maanantai 1. maaliskuuta 2010

Vaihtoehtoja Provinssirockille

Kun kerran tarjosin Melt!iä Ilosaaren tilalle, lienee hyvä listata muutama vaihtoehto Provinssillekin, joka näyttää päivä päivältä huonommalta vaihtoehdolta viettää kesäkuista viikonloppua. Lopussa paljastetaan myös yksi Flow Festivaleille saapuva timanttinen akti.

Vaikka olen vuoden 2002 jälkeen jättänyt vain yhden Provinssirockin väliin, tuntuu Seinäjoelle lähteminen joka vuosi himpun verran enemmän vastenmieliseltä. Vuoden 2008 juhla-Provinssia lukuunottamatta, taso tuntuu lipuvan koko ajan lähemmäksi niitä tusinafestareita, joita Suomesta löytyy jo tarpeeksi. Tämän vuoden kattaukseen on kiinnitetty toistaiseksi kotimaisista Eläkeläiset, Lauri Tähkä & Elonkerjuu, PMMP, Viikate, Chisu, Sonata Arctica sekä Herra Ylppo & Ihmiset, eli ne samat naamat, jotka kiertävät vuodesta toiseen jokaisessa mahdollisessa tapahtumassa. Ulkkispuolikaan ei vakuuta Rammsteineineen tai Paloma Faitheineen. Toisaalta, viime vuoden Provinssi todisti, ettei hauskanpito Törnävällä vaadi välttämättä tajuntaa räjäyttäviä esiintyjiä.

Provinssirock, Seinäjoki 18.-20.6.2010 Kolmen päivän liput 110 euroa, ei sisällä leirintää

Jos todella haluaa reilulle sataselle vastinetta, järkevämmältä vaihtoehdolta tuntuisi buukata lento Saksaan. Hurricane ja Southside-festareilla on tismalleen samat esiintyjät, mutta eri puolilla maata. Hurricane järjestetään Pohjois-Saksassa Bremenin ja Hampurin välimaastossa, ja Southside nimensäkin mukaisesti etelämmässä, lähellä Sveitsin rajaa. Järkevämpi vaihtoehto suomalaisille lienee Hurricane, sillä Ryanair lentää Tampereelta Bremeniin pilkkahinnoin. Tällä hetkellä festariviikon ympärillä Ryanairin hinnat pyörivät 20-30 euron välillä /suunta + verot.

Tässä vaiheessa Hurricanen ja Southsiden ohjelma näyttää siltä, että Provinssi ei voi pistää paremmaksi:


Hurricane Festival, Eichenring, Saksa 18.-20.6.2010 Kolmen päivän liput 120 e (sisältää leirinnän)


Southside Festival, Neuhausen ob Eck, Saksa 18.-20.6.2010 Kolmen päivän liput 120 e (sisältää leirinnän)

Edelleen samana viikonloppuna järjestettäviä festareita löytyy vieläkin etelämpää. Viime viikolla julkaistiin osa Espanjan Sonar Festivalin ohjelmistosta, jonka odotin viime vuoden perusteella olevan huikea. Toistaiseksi ohjelma ei pärjää viime vuodelle, mutta The Chemical Brothers, LCD Soundsystem, Air, Aeroplane, Uffie, Hot Chip, Joy Orbison,  Dizzee Rascal, Jonsí, Fuck Buttons ym. hakkaavat Rammsteinin ja muut mennen tullen.

Sonar Festival, Barcelona, Espanja 17.-19.6.2010 Kolmen päivän liput 155 e (ei sisällä majoitusta)


Pitää muistaa, että Provinssin ohjelma on vielä kesken, mutta kohtuuhintaisia vaihtoehtoja löytyy siis ympäri Eurooppaa. Vaikka Suomesta löytyy varmaankin miljoona ihmistä, jotka diggailevat raskaasta musiikista enemmän kuin minä, Ranskan Hellfestikin kuulostaa toistaiseksi paremmalta vaihtoehdolta kuin Seinäjoki. Siellä on kaikki aina Kissistä Ulveriin ja Slayerista Devin Townsendiin. Provinssi taasen on lainannut raskaamman puolen esiintyjänsä naapureiden West Coast Riotilta, ja lainannut vieläpä huonoimmasta päästä.

Mikäli koko kesän aikatauluihin mahtuu vain yksi festivaali, on tämän hetkisten ohjelmistojen perusteella pakko suositella toukokuun lopussa järjestettävää Primaveraa, jonka lineup on vain yksinkertaisesti sairas. (Pixies, Broken Social Scene, Wilco, Spoon, Pavement, Pet Shop Boys, Moderat, Built to Spill, Low, Panda Bear, Yeasayer, Beach House, The XX, Tortoise, Major Lazer, Florence + The Machine, Fake Blood, Real Estate, Joker, Delorean, Owen Pallett jne.)

Primavera Sound, Barcelona 27.-29.5.2010 Kolmen päivän liput 150 e (ei sisällä majoitusta)

Toistaiseksi ainoa lipun oston arvoinen suomalainen festivaali on Helsingissä elokuussa järjestettävä Flow Festival. Ainakin Major Lazer (Diplo ja Switch!!) on ilmoittanut MySpacessa esiintyvänsä festareilla. Ensimmäinen osa esiintyjistä julkistetaan virallisesti ensi kuussa.

2 kommenttia:

  1. Aika hyvä festari-infopaketti:)

    Toi Hurricane tuntuis sillä tavalla houkuttelevimmalta itsestä, kun se olis kohtuu lähellä ja on aika paljon parempi kuin mitä lähempää löytyy..
    Ja kun Bremen ja Hampuri on vieläpä kumpikin siistejä mestoja. Kelpais!

    VastaaPoista
  2. Jep, sama täällä. Aika kova hinta-/laatusuhde, kun tuolla pienimmälläkin on kovia nimiä ja hinnat on leirintöineen päivineen. Euroopassa on tosi paljon hyviä ja halpoja festareita, jotka menee turhan monelta suomalaiselta ihan täysin ohi.

    VastaaPoista