tiistai 10. marraskuuta 2009

Them Crooked Vultures ym.

Jos nyt kirjoittaisin esittelytekstin Grizzly Bearista tai Wilcosta peruuntuisiko sekin keikka? En kuitenkaan nyt ota sitä riskiä, sillä kaikkien pitäisi muutenkin nämä kaksi bändiä jo tietää. Vituttaa. Jos lähden kaupunkilomalle, valitsen kohteeni keikkojen perusteella, ja nyt lomastani vapautui jo toinen peräkkäinen ilta. Nyt varmaan jo manaan loppumatkanikin, mutta olisin toivonut mieluummin vaikka Wilcon peruuntumista, sillä vaihtoehtoja keikalle olisi ollut yllinkyllin. White Liesille ja Darker My Lovelle ei yllättäen ole mitään kiinnostavaa.



En siedä vastoinkäymisiä, ja tää tuntuu nyt jopa liioitellun paskalta, aivan kuin koko reissu olisi pilalla. Ehdin innostua liikaa Darker My Lovesta. Tällä hetkellä tuntuu, että ainoa viikonlopun pelastaja voisi olla Side with the Seeds livenä, mistä osaan sanoa jo nyt ettei tämä tule toteutumaan. Tää on niin tätä ja tälle ei mitään voi. Peruuntumisia tapahtuu. Sikainfluenssa ilmeisesti sairastuttanut esiintyjiä tai jotain, ja onhan se hyvä ettei tulla paikalle meitsii tartuttaan, koska ei oo vielä rokotukseen tarjottu mahdollisuutta. Onneksi tästä päivästä löytyy vähän iloakin. Nimittäin...







































Them Crooked Vulturesin levyn voi nyt kuunnella Youtubesta! Last.fm:stä bongatut kommentit ovat olleet vain ja ainoastaan ylistäviä, enkä voi yhden kuuntelun perusteella sanoa olevani pettynyt minäkään. Led Zeppelin/ Foo Fighters/ Queens of the Stone Age -superkokoonpanon materiaali ei sinänsä yllätä, vaan kuulostaa juuri siltä kuin voi odottaa ja toivoa. Ja silti vieläkin paremmalta. Kerrankin onnistunut superkokoonpano.

Kuuntele täällä: http://www.youtube.com/user/themcrookedvultures tai täällä: http://www.themcrookedvultures.com/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti