Ruger Hauer - Erectus

Viime kuukausina kotimaisia huippulevyjä on putkahdellut esiin enemmän kuin sieniä sateella, vaikka käsittääkseni sienisyksykin on ollut hyvä. Itse en ole metsään ehtinyt. Tällä viikolla julkaistaan kuitenkin levy, jota henkilökohtaisesti olen venaillut varmaan eniten, ja se edustaa ehkä lukijakunnan odotusten vastaisesti suomirap-genreä. Pyhimyksen, Tommishockin ja Paperi T:n muodostama Ruger Hauer julkaisee perjantaina odotetun toisen albuminsa Monsp Recordsin kautta, ja se kantaa nimeä Erectus. Se löytyy Spotifysta jo nyt.

Vaikka Se syvenee syksyllä oli jo freesi tapaus suomirapkentillä, Erectus vie Ruger Hauerin ihan uusiin sfääreihin – kaikilla osa-alueilla. Perinteisemmät räppibiitit ovat jääneet lopullisesti, ja soundit on hyvin vuodessa 2012, mikä johtunee tuottajan vaihdoksesta. Näinä witch housen, synkän future garagen ja altsuhiphopin aikoina levyn äänimaailma on hyvinkin tuore, ajankohtainen, elektroninen ja kaksijakoinen. Levyn toinen puolisko edustaa ilmavampaa avaruusleijailua skweee-vaikutteilla, jollaiseksi voisi kuvitella vaikka Reginan, jos indiepop-yhtye vaihtaisi genreä. Toinen puoli nojaa mustanpuhuviin ja ahdistaviin supersynkkyyksiin.

Lyyrisesti en edes tiedä, mistä aloittaa. Myös – ja etenkin – tällä puolella liikutaan synkissä tunnelmissa. Aiheet ovat raskaita, mutta todellisia: ne kommentoivat yhteiskunnan mätäpaiseita välillä suoraan, välillä rivien välistä. Aihepiireistä kuolema on vahvasti läsnä. Vaikka sanat ovat synkkiä, ne on kuitenkin kerrottu niin kauniilla ja kiehtovalla tavalla, ettei Erectus ahdista lainkaan. Välillä oloa helpotetaan suorimmalla mahdollisella tavalla (vedä ranteet auki ja nauti /kaikki on pian taas ohi/ tää elämä on tappava tauti/ sitä vastaan mä sodin -Musta Oras/ Tommishock), välillä kuolema on läsnä masentuneen Torakan sielunelämän kautta. Viittauksia nykykulttuuriin ja julkisuuden henkilöihin löytyy myös runsaasti.

Ruger Hauer = Paperi T, Pyhimys, Tommishock (Kuva: Heikki Kuula)

11 kappaleen levyltä löytyy ainoastaan muutama keskitason edustus. Yhtään heikkoa raitaa en kyennyt Erectukselta löytämään. Jotkut biisit kuitenkin nousevat ylitse muiden. Niin innostunut olen levystä ollut, että mun olisi helppo kirjoittaa jokaisesta biisistä parin kappaleen arvostelu, mutta jotenkin tuntuu, että tää levykatsaus menee jo muutenkin kilometrimitan yli, joten keskityn nyt vain muutamiin huippukohtiin.

Erectuksen puolivälistä löytyvä Mä haluun kuolla ennen Bonoo on yksi levyn valopilkuista. Kaikkien soolot ovat niin käsittämättömän kovia, että on mahdoton tehtävä päättää, kenen verse voisi olla vahvin. Muutenkin levy on tällä saralla tasaisen tiukka, ja tuntuu että kolmikko pistää vuoronperään toisiaan paremmaksi. Bono-biisistä päähän jää soimaan kuitenkin tajuton kertsi: "Ei, en haluu kuulla sitä itkuu/ Kuolema on parasta promoo/ Mun niskaan Internet tippuu/ Mä haluun kuolla ennen Bonoo".

Toinen aivoräjäyttäjä on Minulla on ollut ikävä sinua, joka oli ensimmäinen maistiainen albumilta. Se on kokonaisuudessaan napakymppi, ja samalla ehkä koko maailman ankeimpia rakkauslauluja. Innostuin Joose Keskitalon vahvistamasta biisistä sen ilmestyessä niin paljon, että leimasin sen oitis ystävilleni uutena suomirapin ykkösbiisinä. Sittemmin asiaa on tullut sulateltua, ja käyttäisin nyt ylistyssanoja varovaisemmin – etenkin kun heti perään pärähtää Karmina Burana. Syysiltojakin synkempiä aiheita käsitelleen levyn päätösraita nimittäin alkaa "Jos kaikkien biisien pitäis olla omakohtasii / ei kuolemast ois tehty yhtään lauluu", ja biisi jatkuu koko reilun viisiminuttisen kestonsa samoissa sfääreissä.

Erectus on paikoin syvänmeren synkkä, siis todella diippi. Siksi kaiken aiemmin kuullun kumoava LOLLOLLOLLOLLOLLOLOOÄMGEE-kertsillä varustettu trollauslollaus-Karmina Burana jättää kutkuttelevan hämmentävän fiiliksen. Sen ansiosta tummasta levystä jää päällimmäiseksi mieleen retorinen kysymys "kun maailma uhkaa jo aseel sua/ kuka jaksaa musiikist masentua", joka tosin saattaa olla kannanotto huolettomaan elämäntapaaan. Ymmärtäköön kukin viimeisen kappaleen, miten haluaa.

Kakkoslevy tulee varmasti jakamaan mielipiteitä. Huge L:n tuotantoa rakastaneista osa varmasti dumaa Erectuksen ensikuulemalta, mutta uskon soundin hurmaavan myös runsaasti uusia faneja. Monien kappaleiden runomainen sanaleikittely ei varmasti myöskään uppoa kaikkiin, sikäli kun viesti ei aina mene helpoimmin perille. Erectusta on hankala kuunnella aivot narikassa, ja sanoituksia joutuu ihan miettimän, jos haluaa löytää merkityksiä. Mut.... meikä ainakin on ihan myyty. Odotukset lunastettu. Perjantaina kaupoille.



Koska tältä levyltä olisi suorastaan väärin olla poimimatta sanallisia kohokohtia, laitetaan loppuun vielä kohtuullisen randomisti mun lempi-Erectus-hetkiä:

Mitä kuiskasit/ sen ikuisesti muistasin/ sun läsnäolon tunnen aina luissani/ Sä tunnut samalta ku hautajaiset alle kolmekybäsenä/ itsemurha ilman hyvästejä.
(Minulla on ollut ikävä sinua/Tommishock)

Ei yksinäinen pää/ yksinkertaisesti pysty näkemään miks se jätetään/ haluun muistoks sun nännin/ kuten pakaste, se muisto on lämmin/ hieron sun kasvoon tän vitun mämmin
(Minulla on ollut ikävä sinua/Pyhimys)

Mut rakkaudenosotukset on rumia/ näytä se temppu minkä teet kananmunilla/ valuu sääristä sukkiin/ hetkeks saan sut kukkii/ sus on samanlaista ikävää ku hylätyissä pyörissä/ sateenlyömissä, ajansyömissä
(Minulla on ollut ikävä sinua/Paperi T)

Ja jos kaikki on bisnestä / älä ikinä tee numeroa itsestäs
(Antimateria/ Paperi T)

Mä oon valehdellu keikoil et mul on syopä/ ja usein toivon et oliskin/ Sunrise Avenuessakin soittaminen on vaan työtä/ jollei oo se homo solisti
(Karmina Burana/ Pyhimys)

Kuka pelkäis isoo pahaa sutta/ Siin visios on yks iso mutta/ Ku kolme sivarii tarttuu nivusii/ ja pitää sormii niinku ne ois mutkat/ Ni kuka pelkäis isoo pahaa sutta?
(Iso paha susi, kertsi)

Tää koko elämä on sun/ Sun pitää bailaa niinku Ryan Dunn/ Tää maailma täynnä kohtaloita/ kovin rumia/ Ei kuolema koskaan voita/ Hetket täällä ja nopeesti poissa/ Nimet haihtuu parrasvaloista
(Mä haluun kuolla ennen Bonoo/ Tommishock)

Harva sun kavereist sen ironiaa näkee/ et sun matka sattuu loppuun leikkipuiston liukumäkeen/ Sunkin perään on jo jonkin aikaa huudeltu/ Kurkkuun jumiin jääneitä lauseita alas huuhdeltu/ Mut ei luonto tunne kaipuuta/ Me ollaan kaikki vaan kaikuja/ Ala haihtua /Alati vaihtuva on rytmimme haluta vaan jakaa meidän myslit/ mut kaikki lähtee yksin/ Kuka ensimmäisen loikkaa?/ Ku kevät meitä koittaa
(Ruger Erectus/ Paperi T)

Viikonloput trollaa/ sunnuntaina vedet silmis pönttöön lollaa/ mut mitä elämä olis ilman snadii rapeutta/ räppi on vaa kuukautiskateutta
(Karmina Burana/ Paperi T)

Facebook: https://www.facebook.com/pages/Ruger-Hauer/160883190613090
Ennakkotilaa levy:
http://www.levykauppax.fi/artist/ruger_hauer/erectus/#cd
http://katintavara.fi/ruger-hauer

Loost Koos

Särren, Pianomiehen ja Dj Arsin muodostama helsinkiläinen hipedahopyhtye Loost Koos julkaisi aiemmin tänä vuonna suotta vähälle huomiolle jääneen kolmannen albuminsa Pienempi kuin kolme. Albumin julkaisusta vastasi tuttuun tapaan Monsp, ja se ilmestyi cd-version lisäksi vinyylinä ja street cred-versiona aka c-kasettina. Aiemmin poppoolta julkaistut suomialbumit Peruna ja timantti (2007) ja Ei väistetä jos ei tunneta (2008) osuivat ja upposivat suomenkielisestä hiphopista pitävän kansan syviin riveihin. Itselleni varsinkin erittäin vahva esikoisalbumi on kasvanut yhdeksi niistä laajemmalla skaalalla breikanneiden suomiräplevyjen huipuista, ja se asettuu omasta mielestäni samaan klassikkokaanoniin astetta soulimpien r'n'b-vaikutteisten levyjen kanssa. Nyt puhun tietenkin kahdesta erään Aksimin suureksi osaksi tuottamasta levystä: Ruudolfin Doupeimmat Jumala seivaa (2004) ja Kemmurun Kehumatta paras (2006) vakuuttivat kumpikin laadukkaalla tuotannollaan ja vielä edelleenkin kasvavilla läpillään.

Jälleen on tarjolla komeita poikia. No homo. (Kuva: Vuokko Salo)

Omalta osaltani kakkoslevy Ei väistetä jos ei tunneta ei tarjoillut suoraan sanoen mitään kiinnostavaa. Biitit olivat outoja, läpät ja tyylitkin jotenkin ei-fokusoituneita. Kaikesta paistoi läpi ehkä pienoinen hätiköinti ja uuden suunnan hakeminen. Ainoastaan musavideobiisi Taivas kattona, Syntymäpäivät (feat. Stepa & Aksim) ja Pakkasta (kräkkräk) (feat. HZÄ) tekivät onnistuneita korjausliikkeitä muuten hieman onttoon kokonaisuuteen. Tästäkin on paljon kiittäminen kyseisten raitojen vierailijoita.

Hienon albumin hieno kansi.

Jos kakkosalbumi tarjosikin kylmää kyytiä, kolmas albumi herätti allekirjoittaneen horroksesta kuin kevätaurinko. Ensimmäisenä singlenä tarjoiltu Kiitos (NMPT) herätti oitis kiinnostuksen ja huomasin jääpuikkojen sulavan ja pakkasen lauhtuvan kräkkräk. Hellästi ja sielukkaasti keinuva kappale lukeutuu Loost Koosin uran huippuhetkiin. Excellent!




Samanlaista raukeaa sunnuntaifiilistelyä jatkaa kertosäkeessä daftpunkiaaniseksi avaruudelliseksi odysseiaksi paisuva Onko meillä toisemme huomenna. Kolmas raita Nyt puhutaan starttaa Pianomiehen aka Väiskin notkealla flowlla:  "nyt puhutaan hetki rakkaudest / siitä mitä mies pitää kauneudest / ja näkee sen kaiken naiseudes / tekee melken mitä vaa et sais sex". Väiskin räpit ovat ehdottomasti se kaivattu piristysruiske Loost Koosille ja ne tuovat sopivaa vaihtelua ja tasapainoa tätä nykyä ehkä Suomen suvereeneimman freestailaajan kruunua kantavan Särren räpättelyyn. Hyvä Väiski!




Mehukkaan urkuvinguttelun ja läsähtelevän rumpukompin turvin nytkivän Lähe mun kaa bleidaan myötä on viimeistään selviö, että ennen bilettämisestä riimitellyt kepeämpi "Lostarit" on taakse jäänyttä elämää. Tämä on herkkää, haavoittuvaista, naiivia, aikuistunutta, syvällistä, lämmintä ja hauskaa sanataidetta, josta paistaa läpi vankka usko omaan tekemiseen. Heikompia raitoja on lätylle siunaantunut onneksi vain kaksi (Liekki leimahtaa ja Fuk Babylon). Jostakin syystä Kari Tapiirin vierailu ei omaan korvaani kuulosta myöskään kauhean vakuuttavalta. Paras feattaaja -palkinto menee tällä kertaa Munkkisaaren omalle kultamonnille Super Jannelle. Onnittelut!

Kaiken kaikkiaan Loost Koosin kolmas levy kuulostaa mukavalta ja aurinkoiselta krapulapäivältä; tyttökaveri on antanut anteeksi edellisillan kännispedeilyt ja pizzaa ja kokistakin on riittävästi. Tämä adult-oriented kuturäp toimii oikein mainiosti allekirjoittaneelle. Big up Särre, Väiski, Arsi ynnä vierailijat. Kiitos (NMPT) eli näitä meikä pitää tärkeenä!

Facebook: http://www.facebook.com/pages/Loost-Koos/128328534041?ref=ts&fref=ts

Teflon Brothers

Pyhimyksen, Volin ja Heikki Kuulan vuonna 2006 muodostama suomiräpin supertrio Teflon Brothers julkaisi ensilevynsä Monspin ja Yellowmicin kautta. Odotettu esikoisalbumi T (2009) saapui mukanaan valtavirtaräppiä parodioivia urbaanista ahdistuksesta kertovia lähiölauluja, joista Vexi on velkaa, Hikoilen ku raiskaaja, In Tolu ja Ei oo ilmasii tissei iskivät hoppiyleisöön kuin salami kirkkaalta taivaalta. Monspin julkaisema kakkoslevy © (2010) käänsi kelkan klubiräppiparodioinnille, ja tarjosi Loost Koosin Väiskin tuottamia bossanovavaikutteisia osin liveinstrumentein toteutettuja kesäisiä popkappaleita, joista elämään ovat jääneet ainakin Kokkonen on ykkönen ja Skippaan duunit.

Komeita poikia.

Aitopäiden, skeneilijöiden ja Basson foorumilla notkuvien räppipuristien harmiksi tämä kirjoitus tulee tästä eteenpäin keskittymään ainoastaan Teflon Brothersin vuonna 2012 julkaisemaan tuotantoon. Pieneltä ja katu-uskottavalta Monspilta ylikansalliselle Universal Music Groupille (no, tarkemmin ottaen Johanna Kustannukselle) loikannut Teflon Brothers on tähän mennessä pudottanut tulevalta Valkoisten dyynien ratsastajat -työnimellä kulkevalta albumiltaan kolme singleä (Poimunopeus, Lähestymiskieloja ja Toukasta eroon), joista jokainen on ilmestyessään herättänyt varsin ristiriitaisia reaktioita.



"Vaikee olla vaatimaton ku on vitun hyvä.
Poimunopeus päällä ja kuosi sikasyvä."

Poimunopeus on rehellisesti sanottuna ensimmäinen Teflon Brothersin biisi, johon pystyin suhtautumaan tietyllä vakavuudella sen ilmestyessä. En tarkoita, etteikö hommassa olisi nytkin mukana aimo annos sarkasmia tai että kaikki aiemmat Teflonien tekemiset olisivat jotenkin kuuntelukelvottomia. Tällä kertaa vain pelkkä sekoilu, sananäppäryys ja parodiointi eivät vie kaikkea huomiota pois itse asiasta eli hyvästä biisistä. Tämä on nimittäin ensimmäinen Teflon Brothersin tekemä Biisi. Isolla b-kirjaimella. Tuotanto ja äänimaailma ovat aiempaa harkitumpia, viimeistellympiä ja jalostuneempia. Taustat herättävät assosiaatioita neonvaloihin, chip tuneen, ala-asteen discoon, Outkastiin (Hey Ya) sekä Sauruksen Pik3n tekemisiin. Lisäksi kappale sisältää kuolemattomia laineja kuten: "mua enemmän kujalla / on vain kuja" tai  "mua ei kiinnosta miten sulla menee, rumilus / vaan milloin sä lähet menee / mä tulin dokaa ja sen ei oo tarkotus / olla mitään vitun spedee" Tyhjentävää riimittelyä. Tätä romaanimitassa, kiitos!




"Nainen, teen sun takii kaiken.
Ruusua, horsmaa ja yksi takiainen.
Tien pientareelta voi kukkia vienoja.
Petuniaa pihasta ja lähestymiskieloja."

Lähestymiskieloja tuo aihevalintansa vuoksi ensimmäisenä mieleen Irwin Goodmanin Rentun ruusun ja sen jälkeen vielä J. Karjalaisen Villejä lupiineja. Pyhimys aloittaa ensimmäisen versen takuutiputtavalla riimiparilla "tässä kasvis, parsa / olet kaunis, vasta varsa", joka nitoo yhteen oivallisesti älyvapaan absurdismin sekä kansallisromanttisen runouden. Tästä kappaleesta alkaa olla huumorikin jo melko kaukana ja teksti on loppujen lopuksi tarinakeskeisyydessään lähempänä esimerkiksi PMMP:n Joku raja -kappaletta kuin Goodmanin rallatusta. Tämä on runollista ja välillä riipaisevan herkkää. Tämä kappale ei mielestäni ole kategorisesti räppibiisi vaan pelkästään hyvä biisi. Tykkään!


TEFLON BROTHERS - TOUKASTA EROON from PABLO FILMS on Vimeo.

"Passaa tilinumero.
Niin saat dineroo.
Hankkiudu toukasta eroon."

Hienolla Pablo Filmsin tekemällä musavideolla siunattu Toukasta eroon on näistä kolmesta singlestä kryptisin ja gangstamaisin. Jos Roopek, Eevil Stöö ja Julma-Henri tekisivät asteen kaupallisempaa ja tansittavampaa materiaalia, kuulostaisiko se tältä? Tuntuu kuin Pyhi ja Kuula olisivat tuoneet alter egonsa Perhosveitsi-Heikin ja Lika-Akin feattaamaan tefloneiden biisiin. Tämä ei kuulosta lainkaan huonommalta ratkaisulta. Biittikin kuulostaa siltä kuin Michael Jackson joraisi Thrilleriä happopäissään Disneylandissa pimeän jälkeen. Eli siis juuri oikealta. Loistavaa!

Alun perin jo kesäksi kaavailtu Valkoisten dyynien ratsastajat ei tätä kirjoitettaessa ole vielä nähnyt päivänvaloa, mutta myönnettävä on, että se on ensimmäinen Teflon Brothersin levy, jota allekirjoittanut odottaa ns. hiessä. Rap!

Facebook: www.facebook.com/TeflonBrothersOfficial