenties Black Lizardin parhaaksi tuotokseksi tähän mennessä. Tämä biisi on niin käsittämättömän hyvä, etten meinaa uskoa sitä vielä kymmennenkään kuuntelukerran jälkeen!
Julistettakoon tässä vaiheessa kaikille, että 5. huhtikuuta julkaistava albumi on aivan henkeäsalpaavan upea kokonaisuus. Sitä kuunnellessa on vaikea uskoa, että korvissa soi suomalainen vuonna 2013 julkaistava äänite. En voi kuin olla helvetin onnellinen, että tämä levy on tehty! Eikä vähiten siksi, että se on Solitin ensimmäinen vinyylijulkaisu, JEE! Tätä on All Ears pitkään toivonut ja aktiivisesti peräänkuuluttanut! Arviota ja haastista luvassa ensi kuussa.
Lizanderdit voit nähdä livenä seuraavissa tapahtumissa, joista itse osallistun ainakin kahteen ensimmäiseen ja Jyrockiin:
07.03. HELSINKI, Tavastia (w The Raveonettes) 05.04. HELSINKI, Kuudes Linja (Radio Helsinki Club) 06.04. TALLINN, Tallinn Music Week 12.04. TAMPERE, Doris 18.04. KUOPIO, Henry´s Pub 19.04. JYVÄSKYLÄ, Jyrock Festival 20.04. TURKU, Klubi (w/ Husky Rescue) 26.04. LAHTI, Ravintola Torvi (w/ The Scenes) 27.04. HÄMEENLINNA, Suisto (w / Halti, The Scenes) 03.05. OULU, 45 Special (w/ The Scenes) 04.05. SEINÄJOKI, Bar 15 08.05. PORI, Rock Bar Monttu (w/ The Scenes)
Ps. Suosittelen fiilistelemään myös tätä vajaa vuosi sitten youtubeen upittua demoa. Tämäkin versio tykittää viboja suoneen ja päähän niin hitosti!
Rättö ja Lehtisalo - Spiritismi
Itselleni viikon mieluisin uusi biisi oli tietenkin lempiporilaisduoni uusi Spritismi-nimeä totteleva kappale. Mystisessä musiikkiesityksessä lauletaan muun muassa kirjojen lainaamisesta, japanilaisesta sushi-illasta ja no, spiritismin pelaamisesta. Kappale löytyy bändin tulevalta 7-tuumaiselta. Paina play, jos omituiset sanoitukset, kokeellinen popmusa ja mystisyys kiehtovat. (Mikko)
Hebosagil - Valmis mihin vaan
Pidätkö raskaasta musiikista, mutta Metallica ja Iron Maiden vituttavat? Hyvä, niin minäkin! Hebosagil on oululainen vuonna 2003 perustettu helevetin hyvä raskaamman sarjan bändi. Valmis mihin vaan on ensimmäinen raita bändin uudelta Ektro Recordsin julkaisemalta Lähtö-albumilta. Paina play, jos pidät noise rockista a la Viisikko, Radiopuhelimet ja Melvins. (Mikko)
Gasellit - Jäniksen vuosi
Gasellit jatkaa miellyttävän smoothilla löysäilyräplinjalla. Ryhmää on haukuttu kömpelöstä räppäilystä, mutta minuun tämä uppoaa. Plussaa Chebaleban älyttömän tyylikkäästä musiikkivideosta. Hienoa! Paina play, jos tykkäät Stepasta ja Jodarokista sekä mietit oravanpyörästä pois hyppäämistä. (Mikko)
Honningbarna - Fuck kunst (dans dans)
Nopea kurssi norjasta: kunst on yhtä kuin taide ja dans meinaa tanssimista. Siihen mun taidot sitten loppuukin, eikä lyriikoista ole sen enempää käryä, mikä etenkin punk-musiikin kohdalla olisi ihan kivaa. Siitäkin huolimatta Honningbarnan tuleva uusi Verden Er Enkel -albumi oli lähes tulkoon ainoa levy, jota kuuntelin viime viikolla – repeatilla. Fuck kunst (dans dans) on viime perjantaina julkaistu sinkkulohkaisu, joka edustaa levyn räväkkää päätä. Näin nämä kundit parin vuoden tauon jälkeen nyt livenä, mutta siitä kirjotan lisää myöhemmin tänään. Paina play, jos oot sitä mieltä hyvällä punk-musiikilla ei ole kielimuuria, ja on törkeen siistiä että Pää kii esiintyy Roskilde Festivalilla kesällä. (Mira)
Viikko sitten aloitimme uuden blogiperinteen: kokoamme viikon ajan yksittäiset nautintoa aiheuttaneet biisit yhteen kirjoitukseen, jonka julkaisemme täällä sunnuntaina tai maanantaina. Näin tulevat mainituksi nekin kappaleet, joista ei välttämättä riittäisi sanottavaa kokonaisen kirjoituksen verran. Emme aseteta näille biiseille mitään uutuusrajoitteita tms, vaikka usein varmaan suurin osa biiseistä onkin aika tuoreita. Näistä osa on varmasti jo tuttuja. Etenkin jos seuraat meitä SoundCloudissa. Tässä viikon kuusi All Ears -lempparit, olkaa hyvä!
Banks - Before I Ever Met You
Viikon blogihitti, ja ihan syystä. Tää menee siihen biisikategoriaan, että haluaisin pystyä samastumaan lyriikoihin sataprosenttisesti, mutta kun en vaan ole tarpeeksi kokenut tuolla parisuhdesaralla. Aika moni varmaan kuitenkin pystyy. Paina play, jos tykkäät masentavista rakkauslauluista ja ainakin yhdestä näistä: Massive Attack / Sneaker Pimps / Portishead. (Mira)
Josh Record - For Your Love
Kundeille tiedoksi, että tätä kannattaa soittaa tyttöystävälle ensi viikon torstaina. Just sayin'. Paina play, jos tykkäät falsetista, pianoballadeista ja siitä että joku tekis mitä vaan sun rakkauden tähden. (Mira)
Unknown Mortal Orchestra - Swin and Sleep (Like a Shark) (Little Dragon Remix)
Unknown Mortal Orchestra kiinnitettiin perjantaina Roskildeen, mistä olen innoissani. Little Dragonin remix yhtyeen äskettäin julkaistulta toiselta albumilta löytyvästä biisistä on kovinta vähään aikaan. Tai ainakin ainoa remix, josta olen pitkään aikaan innostunut. Aijoo, ja mun äitikin tykkäs tästä. Paina play, jos et oikein tiedä, tekeekö mielesi jumittaa vai tanssia. (Mira)
James Blake - Retrograde
Blake teki tän viikon toiset My Bloody Valentinet ja ilmoitti että "myöhemmin tänään tulee uutta musaa". Sitten porukalla odoteltiin ja twiittailtiin ja repostailtiin ja sharetettiin. Sit se tuli, ja edellä mainitut toiminnot jatkuivat entistä kovemmin. Aluks olin biisistä vähän että nojoooo, ihan jees. Mut sit annoin vähän aikaa, ja se olikin aika kovis. Paina play, jos tykkäät James Blakesta. Jos et tiedä sen musiikista, niin paina play sivistyksen vuoksi. (Mira)
Veronica Falls - Teenage
Tieto Veronica Fallsin kevään keikasta Kutosella tuli minulle (Kuudennen Aistin missanneelle) niin iloisena uutisena, ettei tässä paljon muut asiat olekaan olleet mielessä. Arviota mahtavasta uudesta levystä luvassa piakkoin, tässä upea akustinen liveveto sinkkubiisistä Teenage. Ihanaa. Paina play, jos pidät helisevistä kitaroista, hienosti lauletuista stemmoista ja kauniista tytöistä (ja kai ne pojatkin kivalta näyttää) (Jamppu)
Daniel Johnston - Speeding Motorcycle
Yhtä miellyttävä uutinen oli Daniel Johnstonin Tavastian keikka toukokuussa! Tämä erikoinen herra nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa, joten olihan se lippu ostettava heti talteen. Tämä biisi koskettaa minua joka kerta kun kuuntelen sen. Yo La Tengon akustinen versio levyltä Fakebook myös erittäin suositeltava. Paina play, jos pidät lo-fista, outsider-fiiliksestä, introverttiydestä, rämisevästä äänimaailmasta ja naiivin filosofisista lyriikoista. (Jamppu)
My Bloody Valentine - New You
Uusi My Bloody Valentinen levy Lovelessin jälkeen. Ja millainen levy se onkaan... Tämä on sellainen tapaus, että tavanomaiset adjektiivit eivät tunnu oikein riittävän, joten päättäkää itse pidättekö. Postausta luvassa tästäkin lähiaikoina! Paina play, jos olet ihminen. (Jamppu)
French Films viime syksynä Monsters of Pop-festareilla Tampereella
Hiiohoi! Ensi viikolla by:Larmissakin esiintyvältä kotimaiselta French Filmsiltä pamahti nettiin juuri uusi biisi tulevalta White Orchid -albumilta! Yhtyeen toinen albumi julkaistaan Suomessa 5.4. ja muualla Euroopassa sekä Aasiassa noin kuukautta myöhemmin, 3.5.2013. Keväällä bändi heittää myös massiivisen Euroopan-kiertueen ja piipahtaa kesällä myös ensimmäistä kertaa Yhdysvalloissa. Tsekkaa kiertuepäivämäärät ja kuuntele Latter Days alta.
French Films keikkailee:
7.2. Mars Festivaali, Rytmikorjaamo, Seinäjoki
15.2. by:Larm, Cross Road Club, Oslo, Norway
16.2. by:Larm, Wimp Teltet, Oslo, Norway
31.3. Klubi, Turku
5.4. Nuclear Nighclub, Oulu
6.4. Musta Kynnys, Jyväskylä
12.4. Stoppari, Mikkeli
13.4. Kerubi, Joensuu
19.4. Klubi, Tampere
20.4. Tavastia, Helsinki
26.4. Bar Kino, Pori
29.4. Strawberry Music Festival, Shanghai, China
30.4. Strawberry Music Festival, Beijing, China
7.5. Molotow, Hamburg, Germany
8.5. Kleine Freiheit, Osnabrück, Germany
9.5. Paradiso, Amsterdam, Netherlands
10.5. Faust, Hannover, Germany
11.5. Postbahnhof, Berlin, Germany
12.5. Grrovestation, Dresden, Germany
13.5. Club Stereo, Nuremberg, Germany
14.5. Kulturladen, Konstanz, Germany
16.5. Weekender, Innsbruck, Austria
17.5. Klub 007 Strahov, Prague, Czech Republic
18.5. Subclub, Bratislava, Slovakia
19.5. Akvárium Klub, Budapest, Hungary
20.5. Chelsea, Vienna, Austria
21.5. Mascotte, Zürich, Switzerland
22.5. Sedel, Luzern, Switzerland
23.5. Kino Siska, Ljubljana, Slovenia
2.6. NYC Popfest, New York, USA
22.6. Best Kept Secret Festival, Hilvarenbeek, Netherlands
10.8. Grape Festival, Letisko Piestany, Slovakia
In English: Listen to 'Latter Days', new song from French Films! We like it. Their second album White Orchid will be released on May 3rd in Europe and Asia, and there's a massive tour coming up too
Heippa! Toimituspalaverissa (hienompi nimi sille että nähdään välillä kolmistaan) tuli puheeksi, että monet jutut, joista on aikomus kirjottaa, jäävät suuren tarjonnan ja kiiren vuoksi mainitsematta, vaikka olisivat sen arvoisia. Näitä pyrimme toki linkkaamaan Facebook-sivullammekin, mutta päätimme alkaa tästä eteenpäin koota viikon aikana fiiliksiä nostattaneet biisit ja jutut yhteen postaukseen, jonka julkaisemme aina sunnuntai-maanantaiakselilla. All Earsilla on myös uusi soittolista, jota päivitämme aina kirjoitusten myötä. All Ears 2013 tulee sisältämään kaikki tänä vuonna blogiin jakamamme biisit, jotka vain Spotifysta löytyvät.
