sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Alpo ja Tomi - Frequencies

Alpo ja Tomi
Alpo ja Tomi vetivät pari vuotta sitten Jyrockin kingeimmän keikan.
Tätä on odotettu! Ensimmäinen maistiainen Alpon ja Tomin tulevalta debyyttilevyltä on täällä! Frequencies meni välittömästi repeatille, ja ensireaktioni muistuttaa niitä kertoja, kun kuulin ensimmäisen kerran Jaakko Eino Kalevin Flexible HeartinHelsinki 78-82:n Cruisingin, Villa Nahin Ways to Be:n, Bright Shadesin Sightseeingin tai KA SO REn Petiten. Täydellisen virheettömiä kotimaisia elektronisia hittisoundeja olisi siis tarjolla, vaikka en vähempää odottanutkaan. Haluan lisää!

  

torstai 12. huhtikuuta 2012

2011: Jampun top-10 levyt

Tämän blogin alkuperäinen osapuoli Mira ehdotti minulle, että olisi hyvä tutustuttaa blogin lukijat meikäläisen musiikkimakuun jollain yleisemmällä tasolla tuon last.fm-linkin lisäksi. Se oli mielestäni hyvä idea! Funtsin pitkään mikä olisi paras keino, ja päädyin lopulta tällaiseen viime vuoden suosikkilevyjeni listaukseen.

Toisin kuin Mira,  en ole kovin hyvä tai innokas tekemään listoja varsinkaan musiikista. Tätäkin kymmenikköä pohtiessani tuntui, että järjestyksen luominen suosikkilevyjen välille on tavattoman vaikeaa. Kävin läpi kaikki tunteet turhautumisesta musiikkiekstaasiin, mutta jonkinlainen listaus löysi lopulta muotonsa. Hierarkian kriteerinä on tällä kertaa täysin kyseisten levyjen merkitys itselleni - ei siis ole luvassa mitään universaaleja totuuksia!



10. Mirel Wagner - Mirel Wagner


Vaikka tutustuin Mirel Wagneriin livenä jo viime kesän aikoihin, tulin hommanneeksi levyn vasta nyt kun siitä julkaistiin uusi vinyylipainos. Todella diippiä ja uskottavaa musaa, jollaista en ole Suomesta aiemmin kuullut. Joku arvostelija muistaakseni kuvaili levyä sanoin "ei kannata kuunnella yksin pimeässä huoneessa". Itse olen puolestani todennut kyseisen kuuntelutavan parhaiten Wagnerin fiilikseen sopivaksi!




9. Real Estate - Days


Tykkäsin paljon Real Estaten aiemmasta tuotannosta, mutta Days vasta hyvää matskua onkin. Bändin soundi on kypsynyt tälle toiselle albumille huomattavasti ja onkin vaikea keksiä leppoisampaa levyä sunnuntai-iltapäivän fiilistelyyn. Uskoisin myös, että Days soveltuu ensi kesän tunnelmiinkin mainiosti!





8. PJ Harvey - Let England Shake


Let England Shake ei kyllä tainnut jättää viime vuonna melkein ketään kylmäksi. Itsellenikin kolahti tämä levy erittäin hyvin, enkä ole kyllä 2000-luvulla kuullut yhtään näin hyvää kantaaottavaa/poliittista levyä. Let England Shake ei sorru kliseisiin, vaan on alusta loppuun kiinnostavaa matskua. Levyn johdosta tutustuin myös tarkemmin tämän lahjakkaan naisen aiempaan tuotantoon, joka oli ollut monelta osin hieman tuntematonta itselleni. Kaikki sieltä löytynytkin upposi täysillä, huh, lisää vaan PJ!





7. Veronica Falls - Veronica Falls


Tämä levy oli sarjassamme täysin uusi tuttavuus (toki aika luonnollista debyyttilevyjen kohdalla). Post-punk-henkiset synkät kitarariffit yhdistettynä kaunii(see)n Roxanne Cliffordin twee-laulantaan, tarttuvat melodiat ja hyvät lyriikat. Tässä täydellisyyttä hipovassa paketissa ei ollut mitään ongelmia! Erityisesti diggailin tosiaan noista kitaratyyleistä ja harmonialauluista. Ja sulattihan tuo Roxanne sydämeni tällä alla olevalla videolla aika pahasti…






6. Tennis - Cape Dory


Tenniksen debyytti saattoi olla yksi eniten kuuntelemiani levyjä viime vuonna, ja se todella toimi yhtenä soundtrackinani viime kesälle! Poppoon uutta levyä käsittelevässä entryssäni kerron enemmän suhteestani yhtyeen musiikkiin.





5. Yuck - Yuck


Kun Yuck kävi Tavastialla viime syksynä olin armottomissa rahaongelmissa ja jouduin valitsemaan muutaman keikkavaihtoehdon väliltä. Tulin valinneeksi Kauko Röyhkän ja Riku Mattilan keikan, sillä se oli viimeinen mahdollisuus nähdä kyseinen kokoonpano. No upea keikkahan se oli, eikä sinne meneminen kaduta lainkaan, mutta Yuckin missaaminen on sen sijaan viime aikoina saanut mietteliäälle päälle. Tämä levy meni minulta sen julkaisun aikaan hieman ohi, mutta viime aikoina se on ollut tasaisessa soitossa. Loistavat kappaleet, täydellinen soundimaailma säröisine kitaroineen ja mies/nais-vokaalisoundeineen. Juuri sellaista 90-lukulaista meininkiä, josta diggaan niin kovasti!




4. Fleet Foxes - Helplessness Blues


Itseltäni meni Fleet Foxesin ekan levyn hype ehkä aavistuksen yli hilseen, vaikka kyseistä levyä jonkin verran kuuntelinkin. Helplessness Bluesin kohdalla en voinut mitään, vaan levy valloitti sydämeni ja mieleni saman tien. Todella 60-lukulaista soundia, täydelliset biisit ja lyriikat. Mielestäni tällä albumilla mentiin jonnekin sellaiseen paikkaan musiikillisessa täydellisyydessä, johon ensimmäinen levy ei päässyt. Moni on kanssani eri mieltä, mutta en välitä!





3. 22-Pistepirkko - Lime Green Delorean


Pistepirkot on kyllä niin kova bändi, että mielestäni yksikään heidän levyistään ei ole edes kovin keskinkertainen. Lime Green Delorean oli kuitenkin sellainen paukku, että saattaisin pitää sitä jopa bändin parhaana levynä. Pop-sävellyskynä on näillä herroilla vain terävöitynyt vuosien saatossa, ja levyllä vuorottelevat ihastuttavasti riehakkaat ja hiljaisemmat äänimaailmat. Kun tulee yöllä morkkiksissa ja laskuhumalassa kotiin on tämä levy takuuvarma seesteisen fiiliksen palauttaja. "I remember the lights by the highway…"




2. Regina - Soita Mulle


Joku voisi sanoa, että tätä Reginan neljättä levyä on kehuttu kyllästymiseen asti. Itse en voi olla tätä mieltä, sillä mielestäni jokainen kehu on enemmän kuin ansaittu. Soita Mulle on ehdottomasti Reginan paras levy niin lyriikoiltaan kuin biiseiltään, 2010-luvun klassikko, joka ei varmasti unohdu tulevinakaan vuosina. Havaitsimme Miran kanssa molemmat, että tähän levyyn syntyy addiktio: on pakko saada joka päivä annos Soita Mullea kuin huumetta, muuten vieroitusoireet iskevät… Nyttemmin levy on jo hieman vähemmällä kuuntelulla, mutta siellä se alitajunnassa edelleen elää omaa elämäänsä.




1. The New Tigers - The New Tigers


Ennen kuin The New Tigersin levy jukaistiin, kuuntelin Soundcloudista yhtyeen pari kappaletta. Ensikosketus Velvet Jam-biisiin oli suoraa rakkautta. Kaikuvat äänimaailmat, säröiset kitarat ja hintelä poppilaulu kiteyttivät juuri ne musiikilliset elementit, jota kaipasin sillä hetkellä korvistani sisään. New Tigers -fiilistelyyni ei varmaan vähiten vaikuttanut se, että klassikkomatskusta viime vuoden ehdottomasti eniten fiilistelemäni bändi oli Yo La Tengo.

New Tigersin debyyttilevy on yksi parhaita levyjä mitä tiedän, varsinkin suomalaisilta bändeiltä. Viime kuukausina velloneessa Soliti-huumassa Tikrujen tekemiset ovat olleet vähemmällä huomiolla kuin Black Twigin, mutta itselleni New Tigers kolahti vielä enemmän. Hartaimpia toiveitani olisi joskus saada siitä vinyylipainos.