Crystal Castlesin toinen Crystal Castles

Crystal Castlesin toinen levy on nimetty täsmälleen samalla tavalla kuin ensimmäinen. Crystal Castlesin molemmat levyt ovat siis self-titled - nimettömiä tai bändin mukaan nimettyjä, ihan kuinka asian haluaa nähdä. Maalaisjärjellä kuuntelija voi nimetä sen vaikka Crystal Castles II:ksi, ja välttää ongelmat musiikkikirjaston järjestyksessä, mutta silti mietityttää, millaisia sekaannuksia kaksi samannimistä levyä voivat aiheuttaa. Sehän tästä vielä puuttuisi, jos kannetkin olisivat samanlaiset.

Uusi kansi siis näyttää tältä

Juuri tällaisista syistä en odottanut toista albumia kovinkaan innolla. Crystal Castles oli alkanut ärsyttää jo aiemmin pikkujuttujen takia. Debyyttilevy oli hyvä, mutta uusien biisien vähäisyys ärsytti, sillä lähes kaikkihan oli julkaistu jo aiemmin ep:illä. Flow'n keikan myöhästyminen epämääräisistä syistä ärsytti. Jopa viime vuoden Pitkä kuuma kesän esitys oli kaikessa huippuudessaan ärsyttävä: musiikki soi virheettömästi, vaikka Alice Glass näytti olevan lavalla ihan koksupäissään, tai sitten esitys vain meni överiksi.

Mutta uusi Crystal Castles, se kakkosalbumi, on ärsyttävän hyvä. CCII oli määrä julkaista kesäkuussa, mutta se päätyikin Internetiin viime viikolla. Kuten debyytin kanssa, julkaisua aikaistettiin. Digitaalinen versio on ostettavissa tästä päivästä alkaen, ja fyysinen levy tulee kauppoihin kuukauden päästä.

CCII yllätti ainakin minut loistavuudellaan. Crystal Castles on uudistanut soundiaan sopivasti, ja huudon ja melskeen määrää on vähennetty, vaikka sitäkin löytyy. Kokonaisuutena soundimaailma on muuttunut puhtaampaan suuntaan, ja sen voisi kuvitella soivan isoilla teknoareenoilla. Esimerkiksi ensimmäinen sinkkulohkaisu Celestica kuulostaa kauniilta - adjektiivi, jota en olisi aiemmin liittänyt kaksikkoon.

Koko levy on itseasiassa hyvinkin miellyttävä, ja suorastaan huutaa uudelleen pyöräytystä heti perään. Biiseistä eniten miellyttää Baptism, joka saattaa hyvinkin olla yksi tämän vuoden lempikappaleistani. Ainoa ärsyttävä raita on sitä seuraava Year of Silence, jossa on oudosti sämplätty Sigur Rósin Inni mer syngur vitleysinguria. Yleensä taitaa mennä päinvastoin, mutta mitä enemmän Year of Silencea kuuntelen, sitä vähemmän Jónsin äännehdintä biisiin sopii. Kuitenkin yksi skippaus koko levyllä on hyvä saavutus, ja levy on ehdoton pakkohankinta myös levyhyllyyn.

Sitten päivän biisin pariin...

Day 03 - A song that makes you happy



Tämä ei ole vitsi. Sealin Kiss from a Rose on maailman paras viimeinen hidas. Tähän biisin liittyy paljon muistoja muutamalta viimeiseltä vuodelta. Seal on ilostuttavan hyvä tulkitsija, ja noh, biisi puhukoon puolestaan. Vaikka kuinka olisi suru puserossa, ei tämän biisin aikana voi mököttää.