Viikon viisi nostot, olkaa hyvät!
Solice - Now That I Need You
Tämä biisi löytyi Soundcloudin inboxista, ja se on kerännyt muutamassa päivässä paljon rakkautta. Paina play, jos nautit rauhallisesta musasta, post-dubstepistä, naksunnasta, bassoista tai naisvokaaleista. (Mira)
Yo La Tengo - Tom Courtenay
Läksin Stupidoon ostamaan Yo La Tengon uutta levyä, joka olikin loppu (höh). Muovikassiin päätyi lohtuostoksena saman yhtyeen vanha suosikkilevy Electr-O-Pura vuodelta 1995. Paina play, jos pidät kokeellisesta kitaramusiikista, popkulttuuriviittauksista ja kauniista melodioista. (Jamppu)
The Regent - Ghost of a Thousand
Punkkia Trondheimista. Mikko sanoi, että laulaja näyttää vähän Justin Bieberiltä, ja biisistä tulee mieleen vähän Disco Ensemble. Ehkä noissa sanoissa on vähän totuuttakin, mutta jos ton perusteella jätät kuuntelematta, on se bändin aliarvioimista. Paina play, jos melodinen hardcore sytyttää. (Mira)
California X - Spider X
Odotukset California X:n debyytiltä olivat ehkä kovemmat kuin miksi levy lopulta paljastui. Ihmekös tuo, kun maistiaiset olivat tätä tasoa. Paina play, jos jykevä rock'n'roll-soundi, rosoisuus, Lemmy, garage, kitarakikkailu, raikuvat riffit ja pitkä tukka ovat asioita, jotka sopivat maailmankuvaasi. (Mira)
Andrea - Another
Käytännössä tässä biisissä sample on niin isossa roolissa, että tämän olisi oikeastaan voinut suoraan nimetä remixiksi. Paina play, jos kiinnostaa kuulla witch house -versio Justin TimberlakenMy Lovesta. (Mira)
Tanskalainen musaskenettäjäfrendini on viime aikoina kunnostautunut hyvien tanskalaisten salaisuuksien paljastamisessa. Tosin salaisuudesta ei voine enää puhua tämän biisin kohdalla, kun kuukaudessa videolle on kertynyt ihan mukavasti katseluita. Gold Lip on kööpenhaminalainen "musiikki- ja estetiikkakollektiivi", johon kuuluvat kööpenhaminalaiset parikymppiset BoyCrush, Soho Rezanejad ja Jens Skovgaard. Kyse on käsittääkseni hyvin uudesta projektista, sillä alla oleva musiikkivideo levisi aluksi pelkän kahden ensin mainitun nimillä.
Breakfast Song on rento sykkivällä biitillä ehostettu biisi, jossa ei sinänsä tapahdu mitään erikoista, mutta siitäkin huolimatta olen herännyt useana aamuna tämä laulu päässäni. Biisiin tehty musavideo välittää osuvasti samaa huoletonta joutilaiden hipstereiden lorvailua, mikä saattaa ärsyttää, mutta silti siinä on jotain. Täsmäsuosituksena kehoittaisin ainakin kaikkia Grimesista innostuneita klikkaamaan playta.
Gold Lipiltä ei ole toistaiseksi ilmestynyt muita kappaleita, mutta esim. SoundCloudista löytyy BoyCrushin ja Soho Rezanejadin omaa tuotantoa. Kannattaa tsekata ainakin jälkimmäisen duunaama Air-coveri, joka kuulostaa siltä, kuin siihen olisi heitetty jonkin sortin Twin Peaks -filtteri päälle.
In English:My Danish friend keeps sharing this music video with me, and it has been stuck in my head for days now. There's nothing really happening in this song, but it's still very laid-back and makes you wanna go to an indie disco.
Kaksi tekstiä päivässä, mutta kirjotetaan kun kerran kirjoituttaa! Noi vuosilistat tuntuu olevan mulle aina vähän ikuisuusprojekteja, ja mun viime vuoden lempibiisejä (ja mahdollisesti lempi-jotain muutakin) joudutte vielä odottelemaan. Mut nyt kun osa menneistä on saatu pois hartioilta, keskityn hetkeksi tulevaan. Laadin tammikuun alussa musiikkiennusteen vuodelle 2013. Senkään aika ei ole vielä, mutta heitän ilmoille jo pari tärppiä, koska ajankohta on oikea: kaksi näistä ennustussuosikeista nimittäin julkaisi tänään uunituoreet musavideot.
Phantom
Jos mun pitäisi lyödä vetoa vuoden suomalaisesta menestyjästä, laittaisin oitis rahani likoon Phantomin puolesta. Tarkastin ajankohtaiselta kuulostavan duon live-kunnon joulukuussa Korjaamolla El Perro Del Marin lämppärinä, eikä pääesiintyjä meinannut enää maistua miltään virheettömän lämmittelyn jälkeen. Vokalisti Hanna Toivonen on tarkka ja äärimmäisen taitava laulaja, jonka ääni satavarmasti vetoaa kansainväliseen yleisöön. Eikä sillä, Phantom onkin nostettu esiin siellä sun täällä viime viikkoisen Eurosonicin jälkeen. En ole todellakaan ainoa, joka uskoo Phantomin olevan yksi tämän vuoden läpimurroista.
Tammikuun alussa bändin Kisses-musiikkivideo näytettiin pari kertaa Kampin Narinkkatorin screenillä ohikulkeville ihmisille. Jotkut pysähtyivät ihmettelemään, jotkut jatkoivat määrätietoisesti matkaansa. En edes tainnut olla darrassa, mutta silmät kostuivat tätä tilannetta sivusta tarkkailleena. Cocoan tekemä musiikkivideo pamahti juuri äsken myös Internettiin, ja sen voi katsoa alta. Unohtamatta hei biisiä – se on toistaiseksi mun lempibiisi tältä vuodelta!
Sin Fang - Flowers
Lähiviikkojen suuret odotukset sen sijaan kohdistuvat islantilaisen Sin Fangin tulevaa kolmatta levyä kohtaan. Viime kuussa kirjoitin artistista vähän pidemmin, ja sen voi lukea täältä. Tänään albumilta julkaistiin toinen maistiainen eli ensimmäinen single Look at the Light. Samalla päivävalon näki Máni M. Sigfússonin ohjaama video samaiseen kappaleeseen. Flowers julkaistaan tasan kahden viikon päästä, helmikuun ensimmäinen päivä, ja se lienee toiseksi eniten odottamani levy tältä vuodelta heti Thom Yorken ja kumppaneiden Atoms for PeacenAmokin jälkeen (reilu kuukausi enää, jee!).
Muistin ehkä mainita, että vietin taannoin pari viikkoa Islannissa festaroimassa ja nauttimassa elämän parhaasta annista. Kirjoitin sen jälkeen kolme osaa festariraporttia osoitteeseen Noise.fi. Niissäkään tekstivuodatuksissa en kyennyt nostamaan esiin kuin muutaman loistavan islantilaisbändin, ja nekin liian pintapuolisesti. Niinpä "muista tarkastella näitä myös blogissa" -lista kasvoi entisestään niin pitkäksi, että voisin aiheiden perusteella järjestää itsekseni vaikka islantilaisen teemakuukauden tässä osoitteessa. Jos siis olisi aikaa.
Tänään alan purkaa urakkaa lähtemällä liikkeelle parhaimmasta ja kauneimmasta. Ihastuksen määrä on kasvanut tasaisesti reissun jälkeen, ja nyt olen siinä pisteessä, että fanitusmittarit alkavat poksua rikki. Turha tässä siis on edes yrittää objektiivista lähestymistä, vaan myönnetään ihan kättelyssä että fanitan Sin Fangia eli Sindri Már Sigfússonia. (Tän blogitekstin jälkeen vähemmän) salaa haaveilen että, joku päivä muutan vielä Reykjavikiin söpöön puutaloon asumaan. Ystävystyn Sindrin kanssa, ja se suunnittele mun toisen sleeven, koska se on myös mahtava kuvataiteilija, ja sillä on itsellänsäkin hienoja tatuointeja. Ja sit ku iholta loppuu tila ni sit voidaan vaikka piirrellä yhdessä paperille ja leikkiä soittimilla. Toistaiseksi tyydyn siihen, että oon uudelleennimennyt ja naamioinut mun ulkoiset kovalevyt Sindrin mukaan.
(Hauska fakta ja nopea sivuraide: Oon kerran aiemminkin esittänyt tällaisen tutustumishaaveen tässä blogissa. Nykyään yks sen bändin jäsenistä kirjottaa tähän samaan blogiin mun lisäksi, hahah.)
Sin Fang @ Iðnó
Mut hitto, kyllä mä sittenkin yritän tarkastella tätä objektiivisesti. Pian. Selvennän ensiksi vielä tien jota pitkin tähän tilanteeseen on päädytty. Perinteinen "vaikeuksien kautta voittoon" -tarina, olkaa hyvät.
Kuulin ensimmäisen kerran Sindrin musiikkia Seabearin muodossa, jossa miekkonen laulaa ja soittaa kitaraa, ja joka muuten myös alkoi hänen sooloprojektinaan. Silloinen poikaystävä rakasti bändiä, mutta itse suorastaan vihasin sitä. Muistan taistelleeni tästä mielipidekysymyksestä, perusteluin "tollasta turhaa kilkuttelua ja just tollasta... tekotaiteellista islantilaista hipsterihippimenoo." Sittemmin ihailin reykjavikilaisista yhden päivän takapihakemuista kertovaa Backyard-dokkaria, joka esitteli Sin Fang Bousilta yhden kappaleen ja Sindrin nopean haastattelun. Kaikkien muiden dokkarilla esiintyneiden bändien musiikki jäi paremmin mieleen, mutta muistan että väsyneen näköisellä kundilla oli hauska tarina, mistä musiikin teko oli aikanaan alkanut. (Muistaakseni meni niin että sillä oli tylsää aikanaan asuessaan Englannissa, joten alkoi tehdä musaa, ja sai rahat soittimiin vakuutuksesta, koska sillä todettiin joku hankalan kuulonen sairaus. Tarkistan ja referoin tän paremmin vielä joskus, kun pääsen kotiin DVD:n ääreen.)
Vielä Iceland Airwavesiin matkatessakin Sin Fangin ympärillä leijui mielikuva yhdentekevästä pilipalibändistä, mutta päädyin kuitenkin katsomaan Bousin nimestään pudottanutta projektia Morr Musicin iltaan festarin avauspäivänä Iðnóon. Siellä elämässäni kääntyi uusi sivu. Täyden kympin keikka pieksi mennen tullen illan pääesiintyjän FM Belfastin, eikä yksikään toinen esiintyjä sen jälkeen aivan yltänyt tuolle tasolle, vaikka erinomaisia napakymppikeikkoja tuli muitakin vastaan. Sin Fang ja islantilaisista eturivin musiikoista koostuva taustabändi olivat lavalla ikään kuin täydellinen yhdistelmä Sufjan Stevensiä ja Bright Eyesia. Kun hempeästi hönkivä enkelääni, mieleenpainuvat lyriikat ja utuiset äänimaailmat kohtasivat rullaavaan länkkärikompin, esitys oli onnistunut paketti asennetta, merkityksiä ja estetiikkaa. Unohtamatta ylisöpöjä välispiikkejä islantilaisella aksentilla.
Sin Fang @ Opera house
Törmäsin Sindriin vielä useamman kerran festareilla. Eksyin vahingossa katsomaan Benni Hemm Hemmiä ravintola Reykjavikiin, minne juuri valmisteltiin Sindrin ja Múmista tutun Örvarin taidenäyttelyn avajaisia. Kaksikon taidekirja ei ollut vielä sillon myynnissä, joten tilasin sen myöhemmin netistä. Sitten päädyin sattumalta Reykjavikin oopperatalolle, missä nähtiin muutaman kappaleen Sin Fang -soolo, ja koska show vakuutti edelleen, taistelin tieni vielä taidemuseollekin festivaalien neljäntenä päivänä. Keikat olivat varmoja toisintoja ensimmäisen illan napakympistä (joskin vähemmillä välispiikeillä), ja ennen kotiin lähtöä ammensin paikallisista levykaupoista mukaan vielä kaiken Sin Fangin tuotannon mitä vain suinkin löysin. Eli eli kaksi albumia ja yhden ep:n. Katso alta tämän vuoden Iceland Airwavesissa nauhoitettu kokonainen off venue -keikka, joka muuten oli Sin Fangin ainoa esiintyminen siellä, jota en ollut todistamassa.
Kotona otin levyt kunnolla kuunteluun. Ensimmäisenä oli helppo aloittaa Clangour-debyytin hittibiisi Clangour and Flutesista, jolle yleisö oli kiljunut ja taputtanut villisti ensimmäisellä keikalla. Tarttuvan sävellyksen täydensivät sanat, jotka eivät kertoneetkaan palavasta rakkaudesta. Tai siis... kertoivat, mutta katkeralla liekillä palavasta. Clangour and Flutes on kaunis, mutta niin katkerankuuloinen erobiisi, että se vaatisi katkerasti eroamista jostakusta, että siihen voisi samastua.
Loputkin kappaleet avautuivat yksi toisensa jälkeen, ja ihastuin suuntaan, johon projekti on menossa. Toiselta Summer Echoes -albumilta paljastui Always Everythingin ja Fall Down Slow'n kaltaisia euforiantuoksuisia rakastettavia kilistelybiisejä, joiden soidessa oli hyvä kaivata takaisin Islantiin. Tänä vuonna ilmestyneeltä Half Dreams -ep:ltä löytyi vieläpä enemmän sykähdyttäviä biisejä kuin kokopitkältä debyyttialbumilta. Esimerkiksi Walk with You on unohtunut soimaan repeatilla tunniksi jos toiseksikin. Rytmikkäästä ja kokeellisesta folk popista lähtenyt sooloprojekti on ajautunut hallitumpiin, progressiivisempiin, syvempiin ja rauhallisempiin unimaailmoihin, jotka todella henkivät islantilaisia äänimaisemia – ja konkreettisiakin islantilaisia maisemia.
Tulevaa on myös syytä odottaa, ja löytyypä tällekin fanitustekstille ihan päteväkin syy. Viime viikolla nimittäin julkaistiin ensimmäinen maistiainen tulevalta kolmannelta albumilta. Young Boys hyökkäsi ensimmäisellä kuuntelukerralla omiin lemppareihin Sin Fangilta, ja pirtsakan See Ribsin ensiesityksen livenä kuulleena en ole lainkaan huolissani albumin muistakaan kappaleista. Morr Music julkaisee Flowersin 1.2.2013.
PS. Ai hitto! Olin aivan unohtaa pari viikkoa sitten julkaistun The Moody Blues -coverin!! Hehkutin sitä jo Twitterissä ja Facebookissa, mutta siltä varalta että meni ohi niin pistäkäähän kuunnellen. Siinä tehdään taas klassikolle hyvää:
PPS. Jos olet Sindri ja luit tämän tekstin esimerkiksi Googlen avulla niin terveisiä! Olet mahtava, ja jos törmätään ensi vuonnakin Iceland Airwavesissa, uskaltaudun sanomaan hei.
In English: I saw Sin Fang three times at Iceland Airwaves this year and fell in love with his music. I instantly bought two albums, one ep and one art book (made with Örvar of Múm) by Sindri Már Sigfússon, and I'm really looking forward to the new album Flowers, to be released in February. It's gonna be awesome. At least I love the two new songs I've heard, Young Boys and See Ribs. Oh, he also did a cover version of Nights in White Satin by the Moody Blues. And guess what? He made it even better!
