maanantai 17. joulukuuta 2012

Herkkuja Islannista: Sin Fang

Sin Fang
Sin Fang @ Reykjavik Art Museum
Muistin ehkä mainita, että vietin taannoin pari viikkoa Islannissa festaroimassa ja nauttimassa elämän parhaasta annista. Kirjoitin sen jälkeen kolme osaa festariraporttia osoitteeseen Noise.fi. Niissäkään tekstivuodatuksissa en kyennyt nostamaan esiin kuin muutaman loistavan islantilaisbändin, ja nekin liian pintapuolisesti. Niinpä "muista tarkastella näitä myös blogissa" -lista kasvoi entisestään niin pitkäksi, että voisin aiheiden perusteella järjestää itsekseni vaikka islantilaisen teemakuukauden tässä osoitteessa. Jos siis olisi aikaa.


Tänään alan purkaa urakkaa lähtemällä liikkeelle parhaimmasta ja kauneimmasta. Ihastuksen määrä on kasvanut tasaisesti reissun jälkeen, ja nyt olen siinä pisteessä, että fanitusmittarit alkavat poksua rikki. Turha tässä siis on edes yrittää objektiivista lähestymistä, vaan myönnetään ihan kättelyssä että fanitan Sin Fangia eli Sindri Már Sigfússonia. (Tän blogitekstin jälkeen vähemmän) salaa haaveilen että, joku päivä muutan vielä Reykjavikiin söpöön puutaloon asumaan. Ystävystyn Sindrin kanssa, ja se suunnittele mun toisen sleeven, koska se on myös mahtava kuvataiteilija, ja sillä on itsellänsäkin hienoja tatuointeja. Ja sit ku iholta loppuu tila ni sit voidaan vaikka piirrellä yhdessä paperille ja leikkiä soittimilla. Toistaiseksi tyydyn siihen, että oon uudelleennimennyt ja naamioinut mun ulkoiset kovalevyt Sindrin mukaan.

(Hauska fakta ja nopea sivuraide: Oon kerran aiemminkin esittänyt tällaisen tutustumishaaveen tässä blogissa. Nykyään yks sen bändin jäsenistä kirjottaa tähän samaan blogiin mun lisäksi, hahah.)

Sin Fang
Sin Fang @ Iðnó
Mut hitto, kyllä mä sittenkin yritän tarkastella tätä objektiivisesti. Pian. Selvennän ensiksi vielä tien jota pitkin tähän tilanteeseen on päädytty. Perinteinen "vaikeuksien kautta voittoon" -tarina, olkaa hyvät.

Kuulin ensimmäisen kerran Sindrin musiikkia Seabearin muodossa, jossa miekkonen laulaa ja soittaa kitaraa, ja joka muuten myös alkoi hänen sooloprojektinaan. Silloinen poikaystävä rakasti bändiä, mutta itse suorastaan vihasin sitä. Muistan taistelleeni tästä mielipidekysymyksestä, perusteluin "tollasta turhaa kilkuttelua ja just tollasta... tekotaiteellista islantilaista hipsterihippimenoo." Sittemmin ihailin reykjavikilaisista yhden päivän takapihakemuista kertovaa Backyard-dokkaria, joka esitteli Sin Fang Bousilta yhden kappaleen ja Sindrin nopean haastattelun. Kaikkien muiden dokkarilla esiintyneiden bändien musiikki jäi paremmin mieleen, mutta muistan että väsyneen näköisellä kundilla oli hauska tarina, mistä musiikin teko oli aikanaan alkanut. (Muistaakseni meni niin että sillä oli tylsää aikanaan asuessaan Englannissa, joten alkoi tehdä musaa, ja sai rahat soittimiin vakuutuksesta, koska sillä todettiin joku hankalan kuulonen sairaus. Tarkistan ja referoin tän paremmin vielä joskus, kun pääsen kotiin DVD:n ääreen.)

Vielä Iceland Airwavesiin matkatessakin Sin Fangin ympärillä leijui mielikuva yhdentekevästä pilipalibändistä, mutta päädyin kuitenkin katsomaan Bousin nimestään pudottanutta projektia Morr Musicin iltaan festarin avauspäivänä Iðnóon. Siellä elämässäni kääntyi uusi sivu. Täyden kympin keikka pieksi mennen tullen illan pääesiintyjän FM Belfastin, eikä yksikään toinen esiintyjä sen jälkeen aivan yltänyt tuolle tasolle, vaikka erinomaisia napakymppikeikkoja tuli muitakin vastaan. Sin Fang ja islantilaisista eturivin musiikoista koostuva taustabändi olivat lavalla ikään kuin täydellinen yhdistelmä Sufjan Stevensiä ja Bright Eyesia. Kun hempeästi hönkivä enkelääni, mieleenpainuvat lyriikat ja utuiset äänimaailmat kohtasivat rullaavaan länkkärikompin, esitys oli onnistunut paketti asennetta, merkityksiä ja estetiikkaa. Unohtamatta ylisöpöjä välispiikkejä islantilaisella aksentilla.

Sin Fang
Sin Fang @ Opera house

Törmäsin Sindriin vielä useamman kerran festareilla. Eksyin vahingossa katsomaan Benni Hemm Hemmiä ravintola Reykjavikiin, minne juuri valmisteltiin Sindrin ja Múmista tutun Örvarin taidenäyttelyn avajaisia. Kaksikon taidekirja ei ollut vielä sillon myynnissä, joten tilasin sen myöhemmin netistä. Sitten päädyin sattumalta Reykjavikin oopperatalolle, missä nähtiin muutaman kappaleen Sin Fang -soolo, ja koska show vakuutti edelleen, taistelin tieni vielä taidemuseollekin festivaalien neljäntenä päivänä. Keikat olivat varmoja toisintoja ensimmäisen illan napakympistä (joskin vähemmillä välispiikeillä), ja ennen kotiin lähtöä ammensin paikallisista levykaupoista mukaan vielä kaiken Sin Fangin tuotannon mitä vain suinkin löysin. Eli eli kaksi albumia ja yhden ep:n.

Katso alta tämän vuoden Iceland Airwavesissa nauhoitettu kokonainen off venue -keikka, joka muuten oli Sin Fangin ainoa esiintyminen siellä, jota en ollut todistamassa.




Kotona otin levyt kunnolla kuunteluun. Ensimmäisenä oli helppo aloittaa Clangour-debyytin hittibiisi Clangour and Flutesista, jolle yleisö oli kiljunut ja taputtanut villisti ensimmäisellä keikalla. Tarttuvan sävellyksen täydensivät sanat, jotka eivät kertoneetkaan palavasta rakkaudesta. Tai siis... kertoivat, mutta katkeralla liekillä palavasta. Clangour and Flutes on kaunis, mutta niin katkerankuuloinen erobiisi, että se vaatisi katkerasti eroamista jostakusta, että siihen voisi samastua.

Loputkin kappaleet avautuivat yksi toisensa jälkeen, ja ihastuin suuntaan, johon projekti on menossa. Toiselta Summer Echoes -albumilta paljastui Always Everythingin ja Fall Down Slow'n kaltaisia euforiantuoksuisia rakastettavia kilistelybiisejä, joiden soidessa oli hyvä kaivata takaisin Islantiin. Tänä vuonna ilmestyneeltä Half Dreams -ep:ltä löytyi vieläpä enemmän sykähdyttäviä biisejä kuin kokopitkältä debyyttialbumilta. Esimerkiksi Walk with You on unohtunut soimaan repeatilla tunniksi jos toiseksikin. Rytmikkäästä ja kokeellisesta folk popista lähtenyt sooloprojekti on ajautunut hallitumpiin, progressiivisempiin, syvempiin ja rauhallisempiin unimaailmoihin, jotka todella henkivät islantilaisia äänimaisemia – ja konkreettisiakin islantilaisia maisemia.

Tulevaa on myös syytä odottaa, ja löytyypä tällekin fanitustekstille ihan päteväkin syy. Viime viikolla nimittäin julkaistiin ensimmäinen maistiainen tulevalta kolmannelta albumilta. Young Boys hyökkäsi ensimmäisellä kuuntelukerralla omiin lemppareihin Sin Fangilta, ja pirtsakan See Ribsin ensiesityksen livenä kuulleena en ole lainkaan huolissani albumin muistakaan kappaleista. Morr Music julkaisee Flowersin 1.2.2013.



We were young boys smoking in the woods. I showed you how, I showed you how.

Facebook: https://www.facebook.com/sinfanggg
Flickr: http://www.flickr.com/photos/sindrimar
Spotify 1: Sin Fang
Spotify 2: Sin Fang Bous
Tumblr: http://sinfang.tumblr.com/
Twitter: https://twitter.com/sinfanggg

PS. Ai hitto! Olin aivan unohtaa pari viikkoa sitten julkaistun The Moody Blues -coverin!! Hehkutin sitä jo Twitterissä ja Facebookissa, mutta siltä varalta että meni ohi niin pistäkäähän kuunnellen. Siinä tehdään taas klassikolle hyvää:


PPS. Jos olet Sindri ja luit tämän tekstin esimerkiksi Googlen avulla niin terveisiä! Olet mahtava, ja jos törmätään ensi vuonnakin Iceland Airwavesissa, uskaltaudun sanomaan hei.

In English: I saw Sin Fang three times at Iceland Airwaves this year and fell in love with his music. I instantly bought two albums, one ep and one art book (made with Örvar of Múm) by Sindri Már Sigfússon, and I'm really looking forward to the new album Flowers, to be released in February. It's gonna be awesome. At least I love the two new songs I've heard, Young Boys and See Ribs. Oh, he also did a cover version of Nights in White Satin by the Moody Blues. And guess what? He made it even better!

tiistai 11. joulukuuta 2012

Parhaat levynkannet 2012

Tässä tulee All Earsin ensimmäinen vuoden parhaat 2012 -listaus! Mira ja Mikko valitsivat suosikkinsa tänä vuonna ilmestyneiden levyjen kansikuvista, listasivat ne alle ja tekivät soittolistan, josta voi kätevästi kuunnella, onko moni kakku päältä kaunis.
Tilbury - Exorcise
Yllä näette levyn, jonka ostin kannen perusteella. En tosin aivan sattumalta, sillä olin jo kuunnellut islantilaisen Tilburyn Exorcisea Spotifysta ja todennut sen pettymykseksi. Siitäkään huolimatta en voinut jättää sitä levykauppaan, kun se vastaani tuli – kiitos mahtavan kansikuvan. Tänä vuonna rehelliset piirustukset, maalaukset ym. sykähdyttivät. En poiminut tälle listalle yhtään valokuvakantta, vaikka tämä ei kauaksi siitä jäänytkään. Joukkoon olisi myös ehdottomasti kuulunut Death Gripsin No Love Deep Web, mutta koska ei voi koskaan tietää, kuinka herkkää jengiä tänne eksyy, päätin jättää kuvittamatta sillä tätä tekstiä. Ihmiset, jotka eivät järkyty kovista sukupuolielimistä, voivat kokeilla Googlen kuvahakua.
Karri Koira - K.O.I.R.A.
Killer Mike - R.A.P. Music
Dr. John - Locked Down
Young Magic - Melt (Bändin visuaalisuus on muutenkin kovaa kamaa.)
Para One - Passion
Gracias x JTT - Globe
 
Kysymys: minkälainen on hyvä levynkansi? Onko se sellainen, joka hyppää esiin levykaupan hyllymetristöstä muiden lajin edustajien joukosta ja saa levynörtin hikikarpaloiset hyppyset syyhyämään? Pyytää kenties levynörttiä ensin viattomasti kahville ja kohta sitä jo asutaankin yhdessä? Vastaus: kyllä. Albumien visuaalista ilmettä on turha aliarvioida. Omasta puolestani voin sanoa, että on useita levyjä, joiden musiikillista sisältöä rakastan, mutta joita en voi omistaa yksinkertaisesti siitä syystä, että niissä sattuu olemaan aivan kamalat kannet. Kysymys: pinnallista? Vastaus: kyllä. Tänä vuonna visuaalista silmää tyydyttivät tuoreet ratkaisut ja yksinkertaiset ideat. Osan tähän listaan valitsemistani levyistä omistan jo ja loput hankin kunhan pukki lahjoittaa kirjekuorellisen vihreää joulumieltään.
Ruger Hauer - Erectus
Pää kii - Pää kii
The Killers - Battle Born

