tiistai 29. joulukuuta 2009

Freelance Whales


New Yorkin Queensista kotoisin oleva Freelance Whales on toinen ensi vuoden kannalta kiinnostava yhtye. Debyyttialbumi Weathervanes on jo saatavilla digitaalisena, mutta kaupoista se löytyy vasta maaliskuun puolivälin jälkeen. Kaksi vuotta sitten perustetun folk-porukan soundi kuulostaa miellyttävältä, vaikkei vielä täysin omalta. Päällimmäisenä tulee mieleen yhdistelmä Sufjan Stevensistä ja Arcade Firesta. Voimakkaat Stevens-mielleyhtymät eivät ole vain banjon vika, vaan vokalisti Judah Dadonen ääni lähentelee välillä ärsyttävänkin paljon Stevensin omaleimaista ja hentoa ilmaisua. Biisit viestittävät, että myös kanadalaista indie rockia on kuunneltu laajemmaltikin, eikä Broken Social Sceneen vertaaminenkaan liene harhaanjohtavaa.

Jos ensimmäisen albumin kohdalla nuoren bändin oma tyyli on vielä hukassa, ei se ole hengenvaarallista. Kaikista eniten kokonaisuus kaipaisi munaa. Vaikka kiitettäviä poppikappaleita tarjoillaankin paljon, levyä ei jaksa pyöräyttää montaa kertaa peräkkäin sen voimakkaan nössöyden vuoksi. Fanfarlon kanssa viime aikoina kiertänyt bändi säväytti kuitenkin siinä määrin, että päätyi seurauslistalle. Huonompiakin hype-debyyttejä  on tänä vuonna kuultu - enkä muuten tiedä, onko tämän bändin ympärillä jo hypeä, mutta potentiaalia siihen löytyy.







MySpace: http://www.myspace.com/freelancewhales
www: http://www.freelancewhales.com/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti