tiistai 21. huhtikuuta 2009

Rubik @ Tampereen Klubi 17.4.2009

Rubik

En aio enää ylistää tätä yhtyettä tässä kuussa tämän enempää, etten sorru pitämään pelkkää Rubikia hehkuttavaa blogia. Viime perjantain keikka Tampereella oli kuitenkin paras, jonka olen yhtyeeltä nähnyt - vertailukohtina kymmenen edellistä todistamaani keikkaa. Klubilla kuultiin 9/11 uuden levyn biiseistä, joten vanhaa Rubikia kuuntelemaan lähtenyt yleisö ei varmasti saanut irti show'sta yhtä paljon kuin Dada Banditsia fiilistelleet. Vain levyn kaksi viimeistä raitaa jäivät puuttumaan setistä. Viisi vanhempaakin biisiä (etenkin Just Heads Dropping) kuulostivat paremmilta kuin koskaan.

Keikalla kuultiin niin montaa eri soitinta etten millään pysynyt laskuissa, vaikka soittopelejä yritinkin ynnäillä. Kosketinsoittimia näytti seitsemänhenkiseksi paisuneella live-kokoonpanolla olevan lavalla enemmän kuin soittajia. Kolmea kitaraakin kuultiin joissakin kappaleissa samanaikaisesti. Perinteisten rock-bändikamojen valikoimaa täydensivät esim. vetopasuuna, klarinetti, saksofoni ja liuta ala-asteen musiikin tunneilta tuttuja soittimia. Wastelandin ja Goji Berriesin aikana myös omat kädet kävivät instrumenteista.

Rubik
Lisää kuvia täällä.

Rubik on epäilemättä Suomen paras bändi. Klubin keikan jälkeen naamallani virnisteli niin typerä kestohymy, että oli pakko alkaa suunnitella matkaa vielä jonnekin toiselle paikkakunnalle ennen kesää. MENKÄÄ KATSOMAAN:

24.04.2009 Vaasa, Royal Night
25.04.2009 Turku, Klubi
02.05.2009 Hämeenlinna, Suistoklubi
06.05.2009 Latvia, Riga, Depo
07.05.2009 Latvia, Liepaja, Fontaine Palace
08.05.2009 Lithuania, Klaipeda, Roxy
09.05.2009 Lithuania, Vilnius, Bix
10.05.2009 Poland, Gdynia, Muzyczny Ucho
13.05.2009 Germany, Hamburg, Bytefm Residence, Grüner Jäger
14.05.2009 Germany, Leipzig, Pop-Up
15.05.2009 Germany, Berlin, Cassiopeia +Damn Seagulls
20.05.2009 Lahti, Torvi
21.05.2009 Jyväskylä, Lutakko
22.05.2009 Kuopio, Henry’s Pub
23.05.2009 Helsinki, Tavastia
04.06.2009 Pori, Bar Kino
05.06.2009 Oulu, 45-Special
19.06.2009 Pori, RMJ
20.06.2009 Jämsä, Himos Festival
27.06.2009 Turku, Klubi, Summer In The City Festival
18.07.2009 Joensuu, Ilosaarirock
15.08.2009 Helsinki, Flow Festival

Ps. WILCO TULEE ELOKUUSSA HELSINKIIN!

2 kommenttia:

  1. Olin läsnä ja keskityin lähinnä pysymään pystyssä euforialtani.

    Mainittavaa on myös, että soittivat Paul Simon -coverin, jonka aikana ainakin bändillä tuntui olevan todella hauskaa: http://www.youtube.com/watch?v=-rN7R6r0T48

    Odotan jännityksellä, miten tuollainen soitinarsenaali mahtuu Torven lavalle ensi kuussa.

    PS. Loistavaa, että joku muukin on bongannut Malajuben.

    VastaaPoista
  2. Kiitos linkistä! Mietittiinkin keikan jälkeen, mikä biisi toi oli. Sitä ei lukenut edessäni olleessa settilistassa. Oli kyllä yllättävä ja hyvä veto sinne väliin.

    Ps. Malajube on loistava!

    VastaaPoista