maanantai 12. syyskuuta 2011

PopLifen avajaishulabaloot

Viime perjantaina pyörähdin Tavastialla, koska siellä starttasi uusi perjantaiklubi PopLife 22 vuotta täyttäneelle altsumusasta pitävälle tanssikansalle. Tiedote kertoi viikottaisen klubin toimivan Lauantaidiskon tapaan, mutta omaa kokemustani en voi siihen verrata, koska Lauantaidiskossa en ole koskaan poikennut. Ovet PopLifeen aukeavat joka perjantai (keikan jälkeen) klo 23:30 ja bailata saa neljään asti. Liput alkaen 6 € ja dj-vieraat vaihtelevat.

Kuulopuheiden perusteella lauantaisin Tavastialla joraa paljon justjajust 18-vuotiaita. Perjantaina tunnelma oli omasta mielestäni päinvastainen ja tunsin itseni nuoreksi. Vessassa joku tosin huusi kovaan ääneen klubin olevan "vitun teinihelvetti", joten mielipiteitä tuntuu olleen monia...

Jengiä tanssilattialla oli koko ajan jonkin verran. Se ei ollut tukossa muttei tyhjäkään. Ulkona jonoa riitti pitkään, mutta lähtiessäni aamuyöllä kahdelta kukaan ei ollut enää hinkumassa sisään. Missään vaiheessa sisällä en huomannut varsinaisesti väen lisääntyvän, joten vieraiden vaihtuvuus lienee ollut suurta. En tosin tiedä, mitä tapahtui kahden jälkeen.

Fiilikset klubista jäivät hieman ristiriitaiseksi. En pettynyt, mutten liiemmin innostunutkaan. Joidenkin tiskijukkien kohdalla variaatio kappaleissa jäi ehkä vähän turhan pieneksi. Vaikka tarkoituksena olikin soittaa indierokkia ynnä muuta altsumusaa useammalta vuosikymmeneltä, olisin toivonut kuulevani enemmän vuoden 2011 musiikkia. Ehkä varmat valinnat voi pistää alkujännityksen piikkiin?

Joka tapauksessa PopLife on erittäin tervetullut perjantai-illan lisä klubitarjontaan. Aion antaa perjantaidiskolle uuden mahdollisuuden, ehkä jo tällä viikolla, kun musiikista ovat vastuussa dj:t Erkko, Johannes Kostaja ja Mini.

Facebookhttp://www.facebook.com/PopLifeHelsinki
wwwhttp://www.poplife.fi/

Mm. seuraavat kappaleet kuultiin:

Sheila & B. Devotion - Spacer

Sheila & B Devotion - Spacer by guy-paul

The Smiths - Bigmouth Strikes Again


Lykke Li - I Follow Rivers (The Magician Remix)

Lykke Li - I Follow Rivers (The Magician Remix) by AceVideos

Plastic Bertrand - Ca Plane Pour Moi


LCD Soundsystem - North American Scum


3 kommenttia:

  1. Kiva kuulla etten oo yksin kokemukseni kanssa!

    VastaaPoista
  2. Samoilla linjoilla on munkin ajatukset! Varmasti tonne tulee mentyä, mutta luulen että on fiksua tsekata muutamakin eri DJ oikeanlaisen kuvan saamiseksi (+ ehkä joku niistä nappaisi avajaisjukkia paremmin). Mäkin kaipasin ihan uutta indiehässäkkää, mutta toisaalta niistä joita soitettiin ennen sitä kello kahta, innostuin eniten kuitenkin niistä alun varmoista valinnoista.. Pulp, Smiths ja JD.

    VastaaPoista