sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Pidä varas: Skip Zone



No huhhuh! Tänään All Earsin Suomi-kuukauden arkistojen aarteet -viikolla vuorossa jotain täysin muuta kuin ennen. Nimittäin Skip Zone, kuusihenkinen 2011-vuonna perustettu ja juuri debyytti EP:nsä omakustanteena julkaissut helsinkiläisbändi, joka iski kyllä meikäläiseen kuin salama kirkkaalta taivaalta!

Americanaa, alt-countrya ja 60-luvun tunnelmaa indiemausteilla skulailevan Skip Zonen musiikilliset juuret nousevat suomalaiselle 2010-luvun bändille yllättävän vaivattomasti ja luontevasti Grateful Deadin, Buffalo Springfieldin, Gram Parsonsin ja The Bandin maailmasta (jos 60-luvun kama ei ole vielä tuttua, niin myös Wilco-diggareille Skip Zone on takuuvarmaa kamaa). Minkäänlaista retrorokki-rasitetta ei todellakaan tunnu, vaan musiikin puhdas melodisuus ja tunnelma ovat hunajaa korville EP:n alusta loppuun. Skip Zonen mahtavaa meininkiä leimaavat Maria Pääkkösen ja Pyry Suomalan tyylikkäät duetot ja laulusoundit, taidokas instrumentaatio sekä perinnetietoiset lyriikat, jotka eivät kuitenkaan kompastu kliseisiin.

Melodinen ja kelluva The Bandin mieleen tuova vahva avausbiisi A Bird Who's Flown tempaisee saman tien mukaansa. Aavistuksen "indie-henkisempi" kolmosbiisi Leaving Planet Boredom nappaa viimeistään kuuntelijan pehmeään kitarahelinään ja leikitteleviin mielikuviinsa Belle and Sebastianmaisella kepeydellä. Miles Away on rehtiä countrya pedal steel guitar -soundeineen ja kaihoisine lyriikoineen, I Forgot To Say I Love You puolestaan puhdasta Harvest-ajan Neil Youngia. Nopeatempoinen ja tyylikäs You Are A Moon johdattaa lopetuskappaleeseen It's Going To Be OK, joka on sekin vahvasti The Band-vaikutteinen hengennostattaja kuulohermoja ja aisteja hellivillä kitara- ja urkusooloilla. Aijai että!

The Band nousee Skip Zonen selkeimmäksi vertailukohdaksi, eikä vähiten Pyry Suomalan laulusoundin vuoksi, jota kuunnellessa on mahdoton välttää Levon Helm -mielleyhtymää. Jos jotain kriittistä haluaisi Skip Zonen EP:stä sanoa, tulee mieleen, että 60-luvun esikuviin, kuten Grateful Deadiin verrattuna biisien kokeellisuus ja instrumentaaliset osuudet ovat jääneet hieman puolitiehen ja poppisosaston jalkoihin. Levyn pisin biisi on vain reilut neljä minuuttia. Liekö tämä sitten sitä indie-vaikutetta...?

Vanhana 60-luvun countryn ja psykedeelisen rokin (ja ylipäänsä koko meiningin) erittäin suurena ystävänä en voi kuin iloita Skip Zonen ilmaantumisesta tietoisuuteemme. Kuuden biisin EP on toki vain maistiainen, mutta sellaisenaan aivan mahtava pläjäys! Jatkoa tälle, kiitos!

Skip Zone...
...Facebookissa
...Soundcloudissa
...Spotifyssa

Nyt ota kahvikuppi käteen, valitse ylempää haluamasi musiikinkuuntelualusta, katsele ulos ikkunasta ja anna Skip Zonen mahtavan EP:n tuudittaa itsesi sunnuntaitunnelmiin! Ja muista käydä äänestämässä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti