torstai 7. tammikuuta 2010

60 parasta kappaletta vuodelta 2009 2/3

40. Au Revoir Simone - Knight of Wands
Still Night, Still Light levyltä löytyi useampiakin hyviä biisejä, joista tämä on ollut lemppari alusta asti. Ihana kolmikko oli kadehtittavan söpö livenä viime keväänä Tavastialla, mistä tämä alla oleva radiolivekin muistuttaa, vaikkei ylläkään ihan studioversion tasolle.


39. Malajube - Ursuline
Liian harva yhtye laulaa ranskaksi. Vaikka aluksi luulin tämänkin biisin olevan englanninkielinen, onneksi kanadalainen Malajube kunnioittaa äidinkieltään, sillä ranska istuu tähän paremmin kuin hyvin.


38. Miami Horror - Sometimes
Alla oleva musiikkivideo hätkähdytti aluksi enemmän kuin itse biisi, mutta Sometimes on vähitellen kasvanut yhdeksi vuoden iskevimmistä ralleista, joka saa joka kerta jalkateräni vipattamaan musiikin tahtiin.


37. The Drums - Let's Go Surfing
Tähän biisiin on ihana herätä, eikä vain sen takia että se alkaa sanoin "wake up, it's a beautiful morning", vaan siksi että päivä ei voi olla täysin paska, jos sen aloittaa näin mukavasti.


36. The Radio Dept. - David
Ruotsi, Ruotsi, Ruotsi, mikä on salaisuutenne? Eteerinen David oli rakkautta ensikuulemalta. Clinging to a Scheme albumia on odoteltu jokunen tovi, ja se onneksi tulee pihalle tänä vuonna.


35. The Temper Trap - Sweet Disposition
Vaikka aussibändillä on useampia kovia kappaleita, iski Sweet Disposition heti eniten. Live-toimivuus tarkistettu Pitkä kuuma kesä -festareilla, ja en voi kuin jälleen kiittää Fullsteamia uusien hienojen kykyjen löytämisestä. Jos bändin suosio jatkaa kasvamistaan samaan tahtiin, on The Temper Trap pian liian kallis yhtye suomalaisille esiintymislavoille.


34. Villa Nah - Ways to Be
Vuoden kotimainen tulokas


33. Basement Jaxx - Raindrops
Basement Jaxxin paluubiisi ei voisi olla juuri mahtavampi. Hittiputki sen kuin jatkuu.


32. Port O'Brien - My Will is Good
Port O'Brien on bändi, joka tulee epäilemättä kasvattamaan suosiotaan tänä vuonna. My Will is Good on kaunista kuunneltavaa, jonka musiikkivideo saa koululiikunnan näyttämään mukavalta puuhalta.


31. Jack Peñate - Be the One
XL Recordsin 25-vuotias englantilainen laulaja-lauluntekijä ansaitsisi enemmän huomiota myös kotimaansa ulkopuolelta.


30. Vega - No Reasons
Toivottavasti Alan Palomo jatkaa Neon Indianina ansaitsemaansa menestystään pyöräyttämällä seuraavaksi viiden tähden täyspitkän Vegan nimissä.


29. Bombay Bicycle Club - Evening/ Morning
BBC on yksi 2009 lempilöydöistäni Port O'Brienin ja Two Door Cinema Clubin ohella. Helmikuussa alkavalla NME-kiertueella esiintyvä bändi kiteyttää aika hyvin sen, millainen musiikki minua on viime kuukausina miellyttänyt.


28. Delorean - Deli
Kovinkaan monta espanjalaista yhtyettä en tiedä - puhumattakaan baskibändeistä - mistä johtuen Delorean on niistä suosikkini.  Brasilialaisen F1-kuskin Ayrton Sennan mukaan nimetty ep ansaitsi Pitchforkissa arvosanan 8.4, mutta musiikin erinomaisuus perustuu johonkin aivan muuhun:


27. Monsters of Folk - Temazcal
Vaikka alla olevassa videossa Conor jääkin vain taustalaulajaksi, alkuperäisessä versiossa parasta on juuri Conorin suoritus. Biisi on kuitenkin itsessään sen verran hyvä, että se kuulostaa loistavalta myös M. Wardin laululla.


26. Atlas Sound - Walkabout (feat. Noah Lennox)
Deerhunterin Bradford Cox ja Animal Collectiven Noah Lennox on jo alkuasetelmaltaan niin herkullinen, ettei se vain voi epäonnistua - eikä epäonnistunutkaan.


25. Yeah Yeah Yeahs - Heads Will Roll
YYY on mielestäni yksi yliarvostetuimmista bändeistä. Zero-hitti ei ollut läheskään niin hyvä kuin kaikki antoivat ymmärtää, ja Roskildessa kuunneltu keikkakin karkoitti minut kauas lavasta. Heads Will Roll on kuitenkin erinomainen kappale, josta kuuntelen mieluummin alkuperäistä versiota kuin epäonnistuneita remixejä.


24. The Big Pink - Dominos
These girls fall like dominos, dominos



23. Miike Snow - Animal
Joukon puhkisoitetuin kappale, jota en mielelläni kuuntelisi enää kertaakaan. Ylikuuntelemiselle on kuitenkin syynsä, ja varoitan jo etukäteen että parhaiden remixien joukosta tulee löytymään pirun monta eri versiota tästä kappaleesta.


22. The Whitest Boy Alive - Keep a Secret
Erlend Øye on listannut kaikki ne vastausvaihtoehdot, joita itse mietin, jos joku kysyy, pystynkö pitämään salaisuuden.


21. The XX - Crystalised
Hypensä arvoinen kappale

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti