torstai 3. helmikuuta 2011

Kysymyksiä ja kuulumisia

Hihhei ja hyvää helmikuuta! Kuten viimeksi mainitsinkin, DocPoint-näytökset veivät viime viikolla. Kävin katsomassa sen "Banksy-dokkarin", Exit Trough the Gift Shopin, ja se oli hulvaton ja paremmin käsikirjoitettu kuin monet arvostetut fiktiiviset leffat, vaikka siis dokkari olikin. Pakko hankkia se videokirjastoon!

Toinen tsekkaus oli We don't care about music anyway, joka kertoi japanilaisesta avant-garde-musaskenestä. Vaikka moni yleisöstä luovutti ja poistui salista kesken näytöksen, meikäläiseen pätkä kolahti. Arvostin, että dokumentti kunnioitti taiteilijoita, kun helpompi ratkaisu olisi ollut mässäillä vielä enemmän poikkeavuuksilla. Vaikka dokkari ei saanutkaan ymmärtämään niitä outolintuja, niin ajatukset risteilivät päässä aktiivisemmin kuin vuosiin. Se jätti paljon kysymyksiä, mutta myös vastasi useisiin, ja katsoisin mielelläni tämänkin pätkän uudestaan. Musiikiksi en silti kutsuisi dokumentoitujen artistien tuotoksia. Performanssitaidekin olisi lähempänä.

Muuhun viikonloppuohjelmaan kuului radiossa piipahtaminen, kun YleX viikonlopussa haluttiin tentata tipattomia ja lihattomia tammikuun viettäjiä. Olikin vinkeetä istua ne kuulokkeet päässä ja höpötellä joutavia. Tykkäsin kokemuksesta tosi paljon ja toivottavasti pääsen joskus uudestaan! Myöhemmin Playgroundissa esiintynyt Foreign Beggarskin oli satatriljoonaa kertaa tykimpi kuin saatoin odottaa. Hiphop-keikaksi meno oli paikoitellen aika hikistä ja hardcorea, ja yleisö yllytettiin muutamaan wall of deathiinkin.

Uusi viikko on lähtenyt käyntiin festaripitoisesti. Vuoden eka mahtava suomalainen festari Jyrock paljasti lisää esiintyjiä, ja pitää taas vakavasti harkita lähtöä, koska listassa on parhaiden suomalaisten (Magenta Skycode, Uusi Fantasia, TV-Resistori, Minä ja Ville Ahonen jne.) lisäksi diskJokke! Roskilde Festival lisäsi ohjelmistoon raskasta musiikkia, mutta mitään megaisaa ei ollut vieläkään luvassa. Primavera Sound sen sijaan saa tänäkin vuonna kaiken muun näyttämään pelkältä vitsiltä. Hävettää, että kehtasinkin aiemmin epäillä ettei mua kiinnostavaa katottavaa riittäisi...

Primavera Sound ja Barcelona siis kutsuvat keväällä ensimmäistä kertaa, ja lähes kaikki matkaan liittyvä on hoidettu. Paljon vastaamattomia kysymyksiä tosin on vielä, ja jos joku siellä ruudun toisella puolella on Primaveran kokenut ja kykenee vastaamaan edes johonkin kysymykseeni niin arvostaisin todella paljon. Missä PayPal-lippuja voi vaihtaa rannekkeeseen ennen festivaalia? Monelta ennakkokonsertti alkaa keskiviikkoiltana? Monelta pitää/ voi mennä jonottamaan audiotoriolle jos on ihan pakko nähdä Sufjan Stevens? Miten auditorion kahden euron priority-liput toimivat ja mistä niitä voi ostaa? Millaisen kameran järjestäjät luokittelevat ammattimaiseksi, eli voinko viedä sisään semi-järkkärin? Onko käytännöissä jotain muuta tärkeää huomioitavaa verrattuna esim. suomalaisiin festareihin? Paljonko maksaa punaviini festarialueella? Ihan mitä tahansa muita vinkkejä Primaveraan tai Barcelonaan liittyen?

Meitsiltä on muuten luvassa viime vuoden tapaan päivitetty Roskilde-infopaketti, mut venailen tässä vielä itekin vähän lisätietoja tulevasta kesästä! Niitä esiintyjiäkään ei ole vielä varmistettu kuin 13 ja tän kaiketi pitäis olla vielä 40v-juhlavuosi!

Jotta muillekin kuin Primavera-konkareille olisi vastattavaa niin tietääkö joku, tapahtuuko Tampereella tulevana viikonloppuna jotain siistiä? Taidenäytteilyitä, klubeja, keikkoja, leffoja, tapahtumia? Ajattelin nääs mennä piipahtaan kotiseudulla.

Palataan niihin musatärppeihin sit myöhemmin, mut uus Bright Eyes on vaan liian hyvää odottamaan. Parin viikon päästä julkaistava The People's Key on ennakkokuunneltavissa kokonaisuudessaan täällä. Parasta tänä vuonna!

8 kommenttia:

  1. huonon viikonlopun valkkasit, koska ei tääl oo mitään

    VastaaPoista
  2. Oot muuten väärässä! Tein vähä researchia ja sunnuntaina näyttäis olevan Joose Keskitalon ilmaiskeikka Vastavirralla.

    Ps. Vinkkejä alkuviikon menoistaki saa pudotella, koska oonkin mansemisu varmaanki keskiviikkoon asti.

    VastaaPoista
  3. en tiedä auditorion priority-lippujen ostopaikoista, mutta ne tarkoittaa ilmeisesti sitä, että sisään pääsee ns. fast lanea, joka ainakin viime vuonna oli todella sujuva. toisen puolen jono oli ainakin ennen owen pallettia ihan helvetillinen.

    bisse maksoi viime vuonna 4€. punaviini siis lienee himpun halvempaa. tärkeää huomioitavaa on juomalippukäytäntö. muuten ei tuu ainakaan nyt mitään hälyttävää mieleen. kerron kyllä, jos keksin.

    VastaaPoista
  4. Oskari, kiitti superisti! Kiva kuulla, et niistä priority-lipuista vois olla jotain hyötyäkin. Voihan olla, et niitä on vaan rajotettu määrä myynnissä nopeimmille ja pitää vähän ettiskellä... Pitää muutenkin pitää peukut pystyssä, koska luin jostain että niitä ei edes ole kaikille auditorion keikoille?

    Juomalippukäytäntö on ihan jees! Sellanen oli tuol Exitissä myös viime vuonna, ja siinä oli ainakin se etu että maasta bongas tasasin väliajoin ilmasia poletteja tarkoittaen parhaimmillaan myös ilmaisia sixpackeja :--D

    VastaaPoista
  5. Sufjanin esiintyminen Auditoriossa on siis varmaa tietoa? Hyvä tietää etukäteen että jonkun sortin kyttäilyä saattaa siis hepun näkeminen vaatia.. ja kaikki keinot siis käytetään kyllä!

    Hauska tietää että on suomalaisia tulossa tuonne ainaskin jonkin verran, meikäläinen saapuu 6 hengen porukassa mestoille, ekaa kertaa festaroiden Göteborgia kauempana. Gunna be a blast!

    VastaaPoista
  6. Tatu, vaikkei se tuolla sivulla vielä luekaan, lehdistötilaisuuden yhteydessä kaiketi sanottiin, että Sufjan esiintyy Auditoriossa sekä torstaina että perjantaina! Eli mahdollisuus nähdä se kahdestikin on olemassa, jos jaksaa kahtena päivänä kyttäillä. Mä en tosin enää oo ihan varma, oisko se reilua mennä molempina kattoon, kun yleisöö varmaan ois neljällekin keikalle. Tai enhän mä kyllä edes tiedä, paljonko toi auditorio vetää.

    Mut joo, meitäkin on lähössä kuusi, ja sitten on vielä pari lisää näitä samankokosia kaveriporukoita, joten Suomi-edustus taitaa olla vahvaa :--)

    VastaaPoista
  7. Paypal-lippuja voi vaihtaa rannekkeeseen siinä festarialueen sisäänkäynnin läheisyydessä (ilmeisesti vasta ekana virallisena festaripäivänä eli torstaina). Siellä on sellasia kojuja joissa lukee jotain tyyliin @desk.

    Oon kahtena viime kerralla käyny primaverassa, mut ei oo kokemusta auditorion konserteista. Vähän kyllä mietityttää, että kuinka kauan joutuu jonottaa sinne sufjanin keikalle. :S

    Pitchfork-lavan alue suljetaan pe ja la illalla sellaseks alueeks mihin voi ostaa ns. yhen illan lippuja (ainaki viime kerroilla oli niin). Festarirannekkeella toki pääsee sinne ja takas sen rajaamisen jälkeenkin, mutta siihen saattaa muodostua vähä ruuhkaa koska ne joutuu aina katsomaan rannekkeet kaikilta jotka menee takasi sinne muualle festarialueelle.

    Pitkät jonot ei välttämättä tarkota siellä ruoka-alueella, että kyseisistä kojuista saa hyvää ruokaa. Ite jonotin viime vuonna kerran jonku yli puol tuntia ja sain jotain texmex-huttua. missasin jonku keikanki siinä samalla :D

    Mut kaikinpuolin parempi ja toimivampi festari ku ykskää suomalainen missä oon käyny.

    VastaaPoista
  8. Kiitti Valtteri infosta! Hyvä saada tietää jostain jonopituuksista ja tosta Pitchfork-lavasta niin saa minimoitua ikävät yllätykset eikä sit sen takia myöhästy keikoilta :--)

    VastaaPoista