maanantai 29. joulukuuta 2008

Kohokohdat 2008

Toivottavasti kaikilla meni joulu hienosti. Venezuela oli melkoisen isolla kohtuudella kiehtovin maa, jossa oon vieraillut. Matka meni hienosti, jos kohtuuttoman dramaattista lähtöä ei lasketa. Myöhästyin lentokenttäbussista, koska iPodini poisti kaikki musiikit sisuksistaan puoli tuntia ennen lähtöä, ja yritin hoitaa tilannetta kuntoon liian pitkään. Miltei sata euroa taksimatkasta pulitettuani ehdin kuitenkin koneeseen, vaikka musiikit jäivätkin Suomeen. Matkan luonne muuttui kerta heitolla, enkä ehtinyt viimeistellä parhaiden julkaisujen listaani, joten aloitetaan arki toisenlaisella listalla.

Vuosi 2008 on tuntunut monin tavoin parhaalta vuodelta sekä musiikin saralla että muutenkin. Viime vuoden lopulla sanoin aivan samoja asioita, mutta jokin tästä vuodesta teki vielä ikimuistoisemman. Tässä seitsemän kuluneen vuoden musiikkia sivuavaa asiaa, jotka vaikuttivat elämääni eniten. Te lukijat olette vähän ujostelleet kommenteissa, joten olisi kiva kuulla, millaisia kohokohtia muilla on tänä vuonna ollut. En siis pane pahakseni, jos joku uskaltautuu kirjoittamaan rivin tai muutaman kommenttiosioon!

1. Radioheadin keikka Roskildessa
Kolmas kerta toden sanoo. Jos kaksi aiemmin nähtyä keikkaa olivat johtaneet minut harhauskoon siitä, että Radiohead olisi huono live-bändi, tämä keikka miltei käänsi minut uskoon. Radiohead on toki ollut 1/3 elämästäni ehdoton lempibändini, mutta viime vuosina olen fanittanut vähemmän, ja odottelin keikkaa jalat maassa. Maanpinta jäi kauas alas kuitenkin nopeaa brittien astuttua lavalle.
Muistan miettineeni useaan otteeseen hiljaa itsekseni, ettei mikään maallinen asia voi olla näin kaunista, täydellistä, virheetöntä. Välispiikkien puuttuminen sopi tunnelmaan, ja kun joku joskus jotain vähäsanaisesti tokaisi, sekin sopi kokonaisuuteen. Settilista oli heti alusta alkaen täydellistä tykitystä. Ennen keikkaa kertasimme ystäväni Pablon kanssa molempien tärkeimmät toivekappaleet, ja kuinka ollakaan, keikan aluksi kuulimme kaikki listaamamme.
Yleisö kunnoitti hiljaa bändiä, ja kaikki ympärilläni lavaa tapittaneet henkilöt tuntuivat olevan samanlaisessa transsissa kuin minäkin. Keikan päättänyt piiiitkään kestänyt Karma Police -laulatus jäi tämän vuoden kaikkein siisteimmäksi jutuksi. Festarikansa lauloikin kappaletta yhteislauluna bändin poistuttua lavalta vielä pitkään, jopa leirintään siirtymisen jälkeenkin.

Radiohead

2. MySpace Suomi
Olin tänäkin vuonna jättämässä Provinssia tylysti väliin, vaikka alkuvuodesta varmistettu Foo Fighters sijoittuikin kärkeen "pakko nähdä livenä" -listallani. Vasta Justice sai harkitsemaan todella lipun ostoa, mutta muun tarjonnan ollessa edelleen heikohkoa lipun hintaan ja omaan varattomuuteeni nähden, jäi piletti ostamatta ennen kuin ne loppuivat. MySpace Suomi kuitenkin pelasti kesäni, ja muutti merkitsevästi elämääni muutenkin. Sivusto mainosti osallistuvansa Live in Nordics -tapahtumasarjaan, ja pestaisi kolmelle suomalaiselle festarille bloggareita raportoimaan tunnelmia.
Aiemmin harrastelin tämän samaisen blogin pitoa vain omaksi ilokseni - ilman että kukaan oikeastaan edes tiesi tämän olemassa olosta. Heitin linkin kuitenkin festivaalibloggaajahakemukseni loppuun, ja myöhemmin minulle paljastettiin, että olin juurikin siitä syystä valittu ensimmäisenä pestiin. Tämä taas innoitti aktiivisempaan bloggaamiseen ja siihen, että pistin linkkejä jonnekin esillekin.
MySpace Suomi toimi Provinssirockissa hienosti sekä meidän bloggaajien että normaalin festivaaliyleisön näkökulmasta. Leirinnässä tarjottiin ilmaista aamiaista nopeimmille, järjestettiin akustisia keikkoja, jaettiin kultalevyt, vaihdettiin t-paitoja ja kangaskasseja täysiin roskapusseihin, soitettiin levareita ja ylläpidettiin hyvää henkeä.
Provinssirockin jälkeenkin MySpace Suomi on viikoittain järjestänyt hienoja kilpailuita, joissa on ollut palkintona keikkalippuja, levyjä yms. Viikon artistit ja ilmaiset levyjen ennakkokuuntelut ovat noudattaneet hyvää linjaa, ja joukkoon on mahtunut sekä kaupallisempia että itsenäisempiä hienoja bändejä ja artisteja. Provinssirockin lisäksi MSS sponssasi minut kilpailujen kautta Propagandhin ja Raised Fistin keikoille sekä Mambo Nordicon Tampereen pysähdykselle. Myös parin viikon takainen XXXChangen keikka Redrumissa olisi hoitunut tätä kautta, mutta sattuneesta syystä jouduin värväämään ystävän tilalleni. I love MySpace.

Kuohujuomalla MySpace Suomen porukan + Antin kanssa Provinssissa.

3. Justice
Edelliseen liittyen MySpace Suomi järjesti minulle, bloggaaja-toverilleni Antille sekä muutamalle satunnaiselle tytölle mahdollisuuden tavata Justice. Tytöt pääsivät mukaan siten, että esiintymispäivän aamuna MySpacen leirissä kyseltiin, mitä bändiä kukin odotti eniten. Ensimmäiset Justicen vastanneet pääsivät mukaan. Liekö lyhyt varoitusaika ollut syynä tyttöjen hiljaisuuteen itse tapaamistilanteessa... Ainakin jälkeenpäin ajatellen allekirjoittanut höpötti koko parituntisen tapaamisen ajan kaikkea niin päätöntä, että olisi hyvä, kun joku olisi välillä keskeyttänyt. Antti ja MySpacen edustaja Simo onneksi esittivät väliin hyviä kommentteja ja kysymyksiä, joten kiitokset heille.
Bändi oli hauska ja mukava sekä puhui parempaa englantia kuin YouTuben perusteella ennakkoon odotin. Reippaat kaksi tuntia vierähtivät kuin siivillä ilman yhtään epämukavaa hetkeä. Muistelen yhteistä juttutuokiotamme päivittäin. Etenkin Xavier de Rosnay jätti minuun lähtemättömän vaikutuksen.
Illan keikkahan tuntui tämän jälkeen seitsemänneltä taivaalta. Se oli parasta, mitä olen Suomessa festivaaleilla nähnyt, ikinä. Ainakin jos jätetään laskuista pois eräs bändi, josta puhun seuraavassa.

Me at work...
Bloggaaja työssään... (Kuva: Simo Vassinen)

4. The Mars Volta

Mahtava neljäs studioalbumi The Bedlam in Goliath vuosi Internettiin heti vuoden alkajaisiksi ja julkaistiin virallisesti tammikuun lopussa. Kesällä markkinoille saatiin myös ainutlaatuisen hieno vinyyliversio teemalevystä. Bändi poikkesti helmikuussa myös Skandinaviassa, ja olin Tukholmassa tarkastamassa 2008 vuoden live-kunnon. Se oli edelleen mahtava. Fanit kuvailivat keikkaa ainutlaatuisen hulluksi, vaikka myöhemmin kävikin ilmi, että samankaltainen symbaalien heittely ja hämähäkkimiesmäinen verhoissa kiipeily jatkui Ruotsin jälkeen myös muualla Euroopassa. En kuitenkaan ole kuullut, että vokalisti Cedric heittäytyisi usein rosvoksi yleisössä. Settilista oli parempi kuin olin uskaltanut edes toivoa, ja rakkauteni näitä progeherroja kohtaan syveni vain entisestään. Kirkkaasti vuoden kuunnelluin yhtye.

Cirkus (Kuva: Marco Gustafsson)

5. Klaxons Tallinnassa
Kolme tuntuu olevan tämän vuoden onnenluku, sillä Klaxonskin todisti kykynsä vasta kolmannella näkemälläni keikalla. Yllättävintä ja hienointa keikassa oli kuitenkin se, että katselin sitä Tallinnassa. Tallinnassa?! Jotenkin huvittavaa, että bändi esiintyi siellä, sillä oletukseni oli, ettei Viroon koskaan eksy mitään kovinkaan siistejä bändejä. Edelleenkin ihmettelen sitä, ettei bändi tullut samantien lahden toiselle puolelle, sillä Tallinnan keikkapaikka oli pienempi kuin vaikkapa Tavastia, eikä lippujenkaan hinta pahimmasta päästä ollut (25/35 e).
Uudet biisit kuulostivat kivoilta, vanhat kappaleet rullasivat totuttuun tapaan ja tunnelma oli katossa alusta loppuun. Viime vuonna Roskilden nu rave -pitissä oli kaoottinen ja jopa hengenvaarallinen tunnelma, vuosi sitten Dublinissa menoa ei juurikaan ollut, ja onneksi nyt Tallinnassa meininki oli juuri sopivasti siltä väliltä.
Illan kruunasi koko yhtyeeseen törmääminen myöhemmin vanhan kaupungin yössä. Britit olivat äärimmäisen mukavia, arvostivat Suomesta paikalle saapuneita faneja, ja lupasivatkin tulla täälläkin keikan heittämään heti seuraavassa mahdollisessa tilanteessa. Ei ole siis ainakaan bändin vastahakoisuudesta kyse keikan puute, joten toivottavasti joku suomalainen keikkajärjestäjä on valppaana, kun Klaxons ottaa keikkatarjouksia vastaan tulevalle keväälle! Kakkosalbumihan tupsahtaa huhujen mukaan ulos jo alkuvuodesta.

Klaxons Jamie Reynolds

6. Fullsteam Agency
Vuodesta 2003 Fullsteam Family on parantanut elämänlaatuani aina kasvavissa määrin. Aluksi Fullsteam Records vaikutti päivieni kulkuun levyillä, mutta nykyään hurraan enemmänkin Fullsteam Agencyn Suomeen tuomia esiintyjiä. Kolmatta kertaa järjestetty Pitkä kuuma kesä -tapahtumasarja oli tänäkin vuonna laadukas, vaikka en matkustelun ja töiden takia päässytkään läheskään kaikille kiinnostaville keikoille. Myös syksyllä Suomessa kävi monia hienoja artisteja ja bändejä.

Vuodelta 2008 lähtee Fullsteamille kiitokset mm. seuraavien bändien keikoista: Interpol, Sigur Rós, Converge, Mogwai, The National, Ozric Tentacles, Roísín Murphy, Bonnie 'Prince' Billy, José González, Cut Copy, Anti-Flag, Common, Tiger Army, Flogging Molly, Why?, Kings of Convenience, Joan as Police Woman, DJ Krush, Venetian Snares, Cunninlynguists, Juiceboxxx, Atmosphere, Saul Williams, Dälek, Propagandhi, Comeback Kid, Cult of Luna, Veto, Heavy Trash, Opeth, Client, Strike Anywhere, Einstürzende Neubauten, Boris, Municipal Waste, Raised Fist, Kaizers, Orchestra, Blonde Redhead, Spiritualized, Agnostic Front, The Haunted, Streetlight Manifesto, Reel Big Fish, Terror, HEALTH, Boys Noize, Buck 65, Low, The Sounds, Millencolin, Lagwagon, Billy Talent, Aiden, No Use for a Name, Yacht, Sparks, Xiu Xiu, Liars, Black Dice, No Age, Die! Die! Die!, DJ Mehdi, Wolf Parade, Handsome Furs, Atlas Sound, Fuck Buttons, Thee Silver Mt. Zion, Apse, Path of No Return, Mad Caddies, Mad Sin, Mondo Cane (w/ Mike Patton) ja lista jatkuu...

Ensi vuodelle on luvattu jo mm. Antony and the Johnsonsia, Sebastién Telliériä, Division of Laura Lee:ta, The Notwistia, Protest the Heroa sekä lisää Ladytronia ja Anti-Flagia. Uusia levyjä pamahtaa mm. Callistolta, Damn Seagullsilta ja Rubikilta.

7. Dubstepin rantautuminen Tampereelle
Vaikka dubstep tuntuukin vielä Tampereella olevan aika lapsen kengissä, saatiin tänä vuonna kotikaupunkiinikin vierailulle muutamat kovat ulkomaiset genren edustajat. Digital Mystikz heitti keikkaa Klubilla kahdessa eri osassa, ku ensin tammikuussa vierailulla kävi Mala, ja myöhemmin manSEDANsessa Coki. Edustusta löytyi myös keväällä Yo-talolta, kesällä Grillin'-festivaaleilta, ja nyt menneenä viikonloppuna järjestettiin Suburban Basher -iltamat Klubilla. Klubi onkin osoittautunut hyväksi esiintymisareenaksi kehoa läpäiseville bassoille, joten kehotan kaikkia täälläpäin pyöriviä tsekkaamaan tanssit! Lauantaina jengiä oli valunut paikalle yllättävänkin paljon, ja tanssilattia oli sen verran ahtaana, että uskoisin kemuja löytyvän jatkossa useamminkin.

Toivottavasti ensi vuodesta tulee edes puolet niin hyvä kuin tästä, koska jo silloin asiat olisivat hienosti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti