keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Portugal. the Man

Tiedän, ettei siitä ole kuin kaksi viikkoa, kun viimeksi mainostin Portugal. the Manin keikkoja People Say mp3-linkin yhteydessä, mutta kertaus on opintojen äiti, vai miten se meni. Tänään keskiviikkona, huomenna torstaina ja ylihuomenna perjantaina alaskalaiset kiertävät Helsingin, Turun ja Tampereen. Itse en voisi juuri enemmän innoissani olla, sillä bändi on kuulunut suosikkeihin jo useamman vuoden ajan. Niinpä toivonkin, että edes joku innostuisi tsekkaamaan keikan paasaukseni ansiosta. Kaikilla keikoilla lämppää juuri Fullsteam Recordsille kiinnitetty indie rock -bändi Cosmobile.



Nykyään Equal Vision Recordsille levyttävä yhtye julkaisee siis kuukauden päästä neljännen albuminsa The Satanic Satanist, joka teasereiden perusteella kuulostaa raikkaammalta kuin yhtye koskaan aiemmin. Suurin kokeellisuus vaikuttaa jääneen taka-alalle, ja klippien perusteella uudeksi vertailukohteeksi saattaa nousta viime vuoden indietrendibändi MGMT. Keikalla jenkit kuitenkin tullaan näkemään monipuolisempana. Ainakin kuva muutaman viikon takaisesta settilistasta lupailisi muutamaa uutta biisiä ja muutoin materiaalia kaikilta yhtyeen edellisiltä levyiltä.

24.6. Helsinki, On the Rocks (Liput 8 euroa)
25.6. Turku, Klubi (Liput 9 euroa)
26.6. Tampere, Klubi (Liput 9 euroa)

Lippuja Tampereen tai Turun keikoille voi voittaa Klubin sivuilta.

2 kommenttia:

  1. Whoa, MIKSI luen tän postauksen vasta nyt? Mainion kuuloinen bändi!

    VastaaPoista
  2. Tyypit on tulossa loka/marraskuussa uudestaan Suomeen, luultavasti Tavastialle! Uusintayritys sit!

    VastaaPoista