tiistai 21. huhtikuuta 2009

Huh huh huhuja

Viikko sitten kaverini vihjasi mm. Daft Punkin, Björkin, Aphex Twinin ja Pink Floydin tulevan Suomeen ensi vuonna. Lähdettä uutiselle ei kuitenkaan löydy toistaiseksi kuin tämä. Hintavien päiväkemujen esiintyjät sopivat yhteen niin oudosti, että tulee lähinnä mieleen myöhäinen aprillipila...

Isoista nimistä kivasti aasinsillalla Provinssirockin puuttuvaan lauantain pääesiintyjään. Huhumylly pyörii Pixiesin ympärillä, mikä näyttäisi todennäköiseltäkin vaihtoehdolta miesten esiintyessä Where the Action is-festareilla Tukholmassa samana viikonloppuna. Eilen vihjattiin tulevasta Minotauriksi nimetystä Steve Albinin tuottamasta albumista (linkki). Siitä, onko kyseessä uusi studioalbumi vaiko vain jokin live-äänite tai kokoelma, ei ole vielä tietoa.

Varmistumattomista artisteista Joensuun Ilosaarirockiin, joka on ilmoittanut ilmoittavansa kaikki tai ainakin melkein kaikki loput esiintyjänsä tällä viikolla. Myös saksalainen Roskilde-twitter vihjasi yhden pääesiintyjän odottavan vielä varmistamista.

Ilman surkeaa aasinsiltaa silkasta pätemisen ilosta ilmoitan, että rapakon tuolla puolen ollaan myös huomioitu skandinaavinen skweee-genre. Uusimmassa Spin Magazinessa on sivun mittainen juttu, joka paljastaa, että Kalifornian auringossakin on alettu järjestää skweee-klubeja. Jutussa skweeen lyhyttä oppimäärää avaa mm. suomalainen Randy Barracuda. Oikeestihan tässä vain mainostelen sitä, että sivun yläreunassa komeilee meikäläisen ottama kuva... \o/

Eero Johannes vs. V.C.

10 kommenttia:

  1. Tuota fättifestiä taidettiin yritettää jo tälle kesälle: http://www.helsinginuutiset.fi/Uutiset/Arkisto/2008/10/15/Jatkasaaren-konsertin-esiintyjista-ei-tietoaNäyttää siltä että provinssi saa hyvän kilpailijan ens kesänä tuona viikonloppuna.
    Ja Rubikia saa tulla katsomaan vaikka Turkuun :)

    VastaaPoista
  2. Taitaa Provinssi jäädä helposti kakkoseksi jos oikeesti PINK FLOYD saadaan takaisin lavoille ja sen tiimoilta tonne esiintyyn :--D

    Tekis mieli lähtee vaikka kaikille noille Rubikin keikoille, mut mut... On noita tapahtumia niin paljon muitakin :-(

    VastaaPoista
  3. Kommentoidaan sitten vielä vähän lisää: Pixiesin Minotaurista löytyy lisäinfoa täältä: http://pitchfork.com/news/35139-pixies-announce-plans-for-iminotauri-box-set/ ja ainakaan tuolta pohjalta en aio tuota rahalla hyllyyni hankkia.

    Pixies on kyllä mahdollinen ja aika ekstaattinenkin provinssivaihtoehto, tosin tiedä sitten kuinka väsyneitä ovat nykyään. Doolittle on anyway se THE levy, ikinä.

    Uskallan lietsoa huhuja myös Bon Iverin tai My Bloody Valentinen FLOW-visiitistä, koska molemmat ovat Ruotsinorjassa samalla viikolla.

    VastaaPoista
  4. No niin, arvelinkin, että tuo Minotaur tulee olemaan juurikin tuollaista. En tiedä, kuinka innostunut olisin itse näkemään vanhukset lavalla, mutta ainakin se sopisi Provinssin tyyliin. Vieläkin puuttuu lauantain pääesiintyjä, vaikka uusia nimiä tällä viikolla varmistettiinkin. (Ei kai Opeth voi olla pääesiintyjä?)

    Ihmettelin Flow'n ensimmäisen julkistuksen yhteydessä, ettei listasta löytynyt montakaan Way Out Westin esiintyjää. Itse ennustelin Beirutia ja Bon Iveriä. Crookers olisi myös piinkova kiinnitys. ...ja MBV liian hyvää ollaksen totta.

    VastaaPoista
  5. Ja nyt Way Out Westissä on Echo & the Bunnymen soittamassa Ocean Rainin kokonaisuudessaan. Kelpaisi sekin!

    VastaaPoista
  6. My bloodyt sopis Flown kaartiin itseasiassa todella hyvin. Tuo on niin mukava huhu, että huvittais lietsoa sitä itsekkin!

    VastaaPoista
  7. Tuolta Way Out Westin listasta löytyy kyllä lukematon määrä sellaisia joita toivoisin näkevän Suomessakin. Basement Jaxx esimerkiksi on tosi kova live-tanssittaja.

    Sopis tuo MBV hyvinkin, mutta mua pelottaa, onko se liian iso. Jos ei hintansa puolesta niin kuvittelisi päälavan edustan ainakin olevan kohtuullisen tukossa mikäli My Bloody Valentine Suvilahteen päätyisi. Peukut pystyyn toki.

    VastaaPoista
  8. Mä en kyllä suoraa sanottuna usko tohon Pink Floyd &Björk jne juttuun. Uus festari, varsinkaan tolla kiinnityslistalla ei päästäis ittestään esille MITÄÄN infoa ilman todellista mediahässäkkää (vrt. Kalle Keskisen 50cent veto taannoin).

    Toisaalta sekin on ihan absurdia, että noi bändit ois jo nyt kiinnitetty kaikki. Ja noita ei ees kiinnitä kuka tahansa star festival, Live Nation ois Suomessa ainoo taho, joka vois ton tehdä. Hohhoijjakkaa vaan.

    VastaaPoista
  9. Toi Samun pistämä linkki vaikuttaa ihan asialliselta. Sehän kertoo, että Live Nation nimenomaan olisi toteuttajana. ...ja juurikin isojen nimien kohdallahan toi kiinnitys tapahtuu jopa vuosia aikasemmin. En siltikään usko kaikkien noiden tulevan (4 real, Pink Floyd... not), mutta eikös esim. Daft Punk ole palaamassa lavoille ensi vuonna.

    Siitä oon kyllä samaa mieltä, että ihmetyttää tällaisen "tiedon" vuotaminen. Oon kyllä hyvin skeptinen tän tapahtuman suhteen, mut saas nähdä. Suomesta kyllä puuttuu tän kaltaiset megafestit.

    VastaaPoista
  10. Suomesta todellakin puuttuu megafestit, pääasiallisesti varmaan siksi ettei millään jo valmiilla festivaalilla ole rahkeita kasvattaa aluettaan megafestivaalin vaatimuksien mukaisesti. Epäilen silti myös sitä, että mikäli ton tapahtuman takana olisi Live Nation, niillä ei olis intressiä iskeä omaa tapahtumaansa noin lähelle Provinssia ihan yhteistyökuvioidensa takia. Kyllä tuo linkki tuntuu enemmänkin jonkun pilalta, siksi siitä ei sen enempää olla kohistukaan.

    VastaaPoista