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Pidä varas: Ystävälliset

Blogihiljaisuus päättyy nyt, sillä tänään framille nostetaan kiinnostava kotimainen tulokas. Otsakkeen yhtye teki allekirjoittaneeseen vaikutuksen jo ensimmäisellä sinkkulohkaisullaan, mutta jostakin syystä kirjoittaminen pääsi silloin unohtumaan. Nyt on syytä korjata tämä huutava vääryys. Hyvät naiset ja herrat, Ystävälliset!

Ystävälliset on kuusihenkinen helsinkiläisbändi. Jannen, Ramin, Lassen, Villen, Vellun ja Aleksin muodostama sekstetti ei ole ollut kasassa vielä vuottakaan ja jo nyt paketti tuntuu olevan hyvin kasassa. YleX nosti taannoin ensisinglen Parasta NYT-listalleen ja kommentoi kappaletta seuraavasti: "Uuden aallon suomirock nostaa jälleen päätään tyylikkäänä. (---) Jos yhtye todella on ollut kasassa vasta pari kuukautta, ja debyyttibiisi vakuuttaa näin, niin innolla odotamme mitä muuta bändillä on tarjota."


Ystävälliset on hieno bändi.
 Debyyttisingle Liian rehellinen peili herättää kuulijan horroksesta heti aloitusriveillään:

No se on sitä kun ei uskalla puhua. 
Ongelmista jotka vaivanneet jo vuosia.
Se puhki palanut ja särkynyt sydän.
Se kuollut isä ja se vaikea nuoruus.

Hetkonen. Mielenkiintoista suomalaista rocklyriikkaa 2010-luvulla? Kyllä. Olen yhtä hämmästynyt kuin tekin, rakkaat lukijat. Koska viime vuosina kaikki sanoituksellisesti kiinnostava on tupannut tulemaan pääasiallisesti räpin ja punkin puolelta, on tämä kappale Tapaus isolla ö:llä. Itse kappale tuo musiikillisesti mieleen Eppu Normaalin, ja Hassisen koneen, joskin mukana on myös hyppysellinen Egotrippiä, Aknestikia ja Don Huonoja. Ensin mainitut soiton puolesta ja jälkimmäiset laulun ja/tai lyriikoiden puolesta. Toimiva keitos, jonka soisi soivan radioissa.



Olen yksin.
Oletko sinä?
Jos olet me voitais kai tavata.
Me voitais mennä vaikka leffaan.
Ja sitä hiljaa puhumatta katsoa.


Vastikään tarjoillun kakkossinglen Treffien ensimmäinen säkeistö lienee kaikille tuttua tavaraa. Kukapa meistä ei olisi joskus ollut vastaavassa tilanteessa? Omasta puolestani täytyy myöntää, että välillä oma perin suomalainen ontologiani noudattaa täsmälleen kyseistä säkeistöä (Lue: Kirjoittaja on edelleen henkisesti se ujo teinipoika, joka haikailee tyttöjen perään ja kirjoittaa siitä päiväkirjaansa. Ps. Kyllä, minä olen Bert Ljung). Itseäni bändi kiehtoo osittain siksi, että se laulaa asioista, joihin on mahdollista samastua. Ystävälliset tekee sen myös harvinaisen vilpittömästi ja tyylikkäästi. Tässä on yhtye, jota kannattaa pitää silmällä ensi vuonna. Samaa mieltä tuntuu olevan weneverstoodachance-blogi.




Soundcloud: https://soundcloud.com/ystavalliset
Facebook: http://www.facebook.com/Ystavalliset
Kotisivut: http://www.ystavalliset.com