maanantai 15. kesäkuuta 2009

Provinssirock 2009 osa 1

Vuoden 2009 Provinssirock on takana. En varmaan saa päiviin hahmotettua kunnollista kokonaiskuvaa reissusta, sillä Seinäjoki tuntuu vuosi toisensa jälkeen saavan pääni yhä enemmän pyörälle. Samalla myös sunnuntai- ja maanantaipäivät tuntuvat kauheammilta.

Placebo
Placebo

 Tällä hetkellä tekisi mieleni vannoa, etten lähde enää ikinä minnekään kotoa. Sen toteutumisen estävät kuitenkin jo pelkotilat, joiden ansiosta hyppään ilmaan pienemmistäkin rapsahduksista. Lienee pakko lähteä jonnekin yöksi, sillä olen yksin kotona ilmeisesti vielä päiviä ja viime yö oli kauhein koskaan.

Jaakko & Jay
Jaakko & Jay

Viime yönä näin unta mm. lasten pahoinpitelystä, Michael Jacksonista, pommituksista, epämuodostumista, raiskauksista, pedofiliasta, oikeudenkäynneistä, kavereiden  kuolemasta, petoksista, Extreme Duudsoneista, tukehtumisesta, lipuntarkastajista, jättikokoisista verenhimoisista koirista, elävältä palamisesta, lumimyrskyistä jne. Taisin kuolla ennätyksellisen monta kertaa. Kaikki maailman painajaiset kivassa parin tunnin paketissa.

Olivia Rouge
Olivia Rouge

Viikonloppuna oli kuitenkin nastaa. Näin yllättävän monta bändiä - tuplasti enemmän kuin viime vuonna. Suunnitelmani käydä katsomassa kaikki Jaakko & Jayn keikat kuitenki kariutui aika nopeasti. Lisää Provinssikeräilyä tulee löytymään MySpacesta myöhemmin, mutta ennen sitä on vielä karmaisevan kokoinen sähköposti- ja kommenttivuori kahlattavana läpi.

Loppuun vielä viime vuoden tapaan nolo kaverikuva, jossa on raccauden kipinöintiä ilmassa. Tällä kertaa meitsin puolelta... :""""""-----------DD
Eisaaaatanaaaaa
Mira Shemeikka & Steve Forrest

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti