maanantai 16. tammikuuta 2012

Viime viikon kotimaiset julkaisut TOP 2 (muita en oo kuunnellut)

Menen suoraan asiaan. Haluaisin, että pistät soimaan muutaman tuoreen suomalaisen levyn. Sanon tämän äkkiä, nopeasti ja vikkelään ennen kuin alan väsätä jotain omaa "tarkkaile näitä potentiaalisia tulevaisuuden suomalaisia vientitoivoja vuonna 2012 TOP sata" -listaa, koska noita kesken jääneitä luonnoksia löytyy mun pöytälaatikosta kymmenittäin. Tarttisin jonkun henkilökohtaisen assarin, joka muistuttais mua päivittäin etten saa aloittaa liian kunnianhimoisia projekteja, koska ne jää aina kesken.

Sittenkin vasta toisessa kappaleessa asiaan. Kotimainen tuore levy numero uno on Black Twigin loistava ja odotettu debyytti Paper Trees. Tämän hetken kuumimman suomalaisen levy-yhtiön Solitin viime viikolla julkaisema albumi on pysynyt ilmestymisestään asti soitossa tasaisen varmasti ja todistanut herkullisuutensa mitä erilaisemmissa tilanteissa. Harvemmin levyt kolahtelee ensimmäisellä kuuntelukerralla yhtä voimakkaasti kuin tämä albumii, mutta siitäkin huolimatta Paper Trees on jaksanut kasvaa soitto soitolta.
Paper Trees on erinomaisen hyvä hiihtämislevy! Multitaskauksen nimeen vannovana otin kuvan samalla kuin hiihdin ja kuuntelin kyseistä albumia. En muuten kyennyt liian hyvän suksimismusan vuoksi lopettamaan hiihtämistä ennen kuin oli pakko, koska tuli pimeää ja lihakset alkoivat tutista. Neljä tuntii vierähti iloisesti! Kokeilkaa omalla vastuulla!

Heti oli selvää, että kokonaisuus on ainakin yhtä loistava kuin 2010 julkaistu Swans Et Tea ep, mutta tällä kertaa hittejäkin nousi esiin välittömästi, kun Death Scene ja Kouvola (Slow) (lemppari edelleen!!) oli pakko kuunnella pariin kertaan ennen seuraavaa kokonaista pyöräytystä. Sitten löytyi All Your Times, You Are Summer Wind ja entinen live-suosikki Antichrist. Nyt levy kaikuu kajareista iloisesti alusta loppuun kerrallaan ja muistan jo melkein kappaleiden nimetkin, mikä on ainakin meikämannelle merkki siitä että todella tykkään. Toinen levy, jonka kappaleet muistan on Spice Girlsin Spice.





Olen muuten nähnyt tänä vuonna vasta yhden bändin livenä, ja se oli Black Twig omissa levynjulkkareissaan Kuudennella linjalla! Lavatouhutkin hoituvat niiltä kerta kerralta paremmin. Menkää siis ihmeessä katsomaan jonnekin, ja lukekaa myös mitä kirjotin noista kolleista lokakuussa 2010. Posi-fiilarit ovat kuluneen 15 kuukauden aikana pelkästään vahvistuneet! Levy ostoskoriin hep!!

Facebookhttps://www.facebook.com/blacktwigmusic




Sitten se toinen levy. Sen kohdalla pitää vähän tiivistää, koska tää tuntuu taas lähtevän käsistä. Luulin, että ensi kesänä kymmenen vuotta täyttävän Sydän, Sydämen kulta-ajat olivat jo takana, koska edellinen Usko itseesi -levy jäi vähän valjuksi kokemukseksi. Onneksi olin väärässä!

Myös viime viikolla julkaistun Kapselin aiheuttamat mielikuvat liikkuvat laajoissa sfääreissä. Avausraita Pienen pieni piste ja sen wa'au wa a a au -hokemat tuovat joko aiheellisesti tai aiheettomasti mieleen Beyoncén Single Ladiesin, kun taas levyn päätösraita Viimeinen aamu liikkuu niin Twin Peaks -äänimaisemissa että tekee mieli siirtyä tv:n ääreen. Wo'ou-huohotukset sopivat paremmin maailman seksikkäimmän naisen suuhun, mutta levyn päättäjä sen sijaan on Sydäreitä parhaimmillaan. Myös Skorpionin vuosi ja Ducato nousevat edukseen. Puolivälissä on vielä sulateltavaa. Mitään mullistavaa Kapselilla ei tapahdu. Vihamiehet eivät tällä käänny rakastajiksi tai toisin päin, mutta ilahduttavan onnistunut tämä <3, <3 -paluulevy on!

SpotifySydän, sydän – Kapseli

Nyt kun täydellinen hiihtosoundtrack on löydetty, lähden testaamaan mikä toimii luistellessa! Heissulivei!

Ps. Urheilumusaan löyhästi liittyen: haluun vielä joskus opetella frontside ollien ja kuunnella sitten tätä:

2 kommenttia:

  1. Ainii, tekijäpointsit Robsun biisiin on musta niin oleelliset et täs tulee:

    Säv & San: Maki Kolehmainen, Jimi Constantine, Tracy Lipp, Bernard Grobman, Sana Mustonen
    (C) HMC Publishing, Manus
    Sov: Jimi Constantine, Pekko Haimi, Maki Kolehmainen

    VastaaPoista
  2. Kouvola (Slow) on munkin ehdoton lemppari Paper Treesiltä!! Basso <3

    VastaaPoista