sunnuntai 29. kesäkuuta 2008

Taas mennään

Näkisittepä hymyn kasvoillani. Facebookin tapahtumaosio kertoo, että Roskilde alkaa tänään. Jep, tänään on lähtö, tai oikeastaan se oli jo. Bloggaan tällä hetkellä junasta kännykälläni. Pian olen Pasilassa ja siitä jatkamme varhain aamulla Aseistakieltäytyjäliiton bussilla laivalle ja edelleen Roskildeen. Kaikki sääennusteet lupaavat pelkkää aurinkoa, ja joillekin päiville jopa hellettä. En silti jättänyt kumisaappaitani rinkastani, mutta: ai että tekee gutaa viime vuotisen katastrofin jälkeen!
Radioheadia odotan jo paljon, muitakin tietenkin. Eniten mielessä pyörii kuitenkin festivaali itsessään, koska rakastan sen järjestelyjä, kauniita tanskalaisia, leppoisaa ilmapiiriä, Roskilden kaupunkia ja ylipäätänsä kaikkea, mitä on luvassa.

Kämppä jäi kaaokseen ja puoliksi tiskatut astiat altaaseen, mutta silti asiat olivat edes jotenkin mallillaan siihen nähden, että olen edellisvuosina pakannut vartissa juuri ennen lähtöä, kännissä. Nytkin operaatio tapahtui vähän huterassa olotilassa, koska oli vähän krappe, koska I is party peoplez ja eilen vähän jorasin Ruma-baarissa.

Rinkka pakattu täyteen ja ylikin: check
Makuupussi pesty: check
Ruoat ostettu: check
Rahat vaihdettu: check
Matkailuvaatteet mietitty: not
Aikataulut printattu: not
Jääkaappi tyhjennetty: Almost
Laskut syötetty nettipankkiin maksettaviksi:
check

Leirintäblokki päätetty: not
Poppilevyjä tehty: check
Mahtavat festarit tulossa: CHECK!

Normaalisti festareille lähtiessä en uskaltaisi luvata seuraavaa, mutta tämä on poikkeustapaus. Lupaan raportoida tänne jotain festivaalin aikana. Isommat reportaasit pitänee säästää myöhemmälle, mutta tuoreet Radiohead-fiilikset luvassa perjantaina. Homman nimihän on nimittäin se, että tulokset kouluunpääsystä pamahtaa silloin Interwebziin, ja siinähän menisi koko festivaali pilalle pelkästään jännitellessä. Sehän on selvää, että perjantaina tunnelmat muuttuvat suuntaan tai toiseen. Viimeistään perjantaina siis, nyt alkaa taas se viikko, jota olen odottanut koko vuoden!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti