lauantai 20. maaliskuuta 2010

Toiveita illan dj-kaksikolle

En oikein edes muista, koska olisin viettänyt viimeksi viikonloppua Tampereella. Tänään piti olla luokkakokous, joka sitten eilen siirtyikin toukokuulle, ja yhtäkkiä iltaohjelmakin on vapaa. Tänään ei sopivasti ole oikein juuri mitään muuta kuin Big Pop, joten tanssilattia ja muistojen verestäminen kutsuvat. Viime aikoina, on muutenkin tanssimusiikki kiinnostanut taas asteen verran enemmän, ja mikäli kellään on yhtään samankaltaisia suunnitelmia, tässä hyviä ehdotuksia tanssifiiliksen nostattamiseksi.

Viimeisen viikon lempparibiisi:


Crookersin uusi levy on muutenkin aika hyvää kamaa. Nimekkäät vierailijat tekevät hienoa työtä ja rakastettavia biisejä löytyy useampia. Tempo on yllättävänkin hidas eivätkä biisit välttämättä vedä tanssilattialle, mutta tällaisenaan sopivat varmasti etkoille. Suuri osa kuulostaa erittäin remix-kelpoisilta, että eiköhän sitä voi pian mennä toivomaan reividiskoissa muuta kuin sitä AC/DC remixiä.

Tälle päivälle osui myös muutamat synttärijuhlat, joiden parissa etkoilla. Luvassa siis paljon ystäviä, joka sopiikin hyvin toiseen viime aikojen lempibiisiin:


Veikkaan yhdeks tän vuoden onnistujaksi Fenech-Soleria. Kaikki brittikolmikon biisit eivät ole mitään automaattisia hittejä vielä, mutta rakennuspalikat on ainakin valittu hyvin. Esimerkiksi seuraavasta biisistä tihkuu jonkinlainen Calvin Harrisin, Cut Copyn ja Delphicin sekoitus:


Viime diskoilusta on niin pitkä aika, että oletettavasti illan venyessä ja pilkun lähestyessä ilta tuntuu päättyvän liian lyhyeen, mistä taas yks aika kiva kappale vois kertoa kertosäkeessään:
Let's Go Together by Gamble and Burke
I don’t wanna say goodbye, the night is young we’re all having fun, don’t really wanna go jne.

Hyvää loppuviikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti