keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Metsä vastaa

Tällä viikolla on putkahtanut pihalle erinomaisia uusia musavideoita, joista hassusti löytyy yhteisiä piirteitä. Lähdetään liikkelle kotimaisesta. Suomen parhaan tyttöbändin pintandwefallin viime vuonna ilmestyneeseen Jail-biisiin kuvattua musavideota katsellessa tulee kylmä. Aivan kuin tuo -22 pakkasasteen ja tuulen kombo ei riittäisi jo valmiiksi.



Vaikka seuraavan metsämaisema ei olekaan enää yhtä karu kuin suomalainen, pohjoismaisesta bändistä on edelleen kyse. Tanskalainen Efterklang ilmoitti eilen tulevansa jälleen Suomeen keikkailemaan huhtikuussa, ja tässä vähän esimakua tulevasta levystä. Pakko myöntää, että lupaavalta kuulostaa.



Toisin kuin kaksi edellistä, The Tinyn Last Weekend ei ole uunituore video, mutta innostuin tästä hyvän skandinaavisen musiikin + metsien yhdistelmästä, etten voi jättää esittelemättä tätä tässä yhteydessä. Jos ruotsalaiskaksikko on vieras, lämpimästi suosittelen tsekkaamaan videon. Björk-fanit, teidän on pakko. Muille jätän valinnan mahdollisuuden.



Lisää huomenna.

3 kommenttia:

  1. Oho. Uus The Tiny levy tullut sitten. Ja hienolta kuulostaa! ...ovat muuten keikalla stadissa Bellyssä "Friday, March 5, 2010"

    VastaaPoista
  2. Ohos, pitääpä merkata saman tien kalenteriin toi. Näyttää tulevan kiva viikko, kun on Florence + the Machine ja Sian Alice Groupkin pari päivää aikasemmin.

    VastaaPoista
  3. Ohos part 2, se olikin jo kalenterissa. Pitkä muisti.

    VastaaPoista