torstai 15. marraskuuta 2012

Pidä varas: All Night Prescriptions

Tämä otos kuvaa hyvin All Night Prescriptionsin musiikkia.
Melua, raivoa, pedaalijunnausta, kitaranhakkausta, ajoittaista helinää, rumpujenhakkausta, bassonhakkausta, hakkausta, tykitystä, rännitystä, pillereidenpopsintaa, punkkia, ei-aaltoa, väkivaltaa, psykedeliaa, pimeyttä.





All Night Prescriptions on jännä bändi. Soundcloudista löytyy neljä oudosti nimettyä instrumentaalista biisiä, joita kuunnellessa tulee olo kuin olisi löytänyt new yorkilaiselta kirpparilta sattumalta vuonna 1987 räkäisesti nauhoitetun omakustanne-C-kassun, jonka kannessa on tussattuna SHIT. Mitään muuta infoa kuin bändin nimi ei olisi, paitsi että kaveri muisteli sen joskus lämpänneen jotain punk-bändiä CBGB's:llä mutta oli liian sekaisin että muistaisi musasta tai illasta mitään.

Sama fiilis jatkuu internetissä. All Night Prescriptions taitaa olla helsinkiläinen bändi, sillä se on todistettavasti vetänyt Helsingissä keikan. Suurin piirtein kaikki muu jääkin mysteeriksi - ja ehkä hyvä niin!

Se on ainakin helppo sanoa, että yhtyeen henkinen koti voisi olla 80-luvun SST Records. Alkuaikojen Sonic Youthia, post-punkia, noisea ja klassista HC-vaikutetta on havaittavissa.
Anatoli/wake up please? (reh-snippet,without vox) kuulostaa ehkä jopa liian paljon My Bloody Valentinelta, mutta näin ollen luonnollisesti helvetin hyvältä. Judge for yourself!



Tärkein pointti All Night Prescriptionsissa on, että sillä on todella hyvä nimi ja että kaikki nää biisit kuulostaa ihan älyttömän hyviltä. Esitänkin nyt All Earsin arvovallalla bändille toivomuksen räkäisesti nauhoitetusta C-kassusta mahdollisimman pian. Mikäli sellainen jo on, mistä sen saa?

All Night Prescriptions Facebookissa.

Lopuksi vielä yhtyeen vanhin soundcloud-postaus, joka on myös omasta mielestäni tykein:

1 kommentti: