torstai 25. helmikuuta 2010

40 parasta remixiä vuodelta 2009 2/2

Heheh, helmikuu lähenee loppuaan ja saan viime vuoden lemppariremixit tänne vasta nyt. Turha kai selitellä, kun syyt vaihtelevat paljon hyvistä huonoihin. Sen sijaan haluaisin antaa kunniamaininnat Florence + The Machinelle ja Miike Snow'lle  joiden biiseistä tehtiin eniten erinomaisia remixejä.

Arviointiperusteista sen verran että hyvässä remixissä täyttyy mun mielestä seuraavat ehdot:
Mahtava remix kuulostaa 1) mahtavalta 2) erilaiselta kuin alkuperäinen kappale 3) omaperäiseltä 4) tunnistettavalta (ainakin alkuperäisen esittäjän osalta, mieluiten myös miksaajan) 5) ja mahdollisesti vielä paremmaltakin kuin alkuperäinen kappale. Näillä ehdoilla paras remix olisi siis sairaan hyvä raita, josta tunnistaa sekä alkuperäisen biisin että remixaajan, mutta joka ei lopulta kuulosta liikaa alkuperäiseltä biisiltä, koska siinä on joku jännittävä näkökulma tai toteutustapa, joka tuo biisiin niin paljon tuoretta näkemystä, että se on alkuperäistäkin parempi.

Tittidii, olkaa hyvä. Ensimmäiseksi valitun biisin perässä se lupailtu Spotify-soittolista. Soittolistalta löytymättömien biisien nimet on maalattu punaisella.

40. Editors – Papillon (Tiësto Remix)
Ei kuulu Tiësto suosikkeihini, ja harvoin kolahtaa remixitkään. Editorsista on kuitenkin muovailtu bassorikas reivielektropläjäys, josta ei automaattisesti tunnistaisi nikkariaan.


39. Sally Shapiro – Love in July (Cfcf Remix)
Meinasi jäädä listan ulkopuolelle, koska nojaa turhankin paljon Shapiron juttuihin, mutta myönnettävähän se on että tätä remixiä on luukutettu paljon enemmän kuin alkuperäistä, ainakin näillä kulmilla.
http://hypem.com/#/track/958028/

38. Au Revoir Simone – Another Likely Story (Aeroplane Remix)
Sikäli kun pari kappaletta ylempänä toitotin myös remixaajan tunnistettavuutta, mennään tässä jo metsään. Au Revoir Simonen kyllä tunnistaa, mutta Aeroplanea on mahdoton tunnistaa. Eikä se ole automaattisesti huono juttu. Ei suositella krapuloitseville ylipirteytensä vuoksi.


37. Frankmusik – Confusion Girl (Russ Chimes Remix)
Jos tekisin itse musiikkia, tekisin varmaan jotain tän tyyppistä. Ei lisättävää.


36. Lykke Li – Dance Dance Dance (Buraka Som Sistema Remix)
Olen mahdollisesti maailman ainoa ihminen joka EI tykkää Lykke Li:stä. Buraka Som Sistema tekee siitä kuitenkin rakastettavaa lisäämällä biisiin vain vähän rytmikkyyttä.


35. The Temper Trap – Science of Fear (Hervé Dub Remix)
Ensimmäinen juttu, jonka The Temper Trapilta kuulin oli tämä remix, ja se on edelleen yksi parhaista, vaikka The Temper Trap osoittautui itsestäänkin eteläisen pallonpuoliskon Mewiksi. Hervé on siis yhtä kuin The Count, joka on Sindenin aisaparina tunnettu, ja jos yhtään tietää mistä puhun, tietää että hyvä jälki ei ole mikään ihme tältä mieheltä.


34. U2 – Get on Your Boots (Justice Remix)
Listan ensimmäinen vaan ei viimeinen U2:n biisi. Suuhun jää maku, että Justice olisi pystynyt parempaankin, mutta voitto alkuperäiseen nähden on silti kiistämättömän suuri.


33. White Lies – Farewell to the Fairground (Yuksek Remix)
Hakkaa koska vain esim Crystal Castlesin remixin White Liesista, ja yllättää, kuinka hyvin elektropauke oikeasti sopii tähän biisiin.


32. The Pains of Being Pure at Heart – Higher Than the Stars (Saint Etienne Visits Lord Spank Remix)
Liian pitkä nimi, liian hyvä biisi.


31. Calvin Harris – I’m Not Alone (Deadmau5 Remix)
Ei mitään sen kummempaa sanottavaa. I’m Not Alone huusi tällaista remixiä, eli kiitosta vaan Deadmau5.


30. Tiga – Shoes (Spencer & Hill Remix)
Spencer & Hill värittävät Tigaa värikyninään Daft Punk ja enkkuelectro.


29. WhoMadeWho – Keep Me in My Plane (Modernaire Remix)
Mikäli WhoMadeWho on vieras, suosittelen sitä kaikille The Whitest Boy Alive –faneille. Modernairen remixissä ei ole kovinkaan suurta eroa alkuperäiseen, mutta pieni hyvien juttujen korostaminen oli paikallaan.
http://hypem.com/#/track/857349/

28. Private – My Secret Lover (Diplo Remix)
Pitäähän joukosta löytyä yksi badass-raitakin, joka vetää nyrkkiraudalla naamaan heikompiaan. Remixin överimatalat bassot saattavat aiheuttaaa rytmihäiriöitä.


27. Priors – What You Need (Hey Champ Remix)
Discofunk moukaroi huonohkoa synapoppia


26. Miike Snow – Black and Blue (Caspa Remix)
Miike Snow’n kappaleiden parasta ennen -päivä tuli vastaan jo ennen vuoden loppua, mutta Caspa osasi säilöä hittiainekset kestävämmin.


25. Radiohead – Everything in Its Right Place (Gigamesh Remix)
Radioheadin biiseistä ei ole paljoa hyviä remixejä tullut vastaan. Jossain vaiheessa liikkui huhu, että yhtye veloittaa miljoona dollaria remixattavista kappaleista, mihin en kuitenkaan usko, koska bändi on sittemmin järkännyt aiheeseen liittyviä kilpailujakin. Kuten alussa määrittelin hyvän remixin, ongelmaksi saattaa koitua se, että täydellistä on vaikea parantaa. DiscoTechistä tutu Gigamesh kuitenkin tekee juuri sen.


24. Crystal Fighters – Xtatic Truth (MayBB Remix)
Hypetetyn bändin raita, jota en osannut arvostaa alkuperäisenä, mutta josta MayBB loihti ei-yhtään-ärsyttävän, henkeäsalpaavan kappaleen, joka kuulostaa jo ensi kuuntelulla niin hyvältä että vetää mennessään tanssilattialle. Tämä olisi voinut olla jonain huonona musiikkivuonna heposti melkein parhaita biisejä.


23. Phoenix – Fences (Def Starr Version)
Wolfgang Amadeus Phoenix oli yksi viime vuoden parhaista levyistä, ja sen bonusmateriaalilevyltä löytyi 15 remixiä huippunimien (Passion Pit, Animal Collective, Friendly Fires, Yacht, Two Door Cinema Club jne.)  tekemänä. 1/3 eli viisi kappaletta oli tehty Fencesistä, ja silti yksikään ei kuulosta niin hyvältä kuin Def Starrin versio, jota ei remixlevyltä löydy.


22. Friendly Fires – Skeleton Boy (Air France Remix)
Mitä saa kun yhdistää pari bändiä, joita on tullut fiilisteltyä uskomattoman paljon?


21. La Roux – In For the Kill (Skream’s Let’s Get Ravey Mix)
Eihän tätä voinut jättää listalta poiskaan, vaikka ei 20 parhaan päätynyt. Tää on luultavasti bailukansalle sellainen anthem, josta jengi vuoden 2009 muistaa, enkä voi itsekään sitä kieltää.

40 parasta remixiä vuodelta 2009 1/2

20. Moby – Pale Horses (Apparat Remix)
Tämä kuulostaa itseasiassa juuri sellaiselta, millaiseksi voisi Apparatin Moby-version kuvitella, ainoastaan vielä hieman paremmalta. Tummanpuhuvaa minimalistista tech housea, joka on samalla yksi 2009 vuoden parhaista rauhoittumisraidoista.


19. Passion Pit – The Reeling (Sammy Bananas’ Big Choon Mix)
Tässä tiivistyy aika hyvin se soundi, joka muhun iskee kaikista eniten. Sen ytimenä taitaa olla ilmavat ja soljuvat synat. Passion Pitiä remixattiin tosi paljon edellisvuonna, mutta tama on vissiin ainoa, jossa tajuttiin tehdä jotain helium-vokaaleille. Passion Pitin levyllä se toimi, mutta sekä rauhallisimmissa että jumputtavissa versioissa ne yksinkertaisesti kuulostivat huonolta.


18. Chiddy Bang – Truth (feat. Passion Pit)
Vaikka biisi onkin Chiddy Bangin, ajattelen tän eräänlaisena remixinä Passion Pitin Better Thingsistä, koska sitä on hyödynnetty niin paljon. Passion Pitiltä päätyi näille listoille vain yksi biisi, vaikka todella kova bändi olikin viime vuonna. Chiddy Bang sai sen kuulostamaan överihyvältä, ja sikäli hauskaa että tässäkin on sämplätty biisiä, joka ei päätynyt debyytille asti.


17. Miike Snow – Animal (Mark Ronson Remix)
Tästä biisistä oli ehkä eniten kovia remixejä. Kaikki Animal-sinkun bonariremixit ovat hulluja eikä ihmekään kun taiteilijoina olivat Fred Falke, Fake Blood, Crookers, Style of Eye, Punks Jump Up ja Treasure Fingers, eli polttavan kuumia nimiä. Jos olisin halunnut tehdä listasta pidemmän, lähes kaikki nuo olisivat löytyneet alemmilta sijoilta, mutta koska en halunnut tehdä Top X Animal Remixit –listaa, listaan vain parhaimman. Mark Ronson se vaan osaa, vieläpä paljon paremmin kuin muut alansa huiput. Viime vuoden ainoa reggaeraita, joka kuulosti aidosti hyvältä.


16. The Temper Trap – Sweet Disposition (Axwell and Dirty South Remix)
Koko paketin teknoin raita, jonka sijoitus tuli lopulta yllärinä listan laatineellekin. Yleensä tän tyyppiset reiviraidat ei oikein iske, mutta Axwellin ja Dirty Southin versio on sopiva sekoitus menneiden vuosikymmenten nostalgiaa ja tämän vuosituhannen virtauksia, ja silti on kunnioitettu ihanaa Sweet Dispositionia.


15. Bat for Lashes – Daniel (Duke Dumont Remix)
Järjettömän kova alkuperäinen biisi ja remixikin on mieletön, mutta pisteitä syö tunnistettavuus. Danielissa olisi kuitenkin ollut erinomaisia juttuja, joita olisi voinut korostaa enemmän. Silti, kova raita.


14. Pet Shop Boys – Love Etc (Gui Boratto Remix)
Boratolle pisteet siitä, että Pet Shop Boysin oma ja tunnistettava soundi on jätetty rauhaan, ja silti lopputulos on huomattavasti kohennettu versio sinkkubiisistä. Eikä se tunnu läheskään yhtä pitkältä kuin oikeasti on.


13. Noah and The Whale – Blue Skies (The Twelves Remix)
Entuudestaankin erinomainen biisi kuulostaa The Twelvesin funkkipesun jälkeen maailman parhaan musikaalin ensimmäiseltä kappaleelta. Lataa biisi remix täältä.


12. Major Lazer – Zumbi (Nujax Remix)
Diplon ja Switchin Major Lazer oli ajatuksena kultaa. Debyytti ei ollutkaan sitten aivan niin jalometallia. Paras biisikin jätettiin siltä pois. Mieltä kuitekin lämmittää se, että Nujax onnistui hiomaan supertuottajien yhteistyöstä sitten pelkkää timanttia.


11. Grizzly Bear – Two Weeks (Fred Falke Remix)
Kuinka voi joku saada yksistäänkin mega-erinomaisesta biisistä vielä mahtavamman pienellä hienosäädöllä? Kuuleeko mr. Falke alkuperäisiä biisejä ensi kertaa kuunnellessaan heti, kuinka saada biiseistä vielä parempia?


10. Miami Horror – Make You Mine (Fred Falke Remix)
Vaikka Miami Horror onkin kova itsessään, Make You Mine oli turhan yksinkertaista jumputusta, josta Falke taikoi kaunista kuunneltavaa. Parhaiden piirteiden korostus kunniaan.


9. U2 – Magnificent (Fred Falke Remix)
Jep, ja kolmas Fred Falken tekemä remix putkeen, koska se mies vaan tekee virheetöntä jälkeä. Kaikki kolme kuulostavat lähes kaikki yhtä hyviltä, ja tällä kertaa arvioin nämä peruusteella, kuinka mahtavan muutoksen Falke on saanut aikaan. Alkuperäinen Magnificient oli biiseistä kehnoin, joten muutos lienee suurin.



8. Everything But The Girl – Missing (Dana Bergquist Remix)
Lähteeköhän vähän liian helposti klassikoraitojen kierrätyksestä pisteet? Ääääää, ei.


7. One EskimO – Givin’ Up (Don Diablo Remix)
Don Diablo tekee nössöstä biisistä menevän, ja nostaa samalla tuntemattoman One EskimOn ihmisten huulille. Hyvää työtä.



6. Fever Ray – If I Had a Heart (Fuck Buttons Remix)
Mallikelpoinen esitys ainakin siinä mielessä että molemmat esittäjät tunnistaa helposti, ja silti se kuulostaa paremmalta kuin tyyppien omat hommat yksinään. Välillä biisi on Fuck Buttonsia parhaimmillaan, välillä Fever Rayta parhaimmillaan.


5. Florence + The Machine – You’ve Got the Love (Steve Pitron & Max Sanna Remix)
Mulla oli äärimmäisiä vaikeuksia päättää, kuuluuko tää biisi neljänneksi vai viidenneksi. Kilpakumppanina oli toinen remix samasta biisistä. Molempia yhdistää pelkistäminen. Toisessa on tiputettu tempoa, tässä nostettu. Ja molemmat hakkaa alkuperäisen koska vaan.


4. Florence + The Machine – You’ve Got the Love (The XX Remix)
Tää toisaalta vois olla coverikin, mutta olkoon remixien joukossa, kun alkuperäistäkin biisiä on käytetty kohtuullisen paljon. Perusbändisoittimet on vaihdettu koneisiin ja Florencen ääni korvattu, osittain.


3. La Roux – In for the Kill (Skream vs. Foamo Remix)
Skreamin remixiä In for the Killistä kuuli viime vuonna joka paikassa, viikosta toiseen, ja olihan se niin kova versio että päätyi sijalle 21. tällä listalla. Ja silti Foamo pystyi muovaamaan siitä vielä paremman version.


2. Deadmau5 & Kaskade - I Remember (Caspa Remix)
Leuka tippui lattialle, kun ensimmäistä kertaa kuulin ja siellä se on edelleen. Niin monen kuukauden ja niin monen kuuntelun jälkeenkin toimii alkuperäistä paremmin. Jaetulla kakkoissijalla J Majikin ja Wickamanin versio samasta biisistä.



1. Florence + The Machine: Rabbit Heart (Raise It up) (P.E.S.T. Remix)
Ennen vuoden alkua en ollut kuullutkaan alkuperäisesittäjästä tai remixaajista, ja tässä sitä ollaan. P.E.S.T. IS THE BEST.


Ja sitten se soittolista, jota onkin jo paljon kyselty. Spotifysta ei luonnollisestikaan löydy kaikkia biisejä, joten tällä kertaa soittolistalta jäi uupumaan (60+41)-69= 32 biisiä, joista suurin osa oli remixejä. Siinä on siis sekä parhaat biisit että remixit, ja ne on keskenään kutakuinkin parhausjärjestyksessä, remixit ja alkuperäiset sekaisin. Pidemmittä puheitta, tässä se nyt on:

Most Sexiest Music: 2009 parhaat
spotify:user:foonk:playlist:7ezdCNgaUTHrg3ekvfaDAa

Heheh, seuraavaks onkin sitten levylistan vuoro... Toivottavasti ei mee ens vuoteen.

White Rabbits

Eilinen jänispostaus venykin tälle päivälle, kun tuli yllättäen lähtö Yo-talolle Tuvalun ja Wedding Crashersin keikalle. Tai no yllättäen ja yllättäen, kun olihan tuokin tiedossa jo pidemmän aikaa. Tuntuu jotkut tapahtumat ja tentit ja bileet unohtuvan, kun ei ole enää paperista kalenteria käytössä. No se siitä selittelystä sitten ja korvaan tämän pistämällä tänään illalla ilmoille top 40 remixit viime vuodelta, ja Spotify-soittolistan, josta löytyy sekä parhaat biisit että remixit. VIIMEIN!

Sitä ennen vielä tän viikon jänöjusseihin, osa kaksi. Brooklyniläistynyt kuuden hengen bändi ei ole aivan niin erottuva ryhmä kuin edellinen kanibändi, mutta paikoin varsin miellyttävää kuunneltavaa. Syynsä ensirakkauteen löytyy White Rabbitsiltakin, ja se on tässä:


White Rabbits on luonnollinen jatkumo tiistain Frightened Rabbitille lähinnä siksi, että kuusikolta ilmestyi viime vuonna toinen albumi nimeltään It's Frightening. Kakkoslevyltä löytyy myös oma rakastuttajakappaleensa, Percussion Gun, joka on jollakin soittolistallain vieraillut. Heti levyn avausraitana soiva hitti vahvistaa kokemusta siitä, että loppua kohti It's Frightening lässähtää pelottavan paljon. Retrohenkinen ja rytmikäs jenkkialtsurock ei mullista maailmaa tälläkään kertaa, mutta voisi paskempiakin taustamusiikkivalintojakin tehdä. Tylsähkö levy, mutta kannattaa silti tsekata alla oleva uusi erinomainen hitti, ja levyn pari muutakin ensimmäistä raitaa. Jos Spoon, Hockey, Vampire Weekend yms maistuu, näkisin mahdollisuuden tästäkin nauttimiselle.



MySpace: http://www.myspace.com/whiterabbits
SpotifyWhite Rabbits – It's Frightening (2009)
SpotifyWhite Rabbits – Fort Nightly (2007)
wwwhttp://whiterabbitsmusic.com/

tiistai 23. helmikuuta 2010

The Winter of Mixed Drinks

Bloody Mary, rommikola, punkkukola, mehukossu, long island icetea... ei vaan. Totuus on se, että harvoin juon talvellakaan muuta kuin viiniä tahi muuta pullosta suoraan juomaa, minkä varmaan paljasti jo edellinen juomalitanianikin... Otsikon mukaisesti nimetty skotlantilaisen Frightened Rabbitin kolmas lätty on kuitenkin ihana, ja lämmittää paremmin kuin mikään drinkki jopa näin kylmillä keleillä.

(Kuva: Gordon Burniston)

Fiilistelin aikanaan aivan tajuttomasti edellisen levyn The Modern Leperiä. Se tuntui jonkin aikaa parhaalta (folk)poppirokkikappaleelta, mitä maa päällään kantaa. Kiiltokuva repesi kuitenkin viime vuonna 'kildessä, kun bändi esiintyi pikkulavalla ja oli aivan paska. Edes odotukset eivät vääristäneet kokemusta, sillä silloin oli paljon muutakin venttailtavaa. Frightened Rabbit ei vain osannut lavalla. Jopa se lempparibiisi kusi. YouTubesta katsellut liveversiot alla olevasta biisistä eivät lämmitä vieläkään.



Levyllä musiikki kuitenkin toimii, myös muutkin biisit. Pettymyskokemuksen jälkeen en riemuiten odottanut uutta levyä, mutta kuinkas kävikään... Se yllätti hyvyydellään. Parhaimmat biisit eivät ehkä ole aivan yhtä instant-hittejä, mutta elävät luultavasti pidempään - ja kyllä niitä hittejäkin löytyy. Koko levy on sekä moniulotteisempi että ilmavampi, ja FR:n juttu ei perustu enää niin paljoa vokalisti Scott Hutchisonin ääneen. Vaikutteet esim. Arcade Firelta ja shoegaze-kitaroista ovat lisääntyneet ja biisit kasvavat edetessään.

Kokonaisuus on hallussa eikä yksikään kappale ole täytettä. Tämän hetken lempparina uudelta levyltä on mahtava avausraita The Things, jonka etsivä luonnollisesti löytää vaikka YouTubesta. Alla olevat videobiisit eivät ole hassumpia myöskään, etenkin Nothing Like You:ssa on aineksia seuraavaksi lemppariksi.





Tämän levyn myötä olen valmis antamaan bändille uuden mahdollisuuden, lavallakin. Suunta on oikea!

Bonarina vielä jouluaiheinen cover, jonka ovat eräät suomalaisetkin joskus äänittäneet aina sinkulle asti... Vaikka tässä pääsevätkin oikeuksiinsa taas live-vetojen epäonnistuneisuus, on versio silti mielenkiintoinen.


MySpace: http://www.myspace.com/frightenedrabbit (Edellä mainittu levy ennakkokuuntelussa!!)
Spotify: Frightened Rabbit
www: http://wearefrightenedrabbit.com/

Huomenna kirjoittelen lisää ihanista jäniksistä, joskaan en samoista. Sillä välin kandee tsekkailla vaikkapa Broken Social Scenen uus biisi, World Sick. Siitä ja tästä on tämän viikon musiikkiruokavalioni toistaiseksi koostunut.

ASADSDFDFFASFFAFF

Vuoden isoin festari-ASADSDFDFFASFFAFF on tässä. Tätä paremmaksi ei voi Roskilde enää pistää. Mun mielestä. Edes Radiohead ei olisi lämmittänyt mieltäni enempää. Self-confirmed elikkäs itse varmistettu MySpacessa: Moderat soittaa Roskilde Festivaleilla 2010. Aluksi Modeselektor + Apparat Roskildessa, ja parin viikon päästä Modeselektor + Bonaparte Melt!issä. Huikeaa.

Suru ja murhe poistukoon siis heinäkuussa Tanskassa. Viime vuonnahan tosiaan lähdin abouttiarallaa juurikin vain Moderatin perässä Melt! Festivalille Saksaan. Venasin perjantaiyönä keskellä päälavan eturivissä noin tuntia ennen keikkaa. Kalusteet ja miehet ilmestyivät lavalle, mutta pöytiä vain siirrettiin syvemmälle lavalle ja lopulta kokonaan pois. Moderat ei koskaan soittanut, sillä aloittamishetkillä alkoi myös supermyrsky ja vettä satoi lavalle kaatamalla. Soittokamat kastuivat niin pahasti ettei esiintymisestä olisi tullut enää mitään. Myös kaikki muut loppuyön keikat peruuntuivat megamyrskyn vuoksi. Paras festari siitä silti tuli, mutta perjantain lempparien peruutukset jäivät kaivertamaan.

Waiting for Moderat. They never played.
Waiting for Moderat. They never played.

Vaan nyt taas elämä hymyilee ja jessssssssss tänä vuonna näen yhden parhaista musajutuista livenä. Primaveraan menossa oleville tiedoksi, että samaisen MySpacen mukaan Moderat nähdään myös siellä.



perjantai 19. helmikuuta 2010

Ilosaari vs. Melt!

Jätin tarkoituksella viikko sitten kommentoimatta Ilosaarirockin esiintyjiä, sillä tiedossa oli että samaan aikaan järjestettävä Melt! Festival julkaisee tänään ensimmäisen osan omista esiintyjistään. Viime vuonna Melt! oli yksinkertaisesti siistein festarikokemus ikinä, ja päätin jo Saksassa, että mikäli festarit menevät jatkossakin päällekäin, Ilosaari saa jäädä kokematta. Nyt kun Melt!in esiintyjät ovat tulleet, on aika vertailla tämän vuoden festareita keskenään.

Kokoluokaltaan ne pyörivät samassa sarjassa. Melt!iin myytiin viime vuonna pari tuhatta lippua vähemmän kuin Ilosaareen, vaikka molemmat olivatkin loppuunmyydyt. Lippujen hinta Ilosaareen oli viime vuonna halvempi, mutta kun laskettiin leirintämaksut päälle, kustannukset nousivat samoihin. Melt!issä leirintä sisältyy lipun hintaan. Melt! kestää kolme päivää, kun Ilosaari ilman klubeja on vain kaksipäiväinen. Matkakustannukset voivat hyvinkin olla myös samanhintaiset. Ajoissa ostetut Helsinki-Berliini-lennot eivät maksa paljoakaan enemmän kun vertaa junamatkoihin Joensuuhun. Niille joille matkoista ja asumisesta ei kerry kustannuksia (eli joensuulaiset) tuskin harkitsevatkaan Melt!iä vaihtoehtona viikonlopulle Laulurinteellä.

Sitten niihin esiintyjiin. Ilosaaren julkaisemat bändit ovat ilosaarimaisia. Tämän vuoden lineup näyttää toistaiseksi lupaavalta. Ulkomaiset esiintyjät ovat hyviä buukkauksia. Jos Joensuussa tuolloin olisin, menisin ehdottomasti katsomaan Imogen Heapia, UNKLEa, DJ Shadow'ta, Rise and Fallia ja ehkä Katatoniaa, Queen Ifricaa ja Bad Religioniakin. Kotimaisista löytyy muutamia lempisuomalaisia ja niistä tsekkaisin ainakin Joensuu 1685:n, Stepan, IWATSW:n ja Ricky-Tick Big Bandin. Jäljelle jäävien keikoille sattumalta eksyminenkään ei vaikuttaisi huonolta ajanvietteeltä. Ilosaaren kohdalla usein käy kuitenkin niin, että alkoholin, kauniin sään, kymmenien kavereiden ja uusien tuttavien takia nähtyjen bändien saldo jää vähäiseksi.

Sitten se Melt!... AAAAAAAAAAAAASDASDASDSSDADDASASASDDA Ekoissa kiinnityksissä mm. kaikki ne joita toivoinkin sinne.

TWO DOOR CINEMA CLUB


THE XX


MASSIVE ATTACK


FRED FALKE live


FAKE BLOOD, CROOKERS, CHROMEO, A-TRAK


MODESELEKTOR feat. BONAPARTE


FOALS


FOUR TET


THE VERY BEST


jne.

Pitää vähän sulatella.

http://www.meltfestival.de/en

Nyt lähden Forssaan talvimökkeilemään, joten seuraavaa päivitystä voi odotella ehkä maanantaina.

Ps. Niin joo, ja se Dj Shadow'kin on Melt!issä...

torstai 18. helmikuuta 2010

Mew @ Pakkahuone, 17.2.

Eilen katkaisin reilun kuukauden keikattomuusputken ja käväisin katsomassa Mew’ta Tampereen Pakkahuoneella. Luulin vierailun olleen ensimmäinen Tampereelle, mutta välispiikeistä kävi ilmi, että kovat krapulat on hankittu Kentin lämppärinä samaisessa paikassa kymmenisen vuotta sitten. Lämppärinä tällä keikalla nähtiin ruotsalaiset kaksoistytöt eli Taxi!Taxi!, joka oli kaunista mutta tylsähköä kuunneltavaa.

Mew

Mew on varmasti bändi, joka on itkettänyt kauniilla keikoillaan muitakin kuin minua. Heti keikan ensimmäisessä biisissä (Introducing Palace Players) pärähtivät sellaiset valomuurit lavan yläreunassa päälle, että kyyneleet virtaisivat vähemmästäkin. Niitä aivan saatanan kirkkaita valoja, joiden nimeä en tiedä, hyödynnettiin setissä niin paljon ettei aurinkolaseista olisi ollut haittaa. Teknisestä puolesta voisi mainita myös hyvän desibelitason ja odotettua paremmat soundit. Itse asiassa äänentoistopuoli pelasi niin hyvin että sanoista sai varmasti selvää, vaikka ei olisi kappaleita aiemmin kuullutkaan.

Mew

Keikkabändinä Mew on varma mutta ennalta-arvattava. Joskus olen jostain lukenut, että settilistat eivät yleensä vaihdu, koska taustavideot on tehty tiettyihin biiseihin - mikä kuulostaakin loogiselta selitykseltä. Niin videoiden kuin biisienkään osalta ei mitään yllättävää todistettu, mutta kylmät väristykset vavisuttivat silti tiheäänkin tahtiin. Esimerkiksi Sometimes Life Isn’t Easyn ja Saviours of Jazz Balletin aikana kylmät väreet kiersivät päälaen kautta niin, etten enää tuntenut hattua päässäni.

Mew

Settilistaltaan keikka koostui odotetusti kolmen viimeisimmän levyn biiseistä. Puolet uudelta levyltä ja toinen puolikas jaettu tasan kahden edellisen levyn kesken. Niin joo, ja kuultiinhan me yksi uusikin biisi, joka kulkee tällä hetkellä kivalla nimellä Bamse (Bear). Kuten Mew’lla yleensä, kokonaisuus loisti, ja jatkuvuus oli yhtä ihailtavaa kuin levyilläkin. Kaiken kaikkiaan hyvä keikka, ja vaikka Mew ei koskaan yllätäkään, ihan mielellään sen keikkoja kerran vuodessa katselee.

Mew

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Missä mennään?

Vähän vajaa kuukausi takaperin kirjoittelin mahtavien bändien matkalla olevista levyistä. Kuukausi on kulunut, ja ollaan taas vähän viisaampia niiden suhteen.

1. Portugal. The Man: American Ghetto


Uusi levy julkaistaan 2.3.2010! Se on bändin itsensä rahoittama ja sitä ei lähetetä kenellekään promona, koska P.TM haluaa antaa kaikille tilaisuuden tutustua levyyn samana päivänä. Maistiaisia ei ole jaettu, mutta ei ole maaliskuuhun pitkä aika :--)

2. Circa Survive: Blue Sky Noise

Artwork: Esao Andrews

Kolmas levy on valmis ja se on ulkona 20.4.2010! Ennakkotilaajat saavat digitaalisen version kaupan päälle viikkoa aikaisemmin.

Titttidiii, ihana maistiainen levyltä:
Get Out by circasurvive

3. Klaxonsin nimeämättömästä kakkoslevystä ei ole vieläkään annettu virallisia infoja. Bändin kotisivuilla olevan laskurin on arveltu merkitsevän päiviä studiossa, ja tänään tuli 100 täyteen. Twitterin perusteella loppusuoralla ollaan, mutta vielä ei ole valmista. Radioheadin osalta puhetta on ollut enemmän soolopuuhista, vaikka jonkun huhun mukaan seuraava levykin olisi valmis. Ken tietää?

Kahdessa ekassa on kyllä tarpeeksi odottamista nyt, jessss.

tiistai 16. helmikuuta 2010

Spotify-soittolista /21

Nonii, iha ekaks. Se Roskilden kiinnitys oli Them Crooked Vultures. Aika odotettavissa, mut kova kiinnitys silti - ja huomenna jatkuu. Toisekseen, tää saattaa jäädä viimeiseksi Most Sexiest Music -soittolistaksi. Ei sillä, että olisin lopettamassa soittolistojen tekemisen vaan jotain muuta.

Lo-fi, new wave, shoegaze, chillout, chillwave, pop, alt rock, downtempo, house, ysäripop, indie rock, surf, folk pop jne, ja ennen kuin tämä muuttuu Hipster Runoffin paidaksi mennään asiaan.

Most Sexiest Music /21 -Spotify-soittolista
spotify:user:foonk:playlist:7rTv9j0GOx7oGTpp90vchW
1. Sade - Soldier of Love
2. The Hundred in the Hands - Undressed in Dresden (Jacques Renault Mix) 
3. Donkeyboy - Ambitions
4. Lars & The Hands of Light - Me Me Me (Trentemøller Remix) 
5. Beach Fossils - Daydream
6. Tamaryn - Mild Confusion
7. Yeasayer - Madder Red 
8. Toro Y Moi - Left Alone at Night
9. The Ruby Suns - Cranberry
10. Ace of Base - All That She Wants 
11. Jori Hulkkonen - Re Last Year (feat. Villa Nah)
12. Uffie - MCs Can Kiss (Starkey Redid)
13. Harrys Gym - Brother 
14. Laura Veirs - July Flame
15. Lawrence Arabia - Apple Pie Bed
16. Ungdomskulen - Modern Drummer
17. Monsters Build Mean Robots - Psalm 57
18. Editors - You Don't Know Love (Tom Middleton Remix)
19. Massive Attack - Atlas Air 

Combat Rock 10 v

Tätä ei saa missata:

Tätä tapahtumaa onkin odotettu jo alkuvuodesta 2008, jolloin sekä Endstand että Manifesto Jukebox lopettivat toimintansa. Saman vuoden elokuussa Endstandin MySpaceen ilmestyi tiedote, jonka mukaan viimeinen keikka soitetaan 22.5.2010 Nosturissa Combat Rock Industryn kymmenenvuotisjuhlissa. Pitkän odotuksen jälkeen viralliset infot viimein tulivat, ja juhlat varmistuivat kaksipäiväisiksi. Perjantaina Nosturissa esiintyvät Abduktio, Kakka-hätä 77 ja Deathbed. Lauantaina Endstandin lisäksi lavalle nousevat myös kuopattu Manifesto Jukebox ja Wasted.

Liput:
Perjantai 21.5. Abba, Kakkis ja Deathbed 10 e
Lauantai 22.5. Endstand, Manifesto Jukebox, Wasted 15 e
Pe + la -yhteislippu 20 e

Lippuja saa jo Combat Rock Shopista, ja Tikettiin ne tulevat perjantaina 19.2.2010 klo 9:00.

maanantai 15. helmikuuta 2010

Disco Ensemblen ja Kiki Paun uudet biisit

Norjaviikon jälkeen on hyvä muistutella kotimaisesta musiikista, mihin tämä maanantai tarjosikin sopivasti uutta musiikkia. Uutta matskua laitettiin nettiin sekä Disco Ensembleltä että Kiki Paulta.

Jokela 2004 6
Jokela 2004

Disco Ensemble - White Flag for Peace @ MySpace
Disco Ensemblen puuhat kiinnostavat, koska Viper Ethicsin aikoihin olin iso fani ja kiersin katselemassa keikkoja Tuurista Harjavaltaan jne. Back on the MF Street ep oli ehkä ensimmäinen iso pettymys. Uusi White Flag for Peace on parempi kuin ep:n biisit, mutta jos tämä on tulevan levyn paras biisi, parempi alkaa valmistautua ensimmäiseen huonoon levyyn. Vai mitä mieltä te ootte uutuusbiisistä?

Kiki Paun An Old Song ja Small Cuts @ MySpace
Kiki Pau sen sijaan lykkäsi MySpaceen peräti kaksi uutta biisiä, eli 3.3. ilmestyvältä White Mountain albumilta on nyt kuultavissa kolme kappaletta. Levyn avausraita An Old Song kuulostaa entistä klassisemmalta ja Small Cuts muistuttaa enemmän vanhempia biisejä. Molemmat on ihan kivoja ralleja, mutta ei mitään välittömiä hittejä. An Old Songin voi ladata tästä (via Glue).

Huomenna luvassa mm. uusi Spotify-soittolista ja Roskilden rock-pääesiintyjä!

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Kakkmaddafakka

Hei!
Niin on viikko jo vierähtänyt ja on tullut aika esitellä viimeinen norjalainen ekalta teemaviikoltani. Viimeiseksi halusin nostaa jonkun ultimate-suosikin, ja pohdiskelinkin pitkään esim. Erlend Øyen projekteja esiteltäviksi. Koska ne luultavasti ovat jo kaikkien tiedossa ja olivat ajankohtaisempia viime vuoden puolella, päädyin bändiin, joka rakastaa Erlendiä niin paljon että on tehnyt tälle biisin. Vastarakkauttakin on saatu, sillä Erlend on ilmaissut olevansa fani.



Edelleen vähän turhankin hauskasti nimetty Kakkmaddafakka, on bergeniläinen bändi, josta on ollut täällä puhetta ennenkin. Edelliset postaukset ovatkin olleet lähinnä keikkahehkutusta, joten esittelyyn lienee syytä tuttujenkin kohdalla.


Norjalaiset veijarit muistuttavat suomalaista Jaakko & Jayta siinä mielessä, että vaikka hyvä tunnelma välittyy levyltäkin, paras huumori ja energia puhkeaa kukkaan lavalla. Ne kaksi kertaa, kun olen bändin lavalla nähnyt, ovat olleet uskomattomia. Keikkakokoonpanoa on ollut vahvistamassa scattaavat (!) tanssipojat eli Kakkmaddachoir. Hyvästä energiasta ei tosin ole puutetta bändin musavideoilla tai blogivideoillakaan.





Vaikka huumorintajuinen Kakkmaddafakka onkin, huumorimusiikkia bändi ei kuitenkaan soita. Tarttuvissa biiseissä hauskuus on vain yksi lisämauste kaiken muun joukossa. Biisit eivät kaikki muistutakaan toisiaan vaan vaikutteet liikkuvat, jazzista funkiin, rockista räppiin ja discosta eurodanceen yleisilmeen ollessa silti popahtava.

Debyytti Down to Earth julkaistiin Norjassa vuonna 2007, ja jatkoa on odoteltu siitä asti. Syksymmällä ilmestyi video vielä julkaisemattomasta kappaleesta Pick Me ja uuden levyn äänitykset on saatettu loppuun viime viikkoina. Esimakua uudesta materiaalista julkaisiin myös studiovideon muodossa. Tästä vuodesta vaikuttaa tulevan kipeenhullunhyvä levyvuosi.

Pick Me:n videoon on ollut käytettävissä vähän isompi budjetti kuin aikaisemmin:


Studionäyte ilmestyi tällä viikolla:


Äh, en malta olla laittamatta vielä yhtä toistaiseksi julkaisematonta biisiä:


MySpacehttp://www.myspace.com/kakkmaddafakka
YouTubehttp://www.youtube.com/user/kakkmaddafakka

Ensi viikolla sitten by:Larm, ja norjatunnelmia voi varmasti seurata netin välityksellä sieltä sun täältä. Ehkä joku vuosi olen vielä itsekin mukana karkeloissa.

lauantai 13. helmikuuta 2010

Harrys Gym

(Kuva: Anniken C. Mohr)

Keskiviikkona Guardianin päivän bändiksi valittiin Harrys Gym. Oslolaiset ovat vierailleet myös Q:n  päivän vinkkinä, ja ovatphan tulleet huomioiduksi myös muilta isoilta tahoilta (NME, MTV, Drowned in Sound jne.). Viime kesänä nuori yhtye esiityi Roskilden tiistain warmupissa. Niinköhän jäi näkemättä, vaikka oli aikataulusta ympyröitynäkin.

Jos vielä live-tarkastamiseen tarjoillaan mahdollisuus, en aio missata sitä. Mielsin Harrys Gymin pitkään nimensä perusteella joksikinperushuttuindierockiksi, mutta jopas yllätyin kun pistin Spotifyn pauhaamaan. Kuvittelemastani puhtaan miesäänen johtamasta indie rockista ollaan kaukana. Tai no, ei oikeasti edes kovin kaukana, mutta electronica, indie pop, shoegaze ja dream pop ovat osuvampia lokeroita, puhumattakaan siitä että Harrys Gymin johtavana voimana ovat korkeaääniset naisvokaalit.

Harrys Gymin saman niminen debyytti on pullollaan eteeristä, hentoa, söpöä, kaunista ja hieman surullista poppia, joka sopii näihin maisemiin erittäin hyvin. Jokainen kappale on ansainnut paikkansa levyllä, jonka kokonaisuudessakaan ei ole moittimista. Kakkoslevyn on määrä ilmestyä tänä vuonna. Suositellaan Tiger Loun ja School of Seven Bellsin faneille.



MySpacehttp://www.myspace.com/harrysgym
SpotifyHarrys Gym – Harrys Gym (Kuunnelkaa ainakin kaks ekaa biisiä!)
wwwhttp://harrys-gym.com/

...Koska vielä on viikonloppua jäljellä, haluaisin muistuttaa myös Norjan ja varmasti isommankin alueen parhaasta tanssibiisistä:


Shining

Tämän nimisiä pohjoismaalaisia bändejä on kaksi. Toinen niistä on ruotsalainen metalliporukka, joka esiintyi tällä viikolla Suomessa. Tämä teksti ei käsittele sitä vaan metallia ja jazzia yhdistelevää norjalaista Shiningia.


Nykyään harvemmin kirjoittelen enää raskaammasta musiikista. Ne, jotka saavat päänsärkyä hardcore- ja/tai metallisoundeista ovat saaneet olla rauhassa. Shining onkin ensimmäinen 'uusi' rankkailujuttu, josta olen innostunut todella pitkään aikaan. Tuttavuuteni perustuu lähinnä vain uusimpaan Blackjazziksi nimettyyn albumiin. Neljään edelliseen levyyn en ole perehtynyt kovinkaan syvästi.

Blackjazzin juju onkin raskaiden kitaroiden vetämissä progejammailusessioissa, jotka muistuttavat ajoittain esimerkiksi The Mars Voltaa, astetta hardcorempana versiona tosin.  Parempiakin vertailukohteita saattaisi löytyä, mutta kuten sanoin, raskaammanlainen musiikki on ollut aliedustettuna viime aikojen musiikkitarjottimellani. (Btw, jos jotain kovia uusia hardcore punk -bändejä on synnytetty parin viime vuoden sisään, vinkatkaa!)

Mistään perusmetallihommasta ei ole kyse. (Jos olisi, en täällä sitä hehkuttaisi.) Shining on aloittanut puhtaasti jazz-bändinä, ja Blackjazzin ero onkin huikea verrattuna muutamaan edelliseen levyyn (esim. Spotify: Shining – In the Kingdom of Kitsch You Will Be a Monster), jotka sisältävät reippaasti vähemmän metallisia aineksia ja keskittyvätkin enemmän avantgardeilemaan. Metallin lisääntyessä myös kokeellisuus on vähentynyt, mikä tuntuu hyvältä ratkaisulta. Enemmän äärimetallia, vähemmän ääriprogeilua, sopivassa suhteessa.



MySpace: http://www.myspace.com/shiningofficial
Spotify: Shining – Blackjazz (2010)
Spotify: Shining – Grindstone (2007)
www: http://www.shining.no/v2/

perjantai 12. helmikuuta 2010

Viikon uutuusvideot

Vaikka onkin Norjaviikko kesken, on pakko keskittyä yhden välipostauksen verran muillekin alueille. Tällä viikolla kun on taas putkahtanut ilmoille näkemisen ja kuulemisen arvoisia videoita ja raitoja muualtakin. Paljon hyviä juttuja.

Tittidii, erikoisen kiinnostava ja kiinnostavan erikoinen Jaakko Eino Kalevi julkaisee toisen albuminsa 10. maaliskuuta. Samaisena päivänä JEK soittaa ilmaiskeikan Helsingin Äxässä. CD-versiota albumista ei ole luvassa tälläkään kertaa, joten kuuntelumahdollisuudet rajoittuvat vinyyliin ja digitaaliseen formaattiin. Vaharunkkarina tämä tosin sopii minulle erinomaisesti. Poison on ensimmäinen lohkaisu Modern Lifelta. Se on myös ensimmäinen näkemäni JEK-musavideo. Ainakin venäläisessä aikakausilehdessä mallina kunnostautuneen ratikkakuskin ensivideon voi luultavasti bongata myös muotiblogeista, sillä siinä vilisee I Know Why No:n mallistoa.



Uusi Ismo Alanko Teholla -albumi julkaistiin keskiviikkona. Tässä sinkkubiisi Onnellisuus, jonka kertosäkeestä tulvii aikamoiset leijonakuningasvibat:


Sigur Rós ilmoitti telakoitumisestaan miltei heti kun huhut uudesta levystä valloittivat internetin. Oli tauko kuinka pitkä hyvänsä, SR-tallista kuuluu uusia ääniä aivan lähtitulevaisuudessa. Bändin keulamies Jónsi teki nimittäin sooloalbumin. Go julkaistaan huhtikuussa ja tässä levyn avausraita, Go Do.


Seuraava video tuli jo viime viikolla, mutta en ole kirjoitellut tänne aiheesta mitään. Two Door Cinema Clubin debyyttilevy Tourist History julkaistaan parin viikon päästä. Se on tähän mennessä paras levy, jota olen tänä vuonna kuullut, ja voin luvata sen löytyvän vuoden 2010 parhaiden levyjen joukosta, vaikka 2009-listakin on vielä julkaisematta. Sorit edelleen siitä, se ei jää ikuisuusprojektiksi. Hittibiisiä toisen perään:


Lupaan että Wild Beastsin We Still Got The Taste Dancin' On Our Tongues jää soimaan päähän. Ei kannata tyytyä laittamaan seuraavaa pyörimään pelkästään taustamusiikiksi, sillä video on myös aika kolee.


Rihannan Rude Boy on herättänyt huomiota, koska video muistuttaa monen mielestä M.I.A.n Boyzia, myös meitsin. Mageeta jälkeä silti, ja Rihanna on ihan törkee megahottis videolla.



Wileyn ja Emeli Sandén Never Be Your Woman taas jatkaa siitä, mihin monet ysäriklassikoita sämplänneet biisivarkaat ovat jääneet. Mulla on vähän ristiriitainen fiilis näistä kappaleista, joiden punainen lanka on vedetty jostain aiemmasta hitistä, laitettu se uudenlaiseen ympäristöön ja annettu uusi nimi. Lienee toisaalta kunnianosoitus tehdä biisi uudestaan. Eikä sillä, oon jo pitkään halunnut tanssia diskossa White Townin Your Womania, sillä se on ihan ehdoton lemppari ysäribiiseistä. No, ehkä Stardustin Music Sounds Better With You menee vielä senkin ohi. Joka tapauksessa, kyllä tää Wileyn versiokin ihanaiselta kuulostaa, enkä mussuittais yhtään mitään jos tän nimi ois esimerkiksi White Town - Your Woman (Wiley & Emeli Sandé 2010 Version).



En ole varma, tuleeko perjantain norjapostaus ajallaan, koska täytyy pian lähteä jumalan selän taakse, internetin tavoittamattomiin, eli Kissanmaalle. Jos ei tänään niin sitten huomenna kaksi.

torstai 11. helmikuuta 2010

The Samuel Jackson Five

Post-rockia soittavilla bändeillä on usein joko mystisen nerokkaita tai vain äärimmäisen typeriä nimiä, mutta harvoin ne jäävät erottumatta joukosta. Useat vaikuttavat tekotaiteellisilta tai muutoin erinomaiset nimet pilaavat nokkeluutensa hölmöillä erikoiskirjoitusasuilla. The Samuel Jackson Five taas on naurattanut minua heti. Se oli tarpeeksi postrockmainen erottuakseen nimitulvasta, mutta ei pituudellaan tai kirjoitetaankaikkisanatyhteeneikäollaihantavallisia-hömpötyksellä, vaan yksinkertaisen hauskalla sanaleikillään. Se on nimi, joka naurattaa ainakin irkkaajan huumorintajua.

Kuva-arvoitus: Minkä suomalaisen bändin promokuvaa tämä muistuttaa?

Norjalaisen The Samuel Jackson Fiven sanaleikit eivät nimeen lopu. Vaikka biisit ja levyt onkin nimetty vähän enemmän genrelle tyypillisesti, huumorintajun kukkanen kukkii myös muutamilla raidoilla. Esimerkiksi Same Same, But Different -debyytiltä löytyy kappale Britney Spears 4 President.  Mahtaako muuten mielikuvituksellinen nimeäminen perustella itsensä musiikin instrumentaalisuudella? Jos ei ole lyriikoita, onko verbaaliset lahjakkuudet mahdutettava muualle? Toisaalta, voihan sitä aina olla mielikuvitukseton ja tehdä Sigur Rósit (tai Apulannat) ja vain numeroida kappaleensa. Tai otsikoida kappaleen No Nameksi. Eikun, niinhän The Samuel Jackson Five on jo tehnytkin.

Ennen kuin päädytään jonnekin syvemmälle post-rockin filologiaan/ onomastiikkaan, voisin esitellä myös sitä itseensä eli musiikkia. Se on instrumentaalista jälkirokkia, kuten jo sanoinkin. Usein yhdistän post-rockin rauhalliseksi  unimusiikiksi, mutta aivan sitä SJ5 ei ole. Maalailla toki tämäkin yhtye osaa, mutta järeämpiä pensseleitä käyttäen. Välillä heittäydytään enemmän progen puolelle, välillä soitetaan vain vaihtoehtoista rockmusaa, välillä jazzjammaillaan, mutta post-rockin asettamien kehyksien sisällä. SJ5:n värimaailma on syntynyt, kun on sekoitettu yhteen paljon jälkirokkia, jonkin verran matikkarokkia ja vähän kaikkea muuta.

Huono post-rock on yleensä vain tylsää, ja paras noh... toismaailmallinen kokemus. SJ5 on kaukana tylsästä, muttei osu aivan toiseenkaan ääripäähän. The Samuel Jackson Five on silti erinomainen esimerkki norjalaisesta musiikista, joka ei ole lainkaan verrattavissa muihin tällä viikolla esiteltyihin bändeihin.





MySpacehttp://www.myspace.com/thesamueljacksonfive
SpotifyThe Samuel Jackson Five
wwwhttp://www.sj5.no/

Post-scriptum (hehe): Bändien nimien postrockmaisuutta voi pohdiskella lisää esimerkiksi Last.fm:n Most pretentious post-rock band name wins. -ryhmässä.

Post-scriptum2: Jos post-rock kiinnostaa, kandee mennä kattomaan ens viikolla ruotsalaista Immanu Elia Turun Klubille, Tampereen Telakalle tai Helsingin Korjaamolle!

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Ungdomskulen

Hyvää keskiviikkoiltaa. Niinhän siinä sitten kävi, että Roskilde Festival vastasi eilisiltaisiin rukouksiini jo tänään kiinnittäessään Lindstrømin ohjelmistoonsa. Tattista vaan! Tänään vuorossa jälleen jotain täysin erilaista edellisiin päiviin verrattuna. Saanen esitellä, Ungdomskulen.

Nimimerkki sabsludge määrittelee tämänpäiväisen bändin Last.fm:ssä seuraavasti:
King Crimson song structures + Black Sabbath riffs + Sonic Youth tone + Dinosaur Jr vocals = Ungdomskulen. In short, this band is better than eating at Burger King twice per week.
Vaikka en ole varma, pystynkö allekirjoittamaan Burger King -osuuden, bändiviittaukset ovat osuvia. Ungdomskulen ei ole bändi, joka olisi napsinut hyviä juttuja sieltä sun täältä, mutta jos edellinen lainakommentti kuulosti lupaavalta, luulen että Ungdomskulen ei ole pettymys.

Bergeniläinen kolmikko aiheuttaa minussa ristiriitaisia tuntemuksia. Kaikki ei tunnu olevan aivan kohdallaan, mutta tätä yhtyettä pieni sekopäisyys pukee. Selvää on ainakin se, että selviä koukkuja ja selkeitä biisirakenteita ole. Musiikki risteilee kokeellisesti progressiivisen rockin, funkin, punkin, post-punkin, post-rockin, indie rockin ynnä muun hämärillä rajavesillä yltymättä kuitenkaan missään vaiheessa aivan noiseksi asti. Se on parhaimmillaan mukaansatempaavaa korvakarkkia ja huonoimmillaan ärsyttää ja tekee levottomaksi. Esimerkiksi Idunno-biisiin mahtuu bändin molemmat puolet.



Syynsä tällekin esittelylle on. Fanikanta on vielä pienehkö ja kansainväliset saavutuksetkin ovat vielä discoensemblemäisiä (FIFA Soundtrack, Roskilde, SXSW jne.), mutta tiedän ainakin muutaman tämän blogin lukijan innostuvan tästä. Tämä on teille. Vaikka yllä ja alla videomuodossa olevat biisit eivät ensimmäisellä yrittämällä täysin vakuuttaisi, ainakin uudempi Bisexual-lätty paranee kuuntelussa nopeasti. Kannattanee siis tutustua myös Spotifyn antimiin.



MySpacehttp://www.myspace.com/ungdomskulen
SpotifyUngdomskulen – Bisexual + Bonus
SpotifyUngdomskulen – Cry-Baby
wwwhttp://www.ungdomskulen.com/wip4/

tiistai 9. helmikuuta 2010

Lindstrøm

Armoton kasa julkaistuja maxeja, saman verran remixattuja biisejä. Pari upeaa yhteistyölevyjä. Minimalistisia kansikuvia. Monta eri aliasta ja yhtyettä. Multi-instrumentalisti. Biisien keskimääräinen kesto jossain kahdeksan ja puolen minuutin kieppeillä. Nimi, jonka varmasti mainitsen vielä useaan otteeseen. Taas yksi taitava pohjoismaalainen muusikko, jonka taiteilijanimessä on kirjoittamista vaikeuttava ärsyttävä skandinaavinen aakkonen. Muun muassa näitä asioita on norjalainen tuottaja Lindstrøm.


Vaikka mies ei ole norjalaisista tuntemattomin, täytynee myöntää, että tietämykseni Lindstrømin projekteista on jäänyt heikoksi. Aikoinaan jonkun remixin yhteydestä sulkumerkkien sisältä bongaamani artistin oma tuotanto on jäänyt harmillisen vieraaksi. Puolustuksekseni voin sanoa, että tässä jälleen yksi ahkera musiikkimuurahainen.

Lindstrømin keosta löytyy yhtä sun toista, mutta valtaosa palikoista toteuttaa downtempo-henkeen rakennetun elektronisen diskobiisin kaavaa. Vaikka musiikin lokeroiminen tuntuukin turhalta etenkin juuri tällaisissa tapauksissa, on Lindstrømiin yhdistetty 2000-luvun hipstereimmät genret. Toisaalta puhun nyt itseni pussiin, sillä jokainen joka tietää mitä tarkoittaa baleaarinen space disco, varmasti tietää jo tämänkin miehenkin.

Vaikka palkintoja on vastaanotettu soolosuoristuksistakin, nostaisin tuotannon huipulle duo-projektit. Esimerkiksi Christabellen kanssa tehty, viime vuoden lopussa julkaistu, Real Life is No Cool kuulostaa ajankohtaiselta. Jos soolobiisit teknoilevat liikaa, parityöskentelyssä paljastuu paljon muitakin ulottuvuuksia.





Mikäli Lindstrøm tuntuu omalta musiikilta, kannattaa tsekata myös maamies diskJokke, johon pätevät kutakuinkin samat genremääritelmät, vähemmän teknona versiona.



MySpace: http://www.myspace.com/feedelity
SpotifyLindstrøm
SpotifyLindstrøm & Prins Thomas
SpotifyLindstrøm & Christabelle

maanantai 8. helmikuuta 2010

Moddi

En tiedä, mikä minut ajaa usein nitomaan bändit kartalle, mutta alueellisista musiikkikiinnostuksista on ennenkin ollut puhetta. Viime kesästä asti suurennuslasini alla on ollut Norja, jonka kunniaksi olen ajatellut siitä saakka pitää teemaviikon. Vaikka idea onkin ollut jo pitkään, en ole ainoa teemaviikkoilija. 1000 Sparks teki sellaisen marraskuussa Ruotsista, ja asetti jalustalle aivan erilaisia juttuja kuin olisin itse esiin nostanut, mikä tekikin siitä erityisen kiinnostavan. Suosittelen tsekkaamaan!

Eli... nyt on viimein tullut norjalaisten viikkojeni aika. Ensi viikko olisi ehkäpä ollut vielä otollisempi Oslossa järjestettävien by:Larm-musiikkimediafestareiden johdosta, mutta ajatelkaa tätä vaikka orientoitumisena tulevaan. Suomea edustamaan by:Larmiin lähtevät Rubik, Joensuu 1685,  Murmansk, Manna ja Jesse.





Kuvat: Hilde Mesics

Ensimmäinen esittelyä kaipaava norjalaistaituri on kotoisin kaukaa pohjoisesta, Norjan toiseksi suurimmasta saaresta, Senjasta. Pål Moddi Knutseniksi kastettu nuorukainen ei vain ole norjalainen, vaan myös vahvistaa stereotypioita. Vaalea kiharapilvi hulmuaa tuulessa, kun kalastaja-villapaitaan sonnustautunut parikymppinen Moddi päästelee harmonikastaan ääniä, jotka ovat samaan aikaan hauraita ja mahtipontisia. Biisit kertovat rakkaudesta, luonnosta, runoudesta ja muista tärkeistä asioista. Ainakin minun stereotyyppi-norjalaiseni sopii kuvaan.

Tänään ilmestynyt Floriographyksi nimetty debyyttialbumi on laulettu suurimmaksi osaksi englanniksi, mutta päätösraita norjaksi. En osaa päättää, kumpi kieli sopii Moddin suuhun paremmin. Englanniksi lauletut biisit tuovat mieleen esimerkiksi Jeff Buckleyn tai käheä-äänisen Teiturin herkimmät kappaleet, kun taas norjankieli korostaa entisestään juuria. Kotikielellä tai ei, Moddi ei kuulosta eikä yritäkään kuulostaa muulta kuin pohjoismaiselta. Tästä tekee osuutensa jo pelkkä aksenttikin.

Norjalaisuudesta on jaariteltu ja tullaan vielä jaarittelemaan sen verran, että nojataas hetkeksi johonkin muuhun. Jos islantilainen musiikki on joskus kolahtanut, näkisin tässäkin mahdollisuuksia. Moddin levy on äänitetty geysirien maassa, ja apuna on häärinyt mm. Björkiä ja Múmia tuottanut Valgeir Sigurdsson.

Parhaiten Moddi istuu ehkä juuri tällaisiin iltoihin. Vaikka juttu ei varsinaisesti pyöri pohjoismaisen melankolian varassa, ei Moddi hilpeääkään musiikkia tee. Pimeiden, tuulisten, kylmien ja lumisten iltojen kaikottua voisin kuvitella fiilisteleväni Floriographya mökillä kynttilän valossa - tai sitten vaan ihan tossa Tampereen keskustassa Telakalla kuulokkeista. Myös live käy.

Floriographyn voi ostaa ainakin Meteli.netistäCDONista ja iTunesista. Tai kuunnella Spotifysta.





MySpacehttp://www.myspace.com/moddimusikk
SpotifyModdi – Floriography
wwwhttp://moddi.no/