keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Voita Marshallin kuulokkeet!


 Hiiohoi, ja viskiä pullo. VICEn höpönassut lähetti meille eteenpäin annettavaksi tollaset päheet Marshall Major Pitch Black –kuulokkeet, koska me rakastetaan niiden tekemää On the Road –nettisarjaa, jossa haastatellaan rokkareiden taustapiruja. Vaikka tossa sivussa tollanen yhteistyöbanneri komeileekin, ni se ei velvota meitä mihinkään, vaan oikeesti digataan niiden hommista, eli kandee tutustuu!

Kuten täällä on ennenkin todettu, meistä on kiva kuulla lukijoidenkin ääniä. Koska näihin musablogiteksteihin harvemmin tulee mitään kommentteja, monet lukijat jää meille vaan pisteiksi kävijätilastoissa. Niinpä me pyydämme sua kertoon meille, mistä sä haluaisit lukea täältä blogista.

Emme halua laittaa ehdotuksille muita rajoituksia, kuin että musiikkiin vois vaikka liittyä. Artisteja, juttusarjoja, musadokkareita, listoja, näkökulmia yms. – mikä vaan kiinnostaa! Kuten meidän blogin linjalle on tyypillistä – mitään linjaa ei ole, eli teikäläisenkään ei tarvitse miettiä, onko ehdotuksesi nyt tarpeeksi ajankohtainen tai tarpeeksi mitään muutakaan adjektiivia.



Inspiroivimmat ehdotukset toteutetaan ja kaikkien ehdottajien kesken arvotaan noi namupalat.

Voit osallistua laittamalla meille sähköpostia osoitteeseen contact@allearsblog.fi tai kommentoimalla meidän Facebook-sivulla. Tai voit tähän tekstiinkin jättää kommentin, mutta muista jättää mailiosoitteesi, koska jotenkin meidän pitää saada yhteys voittajaan. Aikaa osallistua on 7.11.2012 asti, ja voittajalle ilmoitetaan joko sähköpostitse tai Facebook-viestillä.

Jos haluat laittaa jotain perustelua ideallesi, niin sua lainataan, jos ehdotuksestasi kirjoitetaan.

Peace and love, me tykätään teistä!

Lisää palkintokuulokkeista: www.marshallheadphones.com/headphones/major/major-pitch-black
On the Road: www.vice.com/en_se/on-the-road
VICE: www.vice.com

5 kommenttia:

  1. Kaikilta teiltä top 5 parhaat keikat missä ootte ollu.

    seter__@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äsämö haluaa tietää aiheesta:
      ▲▲▲"doupin ja musiikin kaiken ylittävä avioliitto"▲▲▲

      Löydyn facebazezt

      <3 sano luv

      Poista
    2. Marleena Lehtimmimmi7. marraskuuta 2012 klo 23.30

      Mallu haluu kuulla bändien nimityksien trendien aalloista. Yhteen väliin kaikki oli eläimiä, nyt ollaan täynnä symboleita. Mitä kaikkea?

      Poista
  2. Manserock vuonna -85, -95, -05 ja -15(?). Pahimmat ja parhaimmat tärpit.
    hokmanni@hotmail.com

    VastaaPoista
  3. SIIS ENKÖ MÄ OO OSALLISTUNUT TÄHÄN?! Häpeän!! Tarvin uudet kuulokkeet ja muutenkin, kamalaa. Korjataan virhe.

    Top-listat on ehdottomasti aina äärettömän mielenkiintoisia. Samoin musiikilliset noloudet/teiniaikojen kuuntelut/muu historia. Ja kokemukset pieniltä suomalaisfestareilta vuosienkin takaa. Kaikki härö!

    junestardust@gmail.com

    VastaaPoista