keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Katujen Äänet

Vantaalaisten nuorten jätkien vuonna 2010 perustama rokupumppu Katujen Äänet on varmasti tuttu nimi suomalaista punkimpaa musiikkia harrastavalle väestölle. Tätä kirjoittaessa diskografiasta löytyy vuonna 2011 julkaistu yhtyeen nimeä kantava EP, Airiston Punk-levyjen alkuvuodesta julkaisema Terveisiä lähiöön 7" sekä tänä keväänä julkaistu 6-biisinen Koko talvi sodassa, kyllä tytöt ymmärtää -EP.

Astetta passiivis-aggressiivisempaa sodankäyntiä.




Matiaksen (laulu, kitara), Jaakon (basso), Danin (kitara) ja Joonan (rummut) muodostama kvartetti nimeää vaikuttajikseen yhtyeitä kuten Leevi And The Leavings, Suomen Talvisota 1939-1940, Noitalinna Huraa! sekä Kollaa kestää. Edellä mainittujen lisäksi nostaisin uusimman julkaisun perusteella listan jatkeeksi Ratsian, Hassisen koneen ja Se. -bändin.

Koko talvi sodassa, kyllä tytöt ymmärtää -EP on tasalaatuinen ja tyylikäs kokonaispaketti. Omaan korvaan kaksi kappaletta on biisiseitsikosta ylitse muiden. Kauas pois on kaihoisa ja romanttinen Eppu Normaalin mieleen tuova kolmiminuuttinen, jonka vahva kertosäe on melodiakuljetukseltaan extended playn tarttuvinta antia. Mieleen nousee myös hieman Badding. Selvää hittipotentiaalia, hyvä pojat! Nyt tiedän mitä ikävä on vakuuttaa alusta alkaen kekseliäällä kitaratyöskentelyllään ja svengaavalla bassollaan. EP:n mittakaavassa jopa progressiivisiin sfääreihin kohoava pala päättyy kunniakkaaseen kitarasooloiluun. Hyvä biisi tämäkin.



Itse kaipaisin jotakin omaa vielä sanoituspuoleen. Nyt riimiparit kuten "unta / lunta" ja "luulin / kuulin"nostavat lähinnä punan korville. Matiaksen laulu on myös asia, joka herättänee eriäviä mielipiteitä. Välillä kuulostaa nerokkaalta eli Yarilta, mutta toisinaan (joskaan ei onneksi usein) lipsuu hieman Neumannin puolelle. Lisää rohkeutta peliin vaan perkele! Mutta kyllä tässä on tarjolla kaiken kaikkiaan hyvä, persoonallinen ja kehityskelpoinen lauluääni. Revittelykohdille erityiset kaksi peukkua.

Bändin livepreesensiä en ikäväkseni ole vielä kerennyt tarkistaa, mutta Youtube-videoiden perusteella tähän on saatava muutos ja äkkiä. Hienosti soitettu ja sovitettu levykäinen olisi mielestäni kaivannut asteen verran räkäisempää tuotantoa taustalleen eli LISÄÄ KYRPÄÄ!



Katujen Äänet keikalla:

24.11.2012 Vernissa, Vantaa
08.12.2012 Ravintola Pelimanni, Helsinki
15.12.2012 Varjobaari, Tampere

Facebook
: http://www.facebook.com/katujenaanet
Luomustudio: http://www.luomustudio.fi/artistit/katujen-aanet
Youtube: http://www.youtube.com/channel/UCU79mHCnVudOXNvg2CJPGdw

tiistai 30. lokakuuta 2012

Exclusive: Eva on the Western Castle Island - California Shrills

Eva on the Western Castle Island vinyylisoittimella. Photo: Julius Koivistoinen


Sattuipa eräs hyinen maaliskuun perjantai, että tutustuin helsinkiläisen Adams-klubin avajaisbileiden jonossa rumpaliin, joka kertoi soittavansa pirteää indie rockia bändissä, joka oli perustettu edellisenä keväänä. Laitoin yhtyeen oitis tsekkaukseen, ja siitä asti Eva on the Western Castle Island on keikkunut "kirjoita näistä" -muistilistani kärjessä. Nyt on viimein aika nostaa bändi jalustalle tässäkin blogissa, sillä saimme käsiimme yhtyeen uunituoreen musiikkivideon, joka vasta odottaa julkaisuaan. Ennakkonäytös siis vain meillä, wohoo!

Yhtyeen tarina alkoi, kun malesiankiinalainen Eva muutti muutamia vuosia sitten Suomeen. Kotimaassaan ammatikseen laulanut naikkonen tutustui kolmeen kaverukseen, jotka etsivät yhtyeeseensä vokalistia. Eva innostui kundien melodisesta musiikista, joten voimat yhdistettiin. Sittemmin nelikko on julkaissut kolme singleä, joista on voinut lukea sekä suomalaisista että ulkolaisista musiikkiblogeista.  Kun pirteät ja raikkaat melodiat yhdistyvät aasialaisiin vaikutteisiin, lopputulos ei ole animepoppia vaan mielikuvat ovat tähän asti suunnanneet enemmänkin Deerhoofin kaltaisiin kieroutuneisiin pop-maisemiin. Par' aikaa Eva on the Western Castle Island valmistelee debyytti-EP:tään yhteistyössä French Filmsin tuotannostakin vastanneen Valtteri Väänäsen kanssa, ja ensimmäinen maistiainen on kuultavissa alta!

Ennakkonäytökseen saamamme California Shrills on kuitenkin vaikutteitaan perinteisempi hyväntuulinen poppisraita kaikukitaroilla. Vaikka biisi itsessään on tutunkuuloinen indiesävellys, Evan englannin kieli hauskalla aksentilla tuo yhtyeelle uniikin ja tunnistettavan soundin, ja takaa että biisi jää soimaan päähän. Huolella viimeistelty musiikkivideo on tuoretta ja söpöä katsottavaa. Vaikka stop motion –tyyppiset paperiukot onkin jo nähty moniin otteisiin, tähän videoon on löydetty tuore näkövinkkeli! Awesome job!



California Shrills –single julkaistaan huomenna 31.10.2012, ja sen voi ladata yhtyeen Soundcloudista.

In English: We got our hands on the new video and song from Eva on the Western Castle Island! We can really hear the sound of the new producer Valtteri Väänänen (known for his work with French Films) since the song has more indie-ish sound than we expected from EOTWCI. But we love the song and it will be out and available for download tomorrow from their Soundcloud! And also incredible job with the video, which is amazingly done and fresh although we have seen a lot of stop motion videos with paper-cut people. So cute!

Facebook: http://www.facebook.com/EvaontheWesternCastleIsland
Soundcloud: http://soundcloud.com/westerncastleisland
Tumblr: http://evaonthewesterncastleisland.tumblr.com/
Youtube: http://www.youtube.com/WesternCastleIsland

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Pidä varas: Skip Zone



No huhhuh! Tänään All Earsin Suomi-kuukauden arkistojen aarteet -viikolla vuorossa jotain täysin muuta kuin ennen. Nimittäin Skip Zone, kuusihenkinen 2011-vuonna perustettu ja juuri debyytti EP:nsä omakustanteena julkaissut helsinkiläisbändi, joka iski kyllä meikäläiseen kuin salama kirkkaalta taivaalta!

Americanaa, alt-countrya ja 60-luvun tunnelmaa indiemausteilla skulailevan Skip Zonen musiikilliset juuret nousevat suomalaiselle 2010-luvun bändille yllättävän vaivattomasti ja luontevasti Grateful Deadin, Buffalo Springfieldin, Gram Parsonsin ja The Bandin maailmasta (jos 60-luvun kama ei ole vielä tuttua, niin myös Wilco-diggareille Skip Zone on takuuvarmaa kamaa). Minkäänlaista retrorokki-rasitetta ei todellakaan tunnu, vaan musiikin puhdas melodisuus ja tunnelma ovat hunajaa korville EP:n alusta loppuun. Skip Zonen mahtavaa meininkiä leimaavat Maria Pääkkösen ja Pyry Suomalan tyylikkäät duetot ja laulusoundit, taidokas instrumentaatio sekä perinnetietoiset lyriikat, jotka eivät kuitenkaan kompastu kliseisiin.

Melodinen ja kelluva The Bandin mieleen tuova vahva avausbiisi A Bird Who's Flown tempaisee saman tien mukaansa. Aavistuksen "indie-henkisempi" kolmosbiisi Leaving Planet Boredom nappaa viimeistään kuuntelijan pehmeään kitarahelinään ja leikitteleviin mielikuviinsa Belle and Sebastianmaisella kepeydellä. Miles Away on rehtiä countrya pedal steel guitar -soundeineen ja kaihoisine lyriikoineen, I Forgot To Say I Love You puolestaan puhdasta Harvest-ajan Neil Youngia. Nopeatempoinen ja tyylikäs You Are A Moon johdattaa lopetuskappaleeseen It's Going To Be OK, joka on sekin vahvasti The Band-vaikutteinen hengennostattaja kuulohermoja ja aisteja hellivillä kitara- ja urkusooloilla. Aijai että!

The Band nousee Skip Zonen selkeimmäksi vertailukohdaksi, eikä vähiten Pyry Suomalan laulusoundin vuoksi, jota kuunnellessa on mahdoton välttää Levon Helm -mielleyhtymää. Jos jotain kriittistä haluaisi Skip Zonen EP:stä sanoa, tulee mieleen, että 60-luvun esikuviin, kuten Grateful Deadiin verrattuna biisien kokeellisuus ja instrumentaaliset osuudet ovat jääneet hieman puolitiehen ja poppisosaston jalkoihin. Levyn pisin biisi on vain reilut neljä minuuttia. Liekö tämä sitten sitä indie-vaikutetta...?

Vanhana 60-luvun countryn ja psykedeelisen rokin (ja ylipäänsä koko meiningin) erittäin suurena ystävänä en voi kuin iloita Skip Zonen ilmaantumisesta tietoisuuteemme. Kuuden biisin EP on toki vain maistiainen, mutta sellaisenaan aivan mahtava pläjäys! Jatkoa tälle, kiitos!

Skip Zone...
...Facebookissa
...Soundcloudissa
...Spotifyssa

Nyt ota kahvikuppi käteen, valitse ylempää haluamasi musiikinkuuntelualusta, katsele ulos ikkunasta ja anna Skip Zonen mahtavan EP:n tuudittaa itsesi sunnuntaitunnelmiin! Ja muista käydä äänestämässä!

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Pidä varas: Johnny Got It Wrong

Huh, eilen julkaistu Ruger -teksti meni vuorokaudessa koko blogin luetuimmaksi postaukseksi! Täällä liikkuu nyt paljon uusia lukijoita, että terveppä vaan, tervetuloa lukemaan! Meillä on täällä meneillään Suomi-kuukausi, ja tänään esittelyvuorossa on eräs komea parkanolaislähtöinen kolli, joka on soinut viime aikoina meikäläisen stereoissa repeatilla – Ruger Hauerin lisäksi tietysti.

Johnny Got It Wrong eli laulaja-lauluntekijä Teppo Tuomisto tekee musiikkia monipuolisesti, mutta on keskittynyt englanninkieliseen folk-poppikseen. Monipuolisuudessa ei kuitenkaan ole enää kyse suunnanhakemisesta, sillä kompassi osoittaa aina erinomaisuuteen, kun Tuomiston tekemisiä seuraa. Viime vuoden puolella tehty viiden biisin Chasing the Moon EP oli hyvä, muttei kovin omaperäinen. Sävellysten puolesta se jäi nuotiolauluasteelle, vaikka vaahtokarkkeja paistavien tyttöjen pikkuhousut olisivat varmasti kostuneet jo näistäkin kappaleista. Tuomistoa on verrattu mm. Damien Riceen ja Ryan Adamsiin, mutta uunituore Johnny Got It Wrong -ep todistaa ettei vertauksia enää tarvita. Tuomistolle on kehittynyt julkaisujen välissä uniikki lauluääni, joka on helppo tunnistaa – lauloi hän millä kielellä hyvänsä.

Etenkin livenä Tuomiston laaja-alaisuus ja vahva laulutekniikka ällistyttää. Olen nähnyt tänä syksynä Johnny Got It Wrongin kahdesti livenä, ja molemmilla kerroilla lavalla on nähty trubaduuri, joka on elementissään – eli liekeissä. Enemmän kuin Cheek. Bar Loosen keikalla Tuomisto osoitti, että paikoitellen naiselta kuulostava mies voi saada miehetkin itkemään – ja äidit toivomaan Tuomistosta vävykokelasta. (Toim. huom. ei sisällä liioittelua. Eikä oo mun äidistä kyse.) Kulttuuriratikassa satunnaiset matkustajat kurkkivat kiinnostuneina esitystä, eivätkä omat kuulokkeet enää palanneet korville. Sekä englanniksi että suomeksi laulava artisti on myös live-coveroinut Gotyen Somebody That I Used to Know'ta ja The Killersin Mr. Brightsidea muuttaen molemmat kappaleet oikeasti erinomaisiksi.

Mutta syy, miksi Tuomisto päätyi All Earsiin tällä viikolla on se, että nenäni haistaa hittikäryä! Johnny Got It Wrongin Soundcloudiin ilmestyi maanantaina kolme uutta kappaletta, ja yksi niistä saa sydämeni rallattelemaan. Kahdessa muussakaan ei toki ole mitään vikaa (päinvastoin, kiitettävistä sävellyksistä on kyse), mutta jos joku näistä saa Suomessa radiosoittoa se on Hetki aikaa. Biisi on hyväntuulinen ja sydäntäkutkuttavan kaunis suomipop-kappale, jonka sanoituksissa kerrotaan, kuinka kumppani isketään. En epäile toimivuutta.



Käy kattoon:
31.10. Korjaamo, Helsinki (ilmainen)
22.11. Paahtimo, Porvoo
24.11. Telakka, Tampere w/ Suvi Koivu
14.12. O'Connells, Tampere

Facebook: https://www.facebook.com/johnnygotitwrong
Soundcloud: https://soundcloud.com/johnny-got-it-wrong
Twitter: https://twitter.com/johnnygiw
www: http://johnnygotitwrong.com/
YouTube: http://www.youtube.com/johnnygiw

tiistai 23. lokakuuta 2012

Ruger Hauer - Erectus


Viime kuukausina kotimaisia huippulevyjä on putkahdellut esiin enemmän kuin sieniä sateella, vaikka käsittääkseni sienisyksykin on ollut hyvä. Itse en ole metsään ehtinyt. Tällä viikolla julkaistaan kuitenkin levy, jota henkilökohtaisesti olen venaillut varmaan eniten, ja se edustaa ehkä lukijakunnan odotusten vastaisesti suomirap-genreä. Pyhimyksen, Tommishockin ja Paperi T:n muodostama Ruger Hauer julkaisee perjantaina odotetun toisen albuminsa Monsp Recordsin kautta, ja se kantaa nimeä Erectus. Se löytyy Spotifysta jo nyt.

Vaikka Se syvenee syksyllä oli jo freesi tapaus suomirapkentillä, Erectus vie Ruger Hauerin ihan uusiin sfääreihin – kaikilla osa-alueilla. Perinteisemmät räppibiitit ovat jääneet lopullisesti, ja soundit on hyvin vuodessa 2012, mikä johtunee tuottajan vaihdoksesta. Näinä witch housen, synkän future garagen ja altsuhiphopin aikoina levyn äänimaailma on hyvinkin tuore, ajankohtainen, elektroninen ja kaksijakoinen. Levyn toinen puolisko edustaa ilmavampaa avaruusleijailua skweee-vaikutteilla, jollaiseksi voisi kuvitella vaikka Reginan, jos indiepop-yhtye vaihtaisi genreä. Toinen puoli nojaa mustanpuhuviin ja ahdistaviin supersynkkyyksiin.

Lyyrisesti en edes tiedä, mistä aloittaa. Myös – ja etenkin – tällä puolella liikutaan synkissä tunnelmissa. Aiheet ovat raskaita, mutta todellisia: ne kommentoivat yhteiskunnan mätäpaiseita välillä suoraan, välillä rivien välistä. Aihepiireistä kuolema on vahvasti läsnä. Vaikka sanat ovat synkkiä, ne on kuitenkin kerrottu niin kauniilla ja kiehtovalla tavalla, ettei Erectus ahdista lainkaan. Välillä oloa helpotetaan suorimmalla mahdollisella tavalla (vedä ranteet auki ja nauti /kaikki on pian taas ohi/ tää elämä on tappava tauti/ sitä vastaan mä sodin -Musta Oras/ Tommishock), välillä kuolema on läsnä masentuneen Torakan sielunelämän kautta. Viittauksia nykykulttuuriin ja julkisuuden henkilöihin löytyy myös runsaasti.

Ruger Hauer = Paperi T, Pyhimys, Tommishock (Kuva: Heikki Kuula)
11 kappaleen levyltä löytyy ainoastaan muutama keskitason edustus. Yhtään heikkoa raitaa en kyennyt Erectukselta löytämään. Jotkut biisit kuitenkin nousevat ylitse muiden. Niin innostunut olen levystä ollut, että mun olisi helppo kirjoittaa jokaisesta biisistä parin kappaleen arvostelu, mutta jotenkin tuntuu, että tää levykatsaus menee jo muutenkin kilometrimitan yli, joten keskityn nyt vain muutamiin huippukohtiin.

Erectuksen puolivälistä löytyvä Mä haluun kuolla ennen Bonoo on yksi levyn valopilkuista. Kaikkien soolot ovat niin käsittämättömän kovia, että on mahdoton tehtävä päättää, kenen verse voisi olla vahvin. Muutenkin levy on tällä saralla tasaisen tiukka, ja tuntuu että kolmikko pistää vuoronperään toisiaan paremmaksi. Bono-biisistä päähän jää soimaan kuitenkin tajuton kertsi: "Ei, en haluu kuulla sitä itkuu/ Kuolema on parasta promoo/ Mun niskaan Internet tippuu/ Mä haluun kuolla ennen Bonoo".

Toinen aivoräjäyttäjä on Minulla on ollut ikävä sinua, joka oli ensimmäinen maistiainen albumilta. Se on kokonaisuudessaan napakymppi, ja samalla ehkä koko maailman ankeimpia rakkauslauluja. Innostuin Joose Keskitalon vahvistamasta biisistä sen ilmestyessä niin paljon, että leimasin sen oitis ystävilleni uutena suomirapin ykkösbiisinä. Sittemmin asiaa on tullut sulateltua, ja käyttäisin nyt ylistyssanoja varovaisemmin – etenkin kun heti perään pärähtää Karmina Burana. Syysiltojakin synkempiä aiheita käsitelleen levyn päätösraita nimittäin alkaa "Jos kaikkien biisien pitäis olla omakohtasii / ei kuolemast ois tehty yhtään lauluu", ja biisi jatkuu koko reilun viisiminuttisen kestonsa samoissa sfääreissä.

Erectus on paikoin syvänmeren synkkä, siis todella diippi. Siksi kaiken aiemmin kuullun kumoava LOLLOLLOLLOLLOLLOLOOÄMGEE-kertsillä varustettu trollauslollaus-Karmina Burana jättää kutkuttelevan hämmentävän fiiliksen. Sen ansiosta tummasta levystä jää päällimmäiseksi mieleen retorinen kysymys "kun maailma uhkaa jo aseel sua/ kuka jaksaa musiikist masentua", joka tosin saattaa olla kannanotto huolettomaan elämäntapaaan. Ymmärtäköön kukin viimeisen kappaleen, miten haluaa.

Kakkoslevy tulee varmasti jakamaan mielipiteitä. Huge L:n tuotantoa rakastaneista osa varmasti dumaa Erectuksen ensikuulemalta, mutta uskon soundin hurmaavan myös runsaasti uusia faneja. Monien kappaleiden runomainen sanaleikittely ei varmasti myöskään uppoa kaikkiin, sikäli kun viesti ei aina mene helpoimmin perille. Erectusta on hankala kuunnella aivot narikassa, ja sanoituksia joutuu ihan miettimän, jos haluaa löytää merkityksiä. Mut.... meikä ainakin on ihan myyty. Odotukset lunastettu. Perjantaina kaupoille.



Koska tältä levyltä olisi suorastaan väärin olla poimimatta sanallisia kohokohtia, laitetaan loppuun vielä kohtuullisen randomisti mun lempi-Erectus-hetkiä:

Mitä kuiskasit/ sen ikuisesti muistasin/ sun läsnäolon tunnen aina luissani/ Sä tunnut samalta ku hautajaiset alle kolmekybäsenä/ itsemurha ilman hyvästejä.
(Minulla on ollut ikävä sinua/Tommishock)


Ei yksinäinen pää/ yksinkertaisesti pysty näkemään miks se jätetään/ haluun muistoks sun nännin/ kuten pakaste, se muisto on lämmin/ hieron sun kasvoon tän vitun mämmin
(Minulla on ollut ikävä sinua/Pyhimys)

Mut rakkaudenosotukset on rumia/ näytä se temppu minkä teet kananmunilla/ valuu sääristä sukkiin/ hetkeks saan sut kukkii/ sus on samanlaista ikävää ku hylätyissä pyörissä/ sateenlyömissä, ajansyömissä
(Minulla on ollut ikävä sinua/Paperi T)


Ja jos kaikki on bisnestä / älä ikinä tee numeroa itsestäs
(Antimateria/ Paperi T)


Mä oon valehdellu keikoil et mul on syopä/ ja usein toivon et oliskin/ Sunrise Avenuessakin soittaminen on vaan työtä/ jollei oo se homo solisti
(Karmina Burana/ Pyhimys)


Kuka pelkäis isoo pahaa sutta/ Siin visios on yks iso mutta/ Ku kolme sivarii tarttuu nivusii/ ja pitää sormii niinku ne ois mutkat/ Ni kuka pelkäis isoo pahaa sutta?
(Iso paha susi, kertsi)


Tää koko elämä on sun/ Sun pitää bailaa niinku Ryan Dunn/ Tää maailma täynnä kohtaloita/ kovin rumia/ Ei kuolema koskaan voita/ Hetket täällä ja nopeesti poissa/ Nimet haihtuu parrasvaloista
(Mä haluun kuolla ennen Bonoo/ Tommishock)


Harva sun kavereist sen ironiaa näkee/ et sun matka sattuu loppuun leikkipuiston liukumäkeen/ Sunkin perään on jo jonkin aikaa huudeltu/ Kurkkuun jumiin jääneitä lauseita alas huuhdeltu/ Mut ei luonto tunne kaipuuta/ Me ollaan kaikki vaan kaikuja/ Ala haihtua /Alati vaihtuva on rytmimme haluta vaan jakaa meidän myslit/ mut kaikki lähtee yksin/ Kuka ensimmäisen loikkaa?/ Ku kevät meitä koittaa
(Ruger Erectus/ Paperi T)


Viikonloput trollaa/ sunnuntaina vedet silmis pönttöön lollaa/ mut mitä elämä olis ilman snadii rapeutta/ räppi on vaa kuukautiskateutta
(Karmina Burana/ Paperi T)


Facebook: https://www.facebook.com/pages/Ruger-Hauer/160883190613090
Ennakkotilaa levy:
http://www.levykauppax.fi/artist/ruger_hauer/erectus/#cd
http://katintavara.fi/ruger-hauer

Milesmore

Kuva: Bryan Saragosa
Kuten eilen sanoin, tällä viikolla tyhjennetään mailia. Pakko myöntää, että olemme tarttuneet ihan liian vähän sähköposteihin, ja liian usein samat bändit löytyvät myöhemmin uudestaan muiden yhteyksien kautta, kuten tälläkin kertaa kävi. Helsinkiläisbändi Milesmore lähestyi tietovirtojen kautta keväällä, kun olin vielä Zaragozassa harjoittelemassa. Sitten kämppäkaverini puhui koulukaverinsa bändistä. Sitten muut kaverit mainitsivat mitä oudoimmissa yhteyksissä, ja tajusin että olin itsekin tavannut vokalistin Roskildessa useita vuosia sitten. Sitten päädyin soittamaan levyjä Cinderellas on Wheelsin kanssa Milesmoren semi-akustiselle keikalle Indian Summeriin. Ja nyt kun siitäkin on jo kulunut kohta kaksi kuukautta, saan aikaiseksi jakaa ajatuksia eteenpäin.

Milesmore onkin hyvä esimerkki yhtyeestä, jonka saattaa lajitella heti kättelyssä väärän pinoon, ja aivan turhaan. Ensimmäisellä kuuntelukerralla se vaikutti "ihan kivalta peruspopilta", mikä saattaa kuulostaa melkein pahimmalta mahdolliselta loukkaukselta. Vaatekaupan nurkassa livenä nähtynä bändi avautui kuitenkin aivan erilailla. Milesmore liikutti katselijat mahtavaan yhteislauluun, ja vangitsi yleisönsä huomattavasti etevämmin kuin vaikkapa Black Twig samaisessa tilassa viikkoa myöhemmin... ja mulla on todiste siitä! Valitettavasti vertailukohteesta ei löydy tällaista.

Milesmore nostattaa yleisön villiin yhteis-woo-oo-oo-oo-oohon Indian Summer Vintage Storessa:


Livekokemuksen jälkeen Milesmore-debyyttialbumikin kuulostaa freesimmältä. Se on edelleen kevyttä peruspoppia, mutta myös paljon enemmän. Tunnelma vaihtelee utuisesta tunnelmoinnista rullaavaan rallatteluun. Kirpsakat kitarat piristävät herkässäkin tunnelmassa ja vokalisti Onni Pirkolan enkelääni nousee helpoimmin levyn punaiseksi langaksi. Albumi on täynnä hyviä sävellyksiä, mutta jos aikaa on vain biisille tai parille, kannattaa aloittaa kuuntelemalla ainakin ylläolevalla videoklipilläkin vilahtanut Birds, päätösraita Time the Killer sekä Weight, johon yhtye julkaisi iloisen jenkkiroadtrip-videon aiemmin tässä kuussa.



Helppo ja pakollinen vertauskohde Milesmorelle on luultavasti nynnyindie ja Death Cab for Cutie  sukulaisbändeineen. Itse aion laittaa Milesmorea soimaan vielä joskus vaellusreissulla tai kuvataiteluun keskityttäessä. Tai jos joku keksii tavan, jolla voin kuunnella musiikkia uidessa, niin senkin voisin toteuttaa Milesmore korvissa. (Tai siis... aivan varmasti joku on jo keksinyt, eli linkkiä kehiin vaan...)




Bandcamp: milesmore.bandcamp.com (Levy ladattavissa ilmaiseksi!)
Facebook: facebook.com/Milesmore/
Soundcloud: soundcloud.com/milesmore
Spotify: Milesmore – Milesmore

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Räppivideot Suomen tyyliin

Terveisiä Tampereelta! Lost in Music ja M&M on nyt takana, ja olipahan huikea viikonloppu. Tapasin monta todella mahtavaa ihmistä, ja monet kertoivat seuraavansa tätä blogia. Oli timanttista saada palautetta,  ja olen tosi ilahtunut kauniista sanoistanne. Kiitos ihmiset! Onnea muuten Monspille ja muille voittajille!

Rapviikon päätteeksi päätimme luoda katsauksen viime vuosien kauneimpiin suomirapvideoihin. Alla mun ja Mikon lempivideoita muutamalta viimeiseltä vuodelta. Paljon jäi puuttuun. Tällä kertaa jätettiin kommentit laittamatta ja annetaan kauniiden kuvien puhua puolestaan.

Ensi viikolla me tehdään syyssiivous ja paneudutaan sähköpostilöytöihin. Mitään kirjoitusaikataulua ei ole löyty lukkoon, että vielä ehtii promomaileja lähettää ensi viikollekin. Kaikkea muutakin hyvää on luvassa, mutta Suomi-teemalla jatketaan vielä kuun loppuun.


Stepa: Kaikki hyvin (2010)
Tekijä: Flatlight Films


Laineen Kasperi: 7 miljardia sottautujaa (2012)
Tekijä: Balansia Films 


Freepoint Crew: FIN (2010)
Tekijä: Pablo Films


Gracias feat. Ekow: Mon€y (2011)
Tekijä: Cocoa


Kemmuru: Lainsuojaton (2012)
Tekijä: Pablo Films


Ameeba: Illo (2012)
Tekijä: Pablo Films  


Gracias x JTT - Night Shift (2012)
Tekijät: Cocoa x Anima Boutique


Gracias: Night Shift (DJ Kridlokk Remix) (2012)
Tekijät: Mikko Antikainen, Joni Kuusisto & Teemu Antero (Cocoa)


HKI Crates: Spessujopo feat. Solonen & Kosola (2012)
Tekijä: Video: Teemu Saario  (Löyly)

perjantai 19. lokakuuta 2012

Loost Koos

Särren, Pianomiehen ja Dj Arsin muodostama helsinkiläinen hipedahopyhtye Loost Koos julkaisi aiemmin tänä vuonna suotta vähälle huomiolle jääneen kolmannen albuminsa Pienempi kuin kolme. Albumin julkaisusta vastasi tuttuun tapaan Monsp, ja se ilmestyi cd-version lisäksi vinyylinä ja street cred-versiona aka c-kasettina. Aiemmin poppoolta julkaistut suomialbumit Peruna ja timantti (2007) ja Ei väistetä jos ei tunneta (2008) osuivat ja upposivat suomenkielisestä hiphopista pitävän kansan syviin riveihin. Itselleni varsinkin erittäin vahva esikoisalbumi on kasvanut yhdeksi niistä laajemmalla skaalalla breikanneiden suomiräplevyjen huipuista, ja se asettuu omasta mielestäni samaan klassikkokaanoniin astetta soulimpien r'n'b-vaikutteisten levyjen kanssa. Nyt puhun tietenkin kahdesta erään Aksimin suureksi osaksi tuottamasta levystä: Ruudolfin Doupeimmat Jumala seivaa (2004) ja Kemmurun Kehumatta paras (2006) vakuuttivat kumpikin laadukkaalla tuotannollaan ja vielä edelleenkin kasvavilla läpillään.

Jälleen on tarjolla komeita poikia. No homo. (Kuva: Vuokko Salo)


Omalta osaltani kakkoslevy Ei väistetä jos ei tunneta ei tarjoillut suoraan sanoen mitään kiinnostavaa. Biitit olivat outoja, läpät ja tyylitkin jotenkin ei-fokusoituneita. Kaikesta paistoi läpi ehkä pienoinen hätiköinti ja uuden suunnan hakeminen. Ainoastaan musavideobiisi Taivas kattona, Syntymäpäivät (feat. Stepa & Aksim) ja Pakkasta (kräkkräk) (feat. HZÄ) tekivät onnistuneita korjausliikkeitä muuten hieman onttoon kokonaisuuteen. Tästäkin on paljon kiittäminen kyseisten raitojen vierailijoita.

Hienon albumin hieno kansi.

Jos kakkosalbumi tarjosikin kylmää kyytiä, kolmas albumi herätti allekirjoittaneen horroksesta kuin kevätaurinko. Ensimmäisenä singlenä tarjoiltu Kiitos (NMPT) herätti oitis kiinnostuksen ja huomasin jääpuikkojen sulavan ja pakkasen lauhtuvan kräkkräk. Hellästi ja sielukkaasti keinuva kappale lukeutuu Loost Koosin uran huippuhetkiin. Excellent!




Samanlaista raukeaa sunnuntaifiilistelyä jatkaa kertosäkeessä daftpunkiaaniseksi avaruudelliseksi odysseiaksi paisuva Onko meillä toisemme huomenna. Kolmas raita Nyt puhutaan starttaa Pianomiehen aka Väiskin notkealla flowlla:  "nyt puhutaan hetki rakkaudest / siitä mitä mies pitää kauneudest / ja näkee sen kaiken naiseudes / tekee melken mitä vaa et sais sex". Väiskin räpit ovat ehdottomasti se kaivattu piristysruiske Loost Koosille ja ne tuovat sopivaa vaihtelua ja tasapainoa tätä nykyä ehkä Suomen suvereeneimman freestailaajan kruunua kantavan Särren räpättelyyn. Hyvä Väiski!




Mehukkaan urkuvinguttelun ja läsähtelevän rumpukompin turvin nytkivän Lähe mun kaa bleidaan myötä on viimeistään selviö, että ennen bilettämisestä riimitellyt kepeämpi "Lostarit" on taakse jäänyttä elämää. Tämä on herkkää, haavoittuvaista, naiivia, aikuistunutta, syvällistä, lämmintä ja hauskaa sanataidetta, josta paistaa läpi vankka usko omaan tekemiseen. Heikompia raitoja on lätylle siunaantunut onneksi vain kaksi (Liekki leimahtaa ja Fuk Babylon). Jostakin syystä Kari Tapiirin vierailu ei omaan korvaani kuulosta myöskään kauhean vakuuttavalta. Paras feattaaja -palkinto menee tällä kertaa Munkkisaaren omalle kultamonnille Super Jannelle. Onnittelut!

Kaiken kaikkiaan Loost Koosin kolmas levy kuulostaa mukavalta ja aurinkoiselta krapulapäivältä; tyttökaveri on antanut anteeksi edellisillan kännispedeilyt ja pizzaa ja kokistakin on riittävästi. Tämä adult-oriented kuturäp toimii oikein mainiosti allekirjoittaneelle. Big up Särre, Väiski, Arsi ynnä vierailijat. Kiitos (NMPT) eli näitä meikä pitää tärkeenä!

Facebook: http://www.facebook.com/pages/Loost-Koos/128328534041?ref=ts&fref=ts

torstai 18. lokakuuta 2012

Pidä varas: Stepa & Are


Oon kirjotellut viimeksi mun lempisodankyläläisestä ilmeisesti nelisen vuotta sitten – silloin, kun partyjen ohella eleltiin leppoisasti liikoja murehtimatta. Stepan varhaiset julkaisut (MC sekä Aromii-mixtape) sopi silloin hyvin tunnelmiin. Pari vuotta myöhemmin, toisen studioalbumi Made in Sodankylän aikoihin oli kuitenkin ehtinyt jo kokea joitain nuorten aikuisten ongelmia, ja tuntui että Lapinläänin scarface oli aikuistunut samassa tahdissa. Se ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että hyvä läpänderi olisi ollut tiessään. Ei, sillä se on Stepan tavaramerkki.

Ensi kuussa koittaa se hetki, kun voin peilata omaa elämäntilannetta ikätoverin kolmanteen albumiin. Luvassa ei kuitenkaan ole enää soolotuotantoa, vaan Stepa on napannut tulevalle levylle messiin jyväskyläläisen rapin Suomen mestarin vuosimallia 2007. Are on tuttu mulle vain muutamien vierailujen perusteella, mikä selittynee sillä, että olen viime vuodet keskittynyt lähinnä ulkomaiseen musiikkiin. Arelta on kuitenkin julkaistu 2010 debyyttialbumi Jaalan elämää Skill Street Entertainmentin kautta. Lyhyen Are-oppimäärän hätäisesti opiskelleena uskallan väittää, että dynaamisen duon albumia voi odottaa kieli pitkällä. Aiemmin kelasin, ettei kukaan pysy Stepan perässä, mutta Aren punchlinet on sen verran eeppisiä, että duo taitaa olla taivaassa tehty.



Stepa & Are ...ja naksuvat luupit -albumilta on ollut tähän mennessä mahdollista kuulla kolme biisiä. Ainakin kaksi niistä on hyvin samastuttavissa. Yhtä aikaa siellä täällä paahtaa kiireisen funkkibiitin tahtiin, ja ottaa kantaa nyky-yhteiskunnan epäinhimilliseen meininkiin. Biisi kuulostaa vetäneen itsekin kahviöverit paineiden ja kiireen takia.

Ylisuoriutumisen ja juoksemisen vastapainoksi Nukkumassa paljastaa elämän leppoisamman puolen. Vaikka aiheet ovat arkipäiväisiä, olisi häpeällistä sanoa näiden jätkien riimittelyä tavalliseksi, sillä se on poikkeuksellisen nerokasta. Niin, ja jälkimmäisenä mainittu kappale todistaa, että Aren jutut on ehkä Stepaakin helpompi allekirjoittaa: "Uni uskontona  / aina eläny sillee / mua ei häiritse mitkään herätysliikkeet / Bon Appetit vaa/se on jalo strategia: ruokalepo kestää suoraan seuraavaan ateriaan."



Kolmas maistiainen Syö papu jos oot nälkänen on kuultavissa täällä. Se on eka biisi.

Näiden perusteella ensi kuussa Joku Roti Recordsin julkaisemalta albumilta voidaan odottaa leppoisia biittejä, nokkelia juttuja arjesta, läppää naisista sekä ensiluokkaista räppiä. Vierailemassa on ainakin Jodarok ja Kriso-K.

Siltä varalta, et nää sankarit on jollekulle vielä täysin tuntemattomia, tässä tällanen "tsekkaa ainakin nää Stepalta TOP 6" -lista:
1. Sun Äitis
2. Lottovoittaja
3. Naiset
4. Järjestelmällistämättömyydellänsäkään
5. Lastenlaulu
6. Kaikki Hyvin (musavideo)

Ps. Lukekaa Stepan blogia. Se on mun lempimusabloggaaja!

Stepan blogi: http://stepapalupa.tumblr.com/
Stepan Facebook: https://www.facebook.com/pages/Stepa/105780306124635
Stepan Soundcloud: https://soundcloud.com/stepapalupa

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Voita Marshallin kuulokkeet!


 Hiiohoi, ja viskiä pullo. VICEn höpönassut lähetti meille eteenpäin annettavaksi tollaset päheet Marshall Major Pitch Black –kuulokkeet, koska me rakastetaan niiden tekemää On the Road –nettisarjaa, jossa haastatellaan rokkareiden taustapiruja. Vaikka tossa sivussa tollanen yhteistyöbanneri komeileekin, ni se ei velvota meitä mihinkään, vaan oikeesti digataan niiden hommista, eli kandee tutustuu!

