tiistai 9. helmikuuta 2010

Lindstrøm

Armoton kasa julkaistuja maxeja, saman verran remixattuja biisejä. Pari upeaa yhteistyölevyjä. Minimalistisia kansikuvia. Monta eri aliasta ja yhtyettä. Multi-instrumentalisti. Biisien keskimääräinen kesto jossain kahdeksan ja puolen minuutin kieppeillä. Nimi, jonka varmasti mainitsen vielä useaan otteeseen. Taas yksi taitava pohjoismaalainen muusikko, jonka taiteilijanimessä on kirjoittamista vaikeuttava ärsyttävä skandinaavinen aakkonen. Muun muassa näitä asioita on norjalainen tuottaja Lindstrøm.


Vaikka mies ei ole norjalaisista tuntemattomin, täytynee myöntää, että tietämykseni Lindstrømin projekteista on jäänyt heikoksi. Aikoinaan jonkun remixin yhteydestä sulkumerkkien sisältä bongaamani artistin oma tuotanto on jäänyt harmillisen vieraaksi. Puolustuksekseni voin sanoa, että tässä jälleen yksi ahkera musiikkimuurahainen.

Lindstrømin keosta löytyy yhtä sun toista, mutta valtaosa palikoista toteuttaa downtempo-henkeen rakennetun elektronisen diskobiisin kaavaa. Vaikka musiikin lokeroiminen tuntuukin turhalta etenkin juuri tällaisissa tapauksissa, on Lindstrømiin yhdistetty 2000-luvun hipstereimmät genret. Toisaalta puhun nyt itseni pussiin, sillä jokainen joka tietää mitä tarkoittaa baleaarinen space disco, varmasti tietää jo tämänkin miehenkin.

Vaikka palkintoja on vastaanotettu soolosuoristuksistakin, nostaisin tuotannon huipulle duo-projektit. Esimerkiksi Christabellen kanssa tehty, viime vuoden lopussa julkaistu, Real Life is No Cool kuulostaa ajankohtaiselta. Jos soolobiisit teknoilevat liikaa, parityöskentelyssä paljastuu paljon muitakin ulottuvuuksia.





Mikäli Lindstrøm tuntuu omalta musiikilta, kannattaa tsekata myös maamies diskJokke, johon pätevät kutakuinkin samat genremääritelmät, vähemmän teknona versiona.



MySpace: http://www.myspace.com/feedelity
SpotifyLindstrøm
SpotifyLindstrøm & Prins Thomas
SpotifyLindstrøm & Christabelle

2 kommenttia:

  1. varmistettiin muuten kildeen tänään OM DU VISSTE INTE, mutta veikkanpa että tiesit

    VastaaPoista
  2. Jep!! Näin ne toiveet vaan toteutuu! Eilen fiilistelin täysiä, ja toivoin luojalta Limppuu Roskildeen ja näinköhän sitten kävikin. Toivottavasti toiveet toteutuu myös tämän illan Viking Lotto -lähetyksen aikaan...

    VastaaPoista