keskiviikko 27. toukokuuta 2009

Asa & Toverit: Via Karelia


Viime vuonna kaikilla mahdollisilla palkinnoilla palkitun Loppuasukas-levyn jatkoksi Asa palaa ajassa taaksepäin. Matti Salon viides pitkäsoitto Via Karelia muistuttaa eniten aikaisemmasta tuotannosta Avain-nimellä julkaistua Punainen tiili -debyyttiä. Edelliseltä levyltä tutut folk-vaikutteet ovat poistuneet lähes kokonaan, eikä Asan riimittely ole niin korkealentoista runoilua mihin viime vuosina on totuttu.

Aseistakieltäytyjäliiton julkaisemalla tukilevyllä Asa ottaa kantaa lukuisiin yhteiskunnan epäkohtiin. Vaikka taustoilla kuuluu edelleen tuttuja slaavilaisia rytmejä, biisit ovat kohtuullisen riisuttuja. Vaikeimmat kielikuvat ovat jääneet pois, ja punainen sanoma menee taatusti perille. Vierailevina tähtinä Via Karelialla kuullaan mm. Julma-Henriä, Tommishockia, Raappanaa, Davoa ja Fintelligensiä.



Kaupoissa tänään.


4 kommenttia:

  1. Juurikin tuon julkaisijan takia tuli ekaa kertaa sitten Punaisen tiilen mieleen ostaa jotain Asan tekemää. Pitänee soittaa kuitenkin ensin läpi.

    VastaaPoista
  2. Harmi vaan ettei tää ainakaan vielä tällä kuuntelulla yllä Punaisen tiilen tasolle :-/

    VastaaPoista
  3. Onhan tämä nyt miljoona kertaa parempi levy kuin Punainen Tiili. Tekisi melkein mieli sanoa, että Asan paras levy. Ylittää jopa Terveisiä Kaaoksesta -levyn.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi, oot kyllä aivan oikeassa. Pistin edellisen kommentin jälkeen Punaisen tiilen soimaan, ja täytyy myöntää että oli aika kullannut muistot. En silti lähtis vieläkään sanoon tätä Asan parhaaks levyks, vaikka toki onkin erinomainen.

    VastaaPoista