Kuten täällä on ennenkin todettu, meistä on kiva kuulla lukijoidenkin ääniä. Koska näihin musablogiteksteihin harvemmin tulee mitään kommentteja, monet lukijat jää meille vaan pisteiksi kävijätilastoissa. Niinpä me pyydämme sua kertoon meille, mistä sä haluaisit lukea täältä blogista.

Emme halua laittaa ehdotuksille muita rajoituksia, kuin että musiikkiin vois vaikka liittyä. Artisteja, juttusarjoja, musadokkareita, listoja, näkökulmia yms. – mikä vaan kiinnostaa! Kuten meidän blogin linjalle on tyypillistä – mitään linjaa ei ole, eli teikäläisenkään ei tarvitse miettiä, onko ehdotuksesi nyt tarpeeksi ajankohtainen tai tarpeeksi mitään muutakaan adjektiivia.



Inspiroivimmat ehdotukset toteutetaan ja kaikkien ehdottajien kesken arvotaan noi namupalat.

Voit osallistua laittamalla meille sähköpostia osoitteeseen contact@allearsblog.fi tai kommentoimalla meidän Facebook-sivulla. Tai voit tähän tekstiinkin jättää kommentin, mutta muista jättää mailiosoitteesi, koska jotenkin meidän pitää saada yhteys voittajaan. Aikaa osallistua on 7.11.2012 asti, ja voittajalle ilmoitetaan joko sähköpostitse tai Facebook-viestillä.

Jos haluat laittaa jotain perustelua ideallesi, niin sua lainataan, jos ehdotuksestasi kirjoitetaan.

Peace and love, me tykätään teistä!

Lisää palkintokuulokkeista: www.marshallheadphones.com/headphones/major/major-pitch-black
On the Road: www.vice.com/en_se/on-the-road
VICE: www.vice.com

tiistai 16. lokakuuta 2012

Teflon Brothers

Pyhimyksen, Volin ja Heikki Kuulan vuonna 2006 muodostama suomiräpin supertrio Teflon Brothers julkaisi ensilevynsä Monspin ja Yellowmicin kautta. Odotettu esikoisalbumi T (2009) saapui mukanaan valtavirtaräppiä parodioivia urbaanista ahdistuksesta kertovia lähiölauluja, joista Vexi on velkaa, Hikoilen ku raiskaaja, In Tolu ja Ei oo ilmasii tissei iskivät hoppiyleisöön kuin salami kirkkaalta taivaalta. Monspin julkaisema kakkoslevy © (2010) käänsi kelkan klubiräppiparodioinnille, ja tarjosi Loost Koosin Väiskin tuottamia bossanovavaikutteisia osin liveinstrumentein toteutettuja kesäisiä popkappaleita, joista elämään ovat jääneet ainakin Kokkonen on ykkönen ja Skippaan duunit.

Komeita poikia.
Aitopäiden, skeneilijöiden ja Basson foorumilla notkuvien räppipuristien harmiksi tämä kirjoitus tulee tästä eteenpäin keskittymään ainoastaan Teflon Brothersin vuonna 2012 julkaisemaan tuotantoon. Pieneltä ja katu-uskottavalta Monspilta ylikansalliselle Universal Music Groupille (no, tarkemmin ottaen Johanna Kustannukselle) loikannut Teflon Brothers on tähän mennessä pudottanut tulevalta Valkoisten dyynien ratsastajat -työnimellä kulkevalta albumiltaan kolme singleä (Poimunopeus, Lähestymiskieloja ja Toukasta eroon), joista jokainen on ilmestyessään herättänyt varsin ristiriitaisia reaktioita.



"Vaikee olla vaatimaton ku on vitun hyvä.
Poimunopeus päällä ja kuosi sikasyvä."

Poimunopeus on rehellisesti sanottuna ensimmäinen Teflon Brothersin biisi, johon pystyin suhtautumaan tietyllä vakavuudella sen ilmestyessä. En tarkoita, etteikö hommassa olisi nytkin mukana aimo annos sarkasmia tai että kaikki aiemmat Teflonien tekemiset olisivat jotenkin kuuntelukelvottomia. Tällä kertaa vain pelkkä sekoilu, sananäppäryys ja parodiointi eivät vie kaikkea huomiota pois itse asiasta eli hyvästä biisistä. Tämä on nimittäin ensimmäinen Teflon Brothersin tekemä Biisi. Isolla b-kirjaimella. Tuotanto ja äänimaailma ovat aiempaa harkitumpia, viimeistellympiä ja jalostuneempia. Taustat herättävät assosiaatioita neonvaloihin, chip tuneen, ala-asteen discoon, Outkastiin (Hey Ya) sekä Sauruksen Pik3n tekemisiin. Lisäksi kappale sisältää kuolemattomia laineja kuten: "mua enemmän kujalla / on vain kuja" tai  "mua ei kiinnosta miten sulla menee, rumilus / vaan milloin sä lähet menee / mä tulin dokaa ja sen ei oo tarkotus / olla mitään vitun spedee" Tyhjentävää riimittelyä. Tätä romaanimitassa, kiitos!




"Nainen, teen sun takii kaiken.
Ruusua, horsmaa ja yksi takiainen.

Tien pientareelta voi kukkia vienoja.
Petuniaa pihasta ja lähestymiskieloja
."

Lähestymiskieloja tuo aihevalintansa vuoksi ensimmäisenä mieleen Irwin Goodmanin Rentun ruusun ja sen jälkeen vielä J. Karjalaisen Villejä lupiineja. Pyhimys aloittaa ensimmäisen versen takuutiputtavalla riimiparilla "tässä kasvis, parsa / olet kaunis, vasta varsa", joka nitoo yhteen oivallisesti älyvapaan absurdismin sekä kansallisromanttisen runouden. Tästä kappaleesta alkaa olla huumorikin jo melko kaukana ja teksti on loppujen lopuksi tarinakeskeisyydessään lähempänä esimerkiksi PMMP:n Joku raja -kappaletta kuin Goodmanin rallatusta. Tämä on runollista ja välillä riipaisevan herkkää. Tämä kappale ei mielestäni ole kategorisesti räppibiisi vaan pelkästään hyvä biisi. Tykkään!


TEFLON BROTHERS - TOUKASTA EROON from PABLO FILMS on Vimeo.

"Passaa tilinumero.
Niin saat dineroo.
Hankkiudu toukasta eroon
."

Hienolla Pablo Filmsin tekemällä musavideolla siunattu Toukasta eroon on näistä kolmesta singlestä kryptisin ja gangstamaisin. Jos Roopek, Eevil Stöö ja Julma-Henri tekisivät asteen kaupallisempaa ja tansittavampaa materiaalia, kuulostaisiko se tältä? Tuntuu kuin Pyhi ja Kuula olisivat tuoneet alter egonsa Perhosveitsi-Heikin ja Lika-Akin feattaamaan tefloneiden biisiin. Tämä ei kuulosta lainkaan huonommalta ratkaisulta. Biittikin kuulostaa siltä kuin Michael Jackson joraisi Thrilleriä happopäissään Disneylandissa pimeän jälkeen. Eli siis juuri oikealta. Loistavaa!

Alun perin jo kesäksi kaavailtu Valkoisten dyynien ratsastajat ei tätä kirjoitettaessa ole vielä nähnyt päivänvaloa, mutta myönnettävä on, että se on ensimmäinen Teflon Brothersin levy, jota allekirjoittanut odottaa ns. hiessä. Rap!

Facebook: www.facebook.com/TeflonBrothersOfficial

maanantai 15. lokakuuta 2012

The Megaphone State - VLA Kings

























All Earsin Suomi-kuukausi jatkaa tällä viikolla räppiteeman parissa! Pahoittelemme sunnuntain punk-postauksen viivästystä kiireen ja teknisten ongelmien vuoksi. Tulossa on.

Kun nuorempana kuuntelin enemmänkin räppiä, muistan naureskelleeni (sittemmin suomeksi läpilyöneen) Peilarin, Don Johnson Big Bandin ja Redraman kaltaisille yrittäjille, joiden englanninkielisestä ilmaisusta tahtoi lähinnä sulkea naamansa tyynyyn ja itkeä myötähäpeästä. Tämä muuttui kertalaakilla kun yhtäkkiä julkisuuteen pompahti pari vuotta sitten Gracias ja The Megaphone State. Ensimmäinen on saanut isomman kakkupalasen osittain huvittavan ilmiselvästä maahanmuuttajaräppihypetyksestä (jota tyypit ovat muuten itse kritisoineet vääräksi lähtökohdaksi musiikkiinsa), mutta jälkimmäinen on ollut itselläni tiheämmässä soitossa.

Muistan hyvin sen fiiliksen kun kuulin ensimmäistä kertaa Megaphone Statea. Menin aivan ekstaasiin: tuntui epätodelliselta, että näin uskottavaa englanninkielistä räppiä voi tulla Suomesta. Täysin virheetön suoritus. Biisi oli tämä:



Verrattuna yhtyeen 2009 julkaistuun omakustannedebyyttiin Home of the Knockout Artistiin on Fresh Tunes Finlandin julkaisema kakkosalbumi VLA Kings vaivattomampi ja viimeistellympi. Nimi muuten viittaa nokkelasti heppujen kotikaupunkiin Viialaan. Soundiltaan ja ideologialtaan levy edustaa selkeästi rap-musiikin undergroundimpaa laitaa: riimit käsittelevät syvällisiäkin asioita, eikä kaikkia paukkuja satsata tyhjänpäiväiseen sinkkubiisiin, vaan painopiste on viimeistellyllä ja tyylitietoisella albumikokonaisuudella.

Megaphone Statessa ilahduttaa paitsi Suomen rap-skenen parhaimmistoon nousevat SimonSoundin vääntämät soulia ja vanhan ajan meininkiä huokuvat biitit, myös Ekowin kekseliäät ja ajatuksia herättävät riimit. Mikä parasta, yhdessä nämä elementit ovat enemmän kuin osiensa summa. Megaphone State ei ole kyyninen, muttei yltiöpositiivinenkaan. Sen musiikissa muodostavat sulavan kombinaation viittaukset hiphopin traditioon, musiikillinen kunnianhimo ja downright hyvät vibat.

Lainit, kuten You're now talking to the African soul / in the land of the reindeer and snow (December Flight) saavat parhaimmillaan ihon kananlihalle. Kun musta tamperelainen räppää siitä miltä tuntuu olla luokan ainoa erivärinen, liikutaan sellaisella alueella, jossa suomalaisella osittain kaavoihinsa kangistuneella dissausräpillä on vielä paljon koluttavaa.

Suosittelen ehdottomasti Basson Räppilapsuus-dokkarisarjaa, jonka ensimmäisen osan avasi Ekow.



Omaksi suosikkibiisikseni VLA Kingsiltä muodostuu jostain selittämättömästä syystä Live Transmission pt. 2. Ekowin vaivattoman nopeat riimit ja vienot Gil Scott-Heron -viittaukset, A Tribe Called Quest -henkinen jazz hop -biitti, tarttuva taustamelodia ja iltapäiväisen sateen tunnelmaa henkivä rumpusäksätys. Tässä biisissä kenties tiivistyy kaikki ne elementit, jotka tekevät Megaphone Statesta Suomen tämän hetken kovimman räppibändin.

lauantai 13. lokakuuta 2012

Ydinperhe - Meistä ei tullut mitään 7"


Pyydän jo etukäteen anteeks, koska tää on ehkä koko maailmanhistorian paskin levyarvio. Mulla on punk-darra enkä jaksanut keskittyä omaan ajatustyöhön. Niinpä kävin ostamassa Ydinperheen Meistä ei tullut mitään seiskatuumasen ja laitoin frendit kuunteleen. Kirjotin ylös, mitä ne siitä kommentoi. Ettei Ydinperhe tulis antaan niille turpaan, nimet on sensuroitu. Musta ne on kova bändi, vaikken ehkä kuulukaan kohderyhmään.


Kuunneltiin A-puoli.

Hipsteri1: Oliks eka kappale jo tossa
Meitsi: Siinä oli kolme.

Laitoin A-puolen uudestaan, koska se meni ilmeisesti vähän ohi jengiltä.

Meistä ei tullut mitään:
Hipsteri2: Nyt hei viinaa (kaivaa viinoja ja höpöttelee itsekseen)
Hipsteri2: Kuulen aina ton vittu sanan

Kilariämmät:
Hipsteri1: Miten tätä voi kuunnella noin hiljasella
Tässä kohtaa laitoin volat täysille.
Hipsteri2: Sukupuoliklinikat mainittu
Hipsteri2: Karjuuks tässä nainen. Karjuvat naiset on hot.

Elämän tikkataulu:
Hipsteri3: Hyvä alku. Vähän liikaa sellasta peruspunkkia. Niinku et sukupuolitaudit. Vittu turpaan tulee.
Hipsteri2: Eiks ne vois keksii jotain uusia aiheita. Eiks punkissa oo muuta ku sukupuolipoli ja turpaan saaminen.
Hipsteri1: Mut tää on punkkia. Ei oo sellasta ylituottamista. Vaan on vedetty narulle se mikä on sielusta on tullut.
Hipsteri2: Oliks siin jo taas kolme biisii? Eli nyt me ollaan kuunneltu koko homma?
Hipsteri1: kuulin kaks biisii
Meitsi: eiku laitoin sen A-puolen uudestaan
Hipsteri1: Ahaa, eli jotain vaihtelua vois olla.
Hipsteri3: Kokonaisuutena paljon tyylikkäämpi ku moni muu suomipunkbändi
Hipsteri2: Kylhä tost niinku ymmärsi mitä karjuttiin
Hipsteri1: Eli ymmärsi ne vitun jees ja sukupuolitaudit. Yritin kyllä kuunnella.
Hipsteri1: Onks tässä nuoria mimmejä? Siinä oli sellasta nuoruuden intoa. Mä toivon että ne oli nuoria tyyppejä.
Hipsteri3: Joo siit lähtis pohja pois jos ois 45-vuotiaita
Hipsteri1: Kuulosti siltä et on tehty täydellä innolla.
Hipsteri3: Tehty täysii
Hipsteri1: Hyvässä ja huonossa
Hipsteri2: Myötä ja vastoinkäymisissä
Hipsteri3: Eli toi puoli oli niinku myötä ja vastoinkäymisissä

B-PUOLI

Faija on alkkis
Hipsteri3: Ei kauheen yllättäviä biisiennimiä.
Hipsteri2: Känni mainittu. Onks nää helsinkiläisii ku nää hokee koko ajan vitun jees? Vai sanotaanks niin muuallakin?
Hipsteri3: Täs biisis on jotain Cerebral Ballzy-tyylistä siisteyttä.
Hipsteri2: Kuulostaa paremmalta.
Hipsteri1: Joo tätä puolta on selkeesti tuotettu vähä enemmän ja jengi jopa soittaa.
Hipsteri2: Voi sen faija on alkkis.
Hipsteri1: Hienot taustat ku toi mimmi huutaa taustalla.
Hipsteri2: Tää vois jäädä soimaan ihan päähän.
Hipsteri1: Nii vaiks sanat onki et faija on alkkis.

Ei kellekään velkaa
Hipsteri1: Kaikissa biiseissä on ollu sama tempo. Onks punkissa muita nopeuksia vai kuuluuks sen olla tällasta?
Hipsteri1: Rupee päällimmäisenä jäämään mieleen vaan vittu tästä
Hipsteri2: Mulle vitun jees
Hipsteri1: Vittu on elämän perusasioita
Hipsteri2: Niinku myös tissit

Henki ei lähde & Ennen vanhaan
Hipsteri1: Kitarat liian lujalla ja laulu liian hiljasella eli niinku noi kitarat sekottaa tätä.
Hipsteri2: Toi karjuva mimmi on edelleen kuuma juttu
Hipsteri1: Tosta tulee mieleen vähän Frivolvolin laulaja, vaikka se onki jäbä. Enemmän sais tota naista olla tässä.
Hipsteri1: Ois komeeta jos ois jotain kannanottoja. Eiks toi punx oo yleensä sellasta et pitäis ottaa vähän enemmän sanottamaa? Eikä vaan että vittu ja pillu.

Soitin vielä muutamat extrabiisit Bandcampista.

Mitä on punk:
Hipsteri3: "punk on sitä että lentää tytöt meidän bändistä ULOS". tosta tuli todella monta bonusta.

Sitten kuunneltiin Aamulla töihin, illalla himaan. Tuli vastaus siihen miksei oo enemmän sanottavaa.

Hipsteri2: Laita se Ukkometso nyt soimaan.

Facebook: https://www.facebook.com/pages/Ydinperhe/157038421000055?ref=stream

torstai 11. lokakuuta 2012

Särkyneet

Särkyneet on bändi, joka lähteestä riippuen soittaa joko renttupoppia, lastenhoitorockia, naisvetoista spurgupoppia tai suomirockia. Yhtye itse tiettävästi suosii ensimmäistä vaihtoehtoa, joten käyttäkäämme sitä. Renttupopin lähettiläät on yhtä kuin Milla (laulu & kitara), Jani (kitara), Jamppa (basso) sekä Maukka (rummut & laulu), ja voin vakuttaa, että yhdessä he ovat dynamiittia. Jäsenten aiemmista bändeistä voisi mainita I Walk The Linen, The Heartburnsin ja Death With A Daggerin.






Särkyneiden musiikkia on verrattu paljon Karkkiautomaattiin, minkä lisäksi heittäisin itse kattilaan vielä Maritta Kuulan ja Tavaramarkkinat. Särkyneet voisi olla Noitalinna Huraa!:n viileä ja itsetietoinen kaupunkilaisserkku, joka maaseudulla serkun luona vieraillessaan polttaa röökiä sisällä, jättää vessan toistuvasti vetämättä, kampaa hiukset röyhkeälle heittikselle ja vikittelee kulmakunnan kellohameisiin pukeutunutta leidistöä minkä kerkeää! 

Combat Rock Industryn suojissa majaileva poppoo on julkaissut tähän mennessä kaksi seiskatuumaista (Särkyneet 7" & Mitä on olla levoton? 7") sekä yhden pitempituumaisen, Ei enää -debyytin. Ohessa ne kaksi täydellistä kappaletta, jotka saivat allekirjoittaneen menettämään sydämensä renttupopille.






Paraikaa Särkyneet viimeistelee kehutun debyyttinsä jatko-osaa. Kaupungin kutsu (CD/LP) näkee päivänvalonsa tiettävästi marraskuussa. Sitä ennen suosittelen katsastamaan bändin livekunnon sekä hommaamaan seiskat ja älppärin joko Levykauppa Äxästä tai Combat Rock Shopista.

Särkyneet livenä:

24.11.2012 Klubi, Turku (Punk Rock X-mas)
28.11.2012 Klubi, Tampere (Punk Rock X-mas)
05.12.2012 Stoppari, Mikkeli (Punk Rock X-mas)

Kotisivu: http://www.fireinsidemusic.com/sarkyneet/
Facebook
: http://www.facebook.com/pages/S%C3%A4rkyneet/151141188236791
Bandcamp: http://sarkyneet.bandcamp.com/album/ei-en

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Höstfest 2012







Vierailin viime viikonloppuna undie-musiikkiin (ug ja indie) keskittyvillä Höstfesteillä Jyväskylässä. Osallistuin tähän itselleni entuudestaan tuntemattomaan tapahtumaan vain lauantain osalta, mutta vain jälkimmäisen päivän tarjonta sai fiilisvärähtimet vibraamaan sellaisella tavalla, etten vähään aikaan muista vastaavaa itselleni tapahtuneen. Päällimmäinen huomio Höstfesteistä oli, että suomalainen 2010-luvun garage punk elää ja voi erittäin hyvin!

Festarit järjestettiin päiväohjelman osalta Vakiopaineessa, jota voi Jyväskylän kävijöille suositella ihan kahvitteluun tai bissettelyynkin. Iltaisin suunnattiin Ilokiveen, joka koostui noin Tavastian kokoisesta alakerrasta, noin Kuudennen linjan kokoisesta yläkerrasta ja mielettömän mahtavasta parvekkeelle sijoitetusta pienestä telttalavasta.

Seuraavat kolme bändiä soittivat jälkimmäisellä. Muutamasta vain hieman päiden tasoa korkeammasta teltasta koottu nurkkaus mahdutti sisäänsä maksimissaan parikymmentä ihmistä, mutta tiiviissä tunnelmassa nautitut raivokkaat keikat tekivät Helsingin vieraaseen ehtymättömän vaikutuksen.

Mustat Kalsarit

Ensikosketukseni mahtavaan telttalavaan oli Mustat Kalsarit, kolmehenkinen autotallibändi, jonka raivokas musiikki sai ihmiset silmin nähden fiiliksiin. Ensimmäinen kuulemani biisi kuulosti kuin Räjäyttäjät coveroisi Karkkiautomaattia, mutta yleisin mielleyhtymä oli The Stooges (kuten kieltämättä useimmilla Höstfestin esiintyjillä). Mustat Kalsarit muistutti lyriikoidensa (mainittu #kärpäset #tuomiopäivä jne.) ja erityisesti laulajan epävireisen mongerruksen myötä jossain kohdin kiusallisen paljon Joose Keskitaloa. Toisaalta hyvältähän se kuulosti ja liian selvä Joose-vaikutelma katosi kun plagiaattivibaisten hetkien jälkeen bändi yltyi yli kymmenminuuttisiin psykedeelisiin jammailuihin, joihin laulajakitaristi yhdisti taidokkaasti 60-luvun garagehenkisiä kitarasooloja, huutoa ja tarttuvaa riffittelyä. Jossain kohtaa meno kuulosti yllättäen jopa Jimi Hendrixiltä Band of Gypsysin aikaan…


Mustien Kalsarien keikalla luulin seisseeni Reginan Iisan vieressä, mutta mitään varmuutta asiasta ei ole!

Atom Mouth Gimlies

Seuraavaksi lavan vallannut Atom Mouth Gimlies vei saman garage punkin kaavan hieman hardcorempaan suuntaan erityisesti laulajan huutavassa soundissa. Myös psykedeeliset vaikutteet näkyivät moneen otteeseen junnaavassa kompissa. Jossain kohtaa tajusin jammaillessani, että bändi kuulosti aivan kuin soittaisi Pixiesiä liian kovalla nopeudella levysoittimesta. The Replacements - ja Ty Segall -diggarit varmasti olisivat löytäneet musiikillisen kotinsa Atom Mouth Gimliesin mainiota keikalta.

Yhtyeen musiikkia on näköjään saatavissa C-kasettimuodossa. Suosittelen!


Yhtyeen keulakuvasta tuli muuten hupaisan paljon mieleen nuorentunut ja rotevoitunut J Mascis!

The Achtungs

Telttalavan, viikonlopun ja itselleni koko syksyn kovimman keikan veti tamperelainen The Achtungs. Tiesin entuudestaan bändissä soittavan jotain tutun tuttuja ja päätin jäädä odottelemaan alkua, vaikka heput olivatkin jonkin verran myöhässä. Lopulta paikalle saapuu Matti Johannes Koivun näköinen basisti, Buzzcocks-paitainen rumpali ja kiltihkön näköinen laulajakitaristi bisset kädessään. Hillittyjä kavereita ilmeisesti. Väärä mielikuva.



Virittelyjen jälkeen laulajakitaristi kaatoi loput Koffistaan hiuksiinsa ja aloitti raivokkaan soitannan. The Achtungsin upea musiikki kuulosti paikoin Ty Segallin punkeimmalta tykitykseltä, Reatardsilta ja muilta vastaavilta räminäpäiltä, mutta enimmäkseen sen soundi oli vain sitä itseään. Kitarasoolot olivat ylivoimaisesti festarien parhaat.


Viimeisen biisin intron jälkeen laulajakitaristi tarttui mikkiin ja pyysi yleisöltä yhden oluen. Tämän saatuaan tyyppi raotti housujaan ja kumosi lähes täyden tuopillisen viilentämään genitaalialueitaan! Siitähän riemu ratkesi ja seuraavan kymmenminuuttisen aikana nähtiin mm. mikrofonin hakkausta päähän, yksi rikottu vihreä jänisvalaisin, kitaran hakkausta, kaikki soittajat levällään rumpusettien päällä. Ja kyllä, upeat kitarasoolot jatkuivat koko tämän ajan.





Pakko valitettavasti sanoa, että tämän pläjäyksen jälkeen ei jaksanut katsoa Räjäyttäjiä kuin pari biisiä. Muussa yhteydessä keikka olisi ollut varmasti keskivertoa parempi, mutta Achtungsin jälkeen se ei kuulostanut enää kuin Popedalta vetämässä garagebiisejä.

Garage-meiningin lisäksi Höstfesteillä nähtiin laaja valikoima muunkinlaista valtavirralta piileskelevää kokeellista musiikkia. Yksi mieleen tallentunut tärppi oli Melting Hearts, jonka keikan absurdi tunnelma olisi mahdoton tiivistää tyhjentävästi sanoiksi. Tyydynkin listaamaan tähän keikan aikana kännissä ystäväni kanssa kirjoitetut muistiinpanot: Hunter S. Thompson / painajaiselvis, syntetisaattori ja saksofoni, Viking Line -estetiikka, laivan karaoke. Ihan vitun hyvä avaruuksinen viba, diskohenkinen bassokomppi kova. Ihme kasari talk show, aurinkolasit päässä, office-vaatteet, vähän safaria. Kuulostaa Totolta.

Suosittelen lämpimästi Höstfestiä.

tiistai 9. lokakuuta 2012

Moderni Elämä – Pikkuveli / Yleiset syyt

Hienon kannen takana on Jyrki Nissinen. Ikävä kyllä sen vuoksi ette häntä kykene näkemään.
Modernin Elämän Pikkuveli / Yleiset syyt 7-tumake esittelee kaksi perinnetietoista suomirokkibiisiä. Juha Hindströmin, Jyri Paalangon ja Timo Lehtosen muodostama trio on aiheuttanut punkpiireissä hyvää sutinaa jo muutaman vuoden ajan, ja täytyy sanoa, että en ihmettele tätä laisinkaan. Käsittääkseni bändin aiemmasta julkaisukannasta löytyy ainoastaan Moderni Elämä: S/T 7”(?), mutta täytyy sanoa, että paketti on harvinaisen hyvin jo kasassa. Tällaista tyylitietoista Radiopuhelimien ja Kauko Röyhkänkin mieleen tuovaa rämistelyä kuulisi mielellään pidemmässäkin draamallisessa kaaressa.

Mutta eipä rynnätä asioiden edelle, vaan käykäämme seiskan kimppuun.

Kukaan ei koskaan edes huomaa mua.
Ne ihailee sinua.
Ja mä vain pikkuveljes oon.
Kukaan ei koskaan huomaa mua.
Päät kääntyy toiseen suuntaan.
Ja mä jään
.”

Terävällä kitarariffillä, maukkaalla bassovenkoilulla ja säästeliäästi käytetyllä synariffillä kulkeva a-puolen raita Pikkuveli tuo mieleen Hassisen Koneen, Pelle Miljoonan ja ehkä jopa hieman Sur-rurin. Kappale on kokonaisuudessaan oikein mainio kadonnut 80-luvun suomirokkibiisiklassikko. Erityisplussa tulee kolmannen kertsin falsettilaulusta. Oikkee hienoo!



B-puolen Yleiset syyt alkaa hieman hämäävästi sangen aurinkoisesti ja maalailevalla otteella, mutta päätyy matkan loppupuolella varsinaiseen kitaramyrskynsilmään. Takomiseksi ja meuhkaamiseksi äityvä rokkipala osoittaa, että this one goes eleven viimeistään kitarasoolon tullessa mukaan kuvioon. Jostakin syystä kappale tuo mieleeni hyvin arkipäiväisen tilanteen, jossa vessanpönttö ulostusseremonian jälkeen vedetään ja voimakkaat vesipyörteet korjaavat tavaran ns. parempaan talteen. Lopulta jäljelle jää vain huojentunut ja seesteinen olo.



Kirjoittajan pökälepulikoinnin ja sisäisen ying-yangin jälkeen alleviivattakoon vielä, että tämä pikkuveli on jäänyt suuremmalta yleisöltä varjoon aivan turhaan. Airiston Punk-levyjen julkaisemaa levyä voi ostaa ainakin Levykauppa Äxästä tai Combat Rock Shopista. Olisi suotavaa, että suuremmankin yleisön päät kääntyisivät pikku hiljaa Modernin Elämän suuntaan.


Facebook: Moderni Elämä

Nyrkkitappelu

Moikka munkin puolesta! Mikko kyllä postas ehkä vartti sitten, mut tälläkin viikolla bändejä ja muita kovia juttuja on niin paljon, ettei varmaan pysy teksti päivässä –tahti vaan taitaa mennä yli :-D Korvataan siis kerralla viikkojen hiljaisuus. Itseasiassa olin kirjoittanut tästä bändistä jo kesäkuussa, mutta teksti jäi julkaisematta. Nyt lienee hyvä hetki.

Käväsin lauantaina tsiigaan vähän räppiä, mutta vaikka El-P:n keikka olikin erinomainen, ei illan livemusatarpeet tulleet vielä tyydytetyksi. Niinpä suuntasin suoraan Kuudennelta Linjalta Lepakkomieheen ja kävin nauttimassa päälle vielä vähän punkkia – erityisesti Nyrkkitappelu mielessä. Se olikin helposti illan kovin setti, eikä muita bändejä kannata sen rinnalla edes mainita nimeltä.



Nyrkkitappelu todistaa, että Tampereelta tulee hyvääkin musiikkia. Suomipunkin, The Stoogesin ja Turbonegron kohtaaminen uppoaa kuin nyrkki silmään. (Eheheehhe olipa nyt köykänen vertaus tässä yhteydessä.) Keikkaseuran mielestä joissain kappaleissa sanoitukset menivät liian Klamydiaksi, mutta muhun ronski ilmaisu vetosi. Jos biisi alkaa selvällä Popeda-viittauksella (en oo kaupungin tavoitelluin ukkomies mut heitän hiivat tosta vaan), ei vaan voi mennä pieleen. Jos logo on suoraan lainattu RATM:ilta, on sekin hyvä merkki. Ja kun vielä Tyttöjen farkut -radiohitistä löytyy maininta Jonne Aaronista, niin alkaa silmä mustua.

Jo kolme Soundcloudissa kuunneltavissa olevaa biisiä riittäisivät mainosti syyksi ostaa huhtikuussa julkaistu seiskatuumanen, mutta kun kuulemattomaksi jää vielä kappale nimeltä Seppo Räty, harmittaa, että julkaisu näyttäisi olevan loppuunmyyty. Täytynee siis odotella tulevia kiekkoja, ja toivoa että keikalla kuullut vielä vähän kovempaakin turpaan vetäneet biisit Käytetään päihteitä ja Hyvännäköinen aikuiseksi päätyvät vielä soimaan kotisteroihinkin.

Käykää kattomassa:
18.10.2012 Henrys Pub, Helsinki
20.10.2012 Bar Soho, Porvoo w/ Murhamurha, All Over Maniacs
24.10.2012 Torvi, Lahti w/ Murhamurha, Cause a Riot, All Over Maniacs
02.11.2012 Rytmi-Katti, Hamina w/ Pelle & Mela duo, All Over Maniacs
09.11.2012 La Barre, Joensuu w/ Murhamurha, All Over Maniacs
17.11.2012 Vastavirta, Tampere
31.12.2012 Ravintolalaiva Väiski, Helsinki



Facebook: https://www.facebook.com/nyrkkitappelu/
Soundcloud: http://soundcloud.com/nyrkkitappelu

maanantai 8. lokakuuta 2012

Pää Kii - Inkkarit kanootissa

All Earsin kunniakkaasti alkanutta Suomi-teemaista kuukautta jatkaa tänään starttaava punk ja garage rock -viikko. Tällä kertaa musiikillisen mopon saa polkaista käyntiin Airiston punk-levyjen toukokuussa julkaisema Inkkarit kanootissa 7”. Musiikista vastaa yhtyeen Facebook-sivuja siteeratakseni Bändi jonka nimi on ”Pää Kii.



Kakkahätä yllätti Teemun.

Neljä kappaletta sisältävä extended play -vinyyli kätkee uumeniinsa täysin älyvapaita ja tyhjänpäiväisiä (kumpikin laatumääreistä tässä kontekstissa ainoastaan positiiviseksi ymmärrettäviä) ralleja, jotka jaksavat riemastuttaa ja paikoin naurattaakin.

Monessa liemessä keitetyn Teemu Bergmanin (mm. Kakka-hätä 77, Nazi Death Camp, The Heartburns, Vaasankatu SS) johtaman trion (tätä nykyä kvartetin?) vahaläpyskä alkaa tyhjentävästi a-puolen reilun minuutin mittaisella kappaleella K18. Ja se musiikillinen mopohan karkaa käsistä heti kättelyssä!

Siteerattakoon oheen koko kappaleen lyrikaalinen komeus:

Älä tule tänne, mene pois.
Kun sä olet alle 18.
Tule sitten takas kun oot 18
Älä tule tänne, mene pois.

Heitä päästötoditukset vittuun vaan.
Et sä tolla lapulla tee vittuukaan.
Sä päädyt huoraamaan tai perseitä nuolemaan.
Tai katuojaan narkkaamaan ja kuolemaan
.”

Niin. Samaa linjaa jatkaa idioottivarmalla yhden kielen kitarariffisahailulla etenevä Paskahousun paluu. Mahdollisesti seiskan epätarttuvin tekele sisältää sekin jälleen nerokasta havainnointia:

Ei mul oo aikaa lähtee Vekaralle kertaamaan.
Sitä paitsi enhän mä oo käyny siellä vissiin kertaakaan?



B-puolen aloittava Kylän pahalla puolella haiskahtaa omaan korvaani pahasti tulevalta klassikolta. Vaivattomasti rullaava laiska rokubiisi on sanoitukseltaan muita kappaleita hivenen kantaaottavampi, mutta onneksi paskantärkeys turmellaan viimeistään toiseen säkeistöön saavuttaessa:

Hipit ja hintit tästä baarista pihalle.
Tääl vegetarianakin maistuu lihalle.”

Kokonaisuuden päättävä Luuletsä et mä oon huvikseni näin sekaisin? sisältää killeribassoriffin ja kirskuvan repivää kitaramöyhintää. Loistavasta otsakkeestaan huolimatta kappaleen lyyrinen potentiaali ei
täysin puhkea kukkaansa. Mut hei, mitä vitun väliä sillä on, kun biisi on muuten niin kovaa kakkaa! 



Skribentin itsensä
14.9. todistama Lepakkomiehen keikka oli myöskin sen verran tough shit, että suosittelen pikimmiten check it out Pää Kiin livekunnon. Stupido Records julkaisee bändin täyspitkän 16.11., minkä lisäksi tekeillä on ilmeisesti splittiseiska Death Laserin kanssa. Täällä niitä odotetaan jo innolla.

Pää kii ja mee kuuntelee livenä:

10.10. Alakerta, Helsinki (+Rikoslaki, Jyrki Nissinen)

24.10. Tavastia, Helsinki (+Shonen Knife & FU)
24.11. Klubi, Turku (Punk Rock X-mas)
28.11. Klubi, Tampere (Punk Rock X-mas)
30.11. Bar Kino, Pori (+Jussi Hakulinen Distortion)
5.12. Stoppari, Mikkeli (Punk Rock X-mas)

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Delay Trees - Doze

All Earsin ensimmäisestä Suomi-viikonlopusta tuli ilmeisesti Soliti-viikonloppu, kun sunnuntain levyksi valikoitui Delay Treesin tuloillaan oleva albumi Doze. Levy ilmestyy 19. kuluvaa kuuta, ja sen voi ennakkotilata esimerkiksi Stupidosta  tai Levykauppa Äxästä.

Dozen kansitaiteeseen on onnistuttu vangitsemaan täydellisesti levy tunnelma.




Delay Treesin toinen albumi sytyttää ehkä eniten bändin tuotannosta tähän mennessä, vaikkei aiemmissakaan julkaisuissa ole ollut mitään vikaa – Doze vain on huolitellumpi kokonaisuus, joka avautuu vähän lisää jokaisella kuuntelukerralla. Sen tunnelma on vaihtelee indie-Twin Peaksista (Dream Surfer) tanssittavammaksi kitaramaalailuksi (Future).

Dozen julkaisuajankohta on erinomainen, sillä vaikka albumi monipuolinen onkin, se sopii ehdottomasti paremmin syksyyn ja talveen kuin kesään. Se on loistavaa musiikkia kotona rauhoittumiseen, värikkäiden puiden lomassa kävelyyn ja testasinpa sen sopivuuden tänään suihkussa käymiseenkin :-D Maalaileva ja leijaileva kokonaisuus eroaa kuitenkin muista perinteisistä "syksylevyistä" olemalla kevyt ja hyväntuulinen kokonaisuus, jolta voisi erityisesti nostaa esiin useammankin biisin, kuten HML:n, Pausen ja Futuren.

Solitille taas iso pystypeukku laadukkaiden kotimaisten albumeiden julkaisusta! Alkaa tuntua siltä, että jos levynkansista löytyy Solitin merkki, se on varmasti erinomaista kuunneltavaa.

Katso alta video HML:ään:

Delay Trees: "HML" (Official DIY Music Video) from Sami Korhonen on Vimeo.

Kuuntele tästä erinomainen Pause:


Mee kattoon livenä:
19.10. Lost in Music Festival, Tampere (Record Release Day Show)
20.10. Korjaamo, Helsinki (Official Record Release Show)
26.10. Telakka, Tampere
27.10. Bar 15, Seinäjoki
16.11. Poppari, Jyväskyla

Facebook: https://www.facebook.com/delaytrees
www: http://www.delaytrees.com/

Huomenna alkaa uusi teemaviikko, jolloin keskitymme suomalaiseen garage rockiin ja punkkiin. Nyt lähden ottamaan varaslähdön ensi viikkoon ja suuntaan Kuudennelle Linjalle Club Hori Smokuun, missä lavalle nousee amerikkalainen River City Tanlines ja kotimainen Cattle Thieves. Moro!