sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Viikko 6/2013: Banks, Josh Record, Unknown Mortal Orchestra/Little Dragon, James Blake, Veronica Falls, Daniel Johnston, My Bloody Valentine

Viikko sitten aloitimme uuden blogiperinteen: kokoamme viikon ajan yksittäiset nautintoa aiheuttaneet biisit yhteen kirjoitukseen, jonka julkaisemme täällä sunnuntaina tai maanantaina. Näin tulevat mainituksi nekin kappaleet, joista ei välttämättä riittäisi sanottavaa kokonaisen kirjoituksen verran. Emme aseteta näille biiseille mitään uutuusrajoitteita tms, vaikka usein varmaan suurin osa biiseistä onkin aika tuoreita. Näistä osa on varmasti jo tuttuja. Etenkin jos seuraat meitä SoundCloudissa. Tässä viikon kuusi All Ears -lempparit, olkaa hyvä!

Banks - Before I Ever Met You
Viikon blogihitti, ja ihan syystä. Tää menee siihen biisikategoriaan, että haluaisin pystyä samastumaan lyriikoihin sataprosenttisesti, mutta kun en vaan ole tarpeeksi kokenut tuolla parisuhdesaralla. Aika moni varmaan kuitenkin pystyy.
Paina play, jos tykkäät masentavista rakkauslauluista ja ainakin yhdestä näistä: Massive Attack / Sneaker Pimps / Portishead(Mira)


Josh Record - For Your Love
Kundeille tiedoksi, että tätä kannattaa soittaa tyttöystävälle ensi viikon torstaina. Just sayin'.
Paina play, jos tykkäät falsetista, pianoballadeista ja siitä että joku tekis mitä vaan sun rakkauden tähden. (Mira)


Unknown Mortal Orchestra - Swin and Sleep (Like a Shark) (Little Dragon Remix)
Unknown Mortal Orchestra kiinnitettiin perjantaina Roskildeen, mistä olen innoissani. Little Dragonin remix yhtyeen äskettäin julkaistulta toiselta albumilta löytyvästä biisistä on kovinta vähään aikaan. Tai ainakin ainoa remix, josta olen pitkään aikaan innostunut. Aijoo, ja mun äitikin tykkäs tästä.
Paina play, jos et oikein tiedä, tekeekö mielesi jumittaa vai tanssia. (Mira)


James Blake - Retrograde
Blake teki tän viikon toiset My Bloody Valentinet ja ilmoitti että "myöhemmin tänään tulee uutta musaa". Sitten porukalla odoteltiin ja twiittailtiin ja repostailtiin ja sharetettiin. Sit se tuli, ja edellä mainitut toiminnot jatkuivat entistä kovemmin. Aluks olin biisistä vähän että nojoooo, ihan jees. Mut sit annoin vähän aikaa, ja se olikin aika kovis.
Paina play, jos tykkäät James Blakesta. Jos et tiedä sen musiikista, niin paina play sivistyksen vuoksi. (Mira)


Veronica Falls - Teenage
Tieto Veronica Fallsin kevään keikasta Kutosella tuli minulle (Kuudennen Aistin missanneelle) niin iloisena uutisena, ettei tässä paljon muut asiat olekaan olleet mielessä. Arviota mahtavasta uudesta levystä luvassa piakkoin, tässä upea akustinen liveveto sinkkubiisistä Teenage. Ihanaa.  
Paina play, jos pidät helisevistä kitaroista, hienosti lauletuista stemmoista ja kauniista tytöistä (ja kai ne pojatkin kivalta näyttää) (Jamppu)


Daniel Johnston - Speeding Motorcycle
Yhtä miellyttävä uutinen oli Daniel Johnstonin Tavastian keikka toukokuussa! Tämä erikoinen herra nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa, joten olihan se lippu ostettava heti talteen. Tämä biisi koskettaa minua joka kerta kun kuuntelen sen. Yo La Tengon akustinen versio levyltä Fakebook myös erittäin suositeltava.  
Paina play, jos pidät lo-fista, outsider-fiiliksestä, introverttiydestä, rämisevästä äänimaailmasta ja naiivin filosofisista lyriikoista. (Jamppu)


My Bloody Valentine - New You
Uusi My Bloody Valentinen levy Lovelessin jälkeen. Ja millainen levy se onkaan... Tämä on sellainen tapaus, että tavanomaiset adjektiivit eivät tunnu oikein riittävän, joten päättäkää itse pidättekö. Postausta luvassa tästäkin lähiaikoina!
Paina play, jos olet ihminen. (Jamppu)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti