torstai 17. joulukuuta 2009

Prince of Assyria

En voi enää sivuuttaa tätä ruotsalaista tunnelmoijaa, josta Stupido lähettelee koko ajan sähköposteja. Suunnitelmiini kuuluikin käydä tarkastamassa Prince of Assyria eilen Stupidon liikkeessä, mutta harmikseni Tampereen visiittini venyikin yhdestä illasta muutamiksi päiviksi. Virheen tosin pääsee korjaamaan ensi vuonna, kun Prince of Assyria heittää keikan Tavastialla 12. helmikuuta (ellei sitten ole sattumalta menossa juuri silloin megabileisiin Freda 51:een ).

Ruotsissa vaikuttava bagdadilaissyntyinen Ninos Dankha esittää herkkiä akustisia kitaraballadeja. José González-vertauksia on satanut Dankhan niskaan, mutta vain osittain aiheesta. Jos González iskee, luultavasti myös Dankha miellyttää, mutta ainakin syvän lauluaäänensä puolesta mies muistuttaa enemmän The Nationalin Matt Berningeria. Koska yksi mies ei voi kuulostaa samalta kuin viiden hengen bändi, kappaleet kuulostavat The Nationalia enemmän muilta laulaja-lauluntekijöiltä, kuten vaikkapa Leonard Cohenilta. Toisaalta käheän tunnelmalliset biisit voisivat upota myös Nick Cave -faneille.



Dankhan debyytti Missing Note on kieltämättä niin mallikelpoinen esikoisalbumi, että on se pistettävä ostoslistalle. Sen verran surusävyisestä musiikista on kyse, etten voi kuvitella kuuntelevani Missing Notea enää kesällä. Se ei toisaalta haittaa, sillä Tampereen keskustassa ei ole vielä edes lunta maassa, joten eiköhän talvea ole vielä aivan tarpeeksi jäljellä Prince of Assyria -fiilistelyyn.



Spotify: Prince of Assyria
MySpace: myspace.com/princeofassyria

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti