perjantai 15. kesäkuuta 2012

Ballet School

Kuva: Lina Gruen

Jou! Löyty tällanen yhtye, josta vielä ei tiedä kukaan, mutta pian räjähtää, sanokaa mun sanoneen! Ballet School on juuri lähtenyt ensimmäiselle Brittikiertueelleen, ja lämppäilee ei-yhtään-sen-pienempiä-nimiä-kuin The Rapture ja Bear in Heaven. Poppoon oma musiikki on kuitenkin utuisempaa. Kerrankin tekee mieli verrata ulkkisbändiä suomalaisiin: Ballet School on äänimaailmaltaan kuin On Volcano, mutta meiningiltään lähempänä Eva on the Western Castle Islandia. Nelikko itse luettelee vaikutteikseen mm. Cocteau Twinsin, The Smithsin, Big Starin, My Bloody Valentinen ja Fleetwood Macin.

Berliinissä vaikuttava yhtye sai alkunsa, kun monissa eri projekteissa aiemmin musisoineet irlantilainen laulaja Rosie ja brasilialainen kitaristi Michel tutustuivat toisiinsa. Rytmiryhmäksi pestattiin italialainen Nicolo ja saksalainen Paul. Tuore bändi hämmensi aluksi soittamalla Berliinin metroasemilla, mutta mahtavat biisit ja Rosien ilmiömäinen ilmaisu saivat sanan kulkemaan ja pian metroasemilla oli faneja tungokseksi asti.

Tuore sinkku All Things Return at Night on hurmaava sekoitus kahvipulssia, animea ja 90-lukua. Vokalisti Rosie Blairin laulutyyli on hetkittäin ärsyttävä, mutta myös yksi bändin jujuista. Kappale on äärimmäisen koukuttava, soundit ovat viimeisen päälle kunnossa (kiitos Kaiku Studios) ja kitaranäppäilyt tarpeeksi kirpeät, että blogihuomio on taattu.

Tsiigaa eilen julkaistu bändin ensimmäinen virallinen musavideo alta. Videon on tehnyt Cathal O'Brien